keskiviikko, 8 toukokuun, 2024
KotiMatkailuyrityksetHimoksen talvi päättyi kaksinkertaiseen karnevaalihumuun

Himoksen talvi päättyi kaksinkertaiseen karnevaalihumuun

Himoksen talvi päättyi perinteiseen tapaan vappupirskeisiin. Pohjois-Himoksen rinteet olivat laskettelijoiden mukaan vielä hyvässä kunnossa, mitä tietysti yöllä vallinnut pikkupakkanen omalta osaltaan auttoi. Himokselle vappulaskettelu on tavanomaista, mutta siinä mielessä erikoinen juttu, että muutamat Pohjois-Suomenkin laskettelukeskukset olivat joutuneet jo aikaisemmin sulkemaan rinteensä.

Kellon lähestyessä puoltapäivää toimitusjohtaja Elsi Ojala aloitti rinneravintolan terassilla shamppanjatarjoilun. Lasit kädessä siirryttiin seuraamaan rinnekoneen lakitusta, jonka Elsin avustuksella suoritti vertikaalikisan voittaja Sofia Lammasaitta. Vertikaalikisassa nykyajan hieno tietotekniikka pitää kirjaa siitä, kuka talven aikana on tehnyt eniten hissinousuja. Kun mäen päälle noustaan, sieltä tietysti tullaan joko suksilla tai laudalla myös alas. Sofia lakitti koneen viime vuonnakin.

Sofialle kertyi talvikauden aikana kaikkiaan 3665 hissinousua. Ja alaspäin tullessa 2 750 344 laskumetriä. Toiseksi vertikaalikisassa tuli jämsäläinen Elmeri Konstari 2667 nousulla. Kolmas oli Miki Linqvist 2563 nousua. Kuvassa Elmeri ja Sofia, Miki ei ollut paikalla.

Toijalasta kotoisin oleva 17-vuotias Sofia Lammasaitta viettää 5-henkisen perheensä kanssa talvikauden kaikki viikonloput ja vapaapäivät asuntovaunussa Himoksella. Tosin eihän Sofia vaunussa ehdi olemaan kuin yösydämet, koska hän on koko ajan rinteissä. Hän kertoo toisinaan kiipeävänsä vielä itse rinteeseen sen jälkeen kun hissit ovat jo pysähtyneet. Neljävuotiaana laskettelun aloittanut Sofia opiskelee parhaillaan lähihoitajaksi, joten muutakin elämää kuin laskettelu hänellä toki on.

Vesialtaalla nähtiin tänäkin vappuna monenlaista laskutyyliä sekä suksilla että laudoilla. Useinmiten altaan ylittäminen vauhdilla onnistui, mutta tietysti muutamia kunnon molskahduksiakin nähtiin. Kylmän kylvyn itselleen hankkineita odotti lähellä lämmin sauna.

Himoksen vappuperinteisiin kuuluu myös Piukin lasketteluasu-kilpailu. Kuvassa suurin osa kilpailijoista. (Joku ehkä ehti livahtaa jo pois). Tällä kertaa pääpalkinnon, eli kausikortin ensi talvelle voitti pikkuinen ”Leegomies”, joka seistä pönöttää eturivin vasemmassa laidassa.

 

Pääsiäistä vietettiin myöhäisestä ajankohdasta huolimatta kaikilla rinteillä

Tänä keväänä pääsiäisen ja vapun väliä oli vain yksi viikko, joten kaksi rinnekarnevaalia vietettiin lähes peräkkäin. Pääsiäisenä myös Länsi-Himos oli vielä täydessä iskussa rinteiden puolesta. Terassilla otettiin aurinkoa hienossa kevätsäässä.

Naamiaiset kuuluvat Himoksen pääsiäisperinteisiin ja tälläkin kertaa useampi kymmenen lasta ja -aikuista oli kehitellyt itselleen mielikuvituksellisia asuja. Nuorimmalla osanottajalla oli vielä tuttipullo mukana. Epäselväksi jäi kuuluiko se eväisiin vai pukeutumisrekvisiittaan.

Kummassakin sarjassa on pääpalkintona kausikortti ensi talvelle. Aikuisten sarjassa kortin korjasi pääsiäismuna kuorensa sisään.

Monenlaista öttiäistä, ratsumiestä ja karvaturria esittäytyi kisa-areenalla. Hauskaa oli niin kilpailijoilla kuin yleisölläkin.

 

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments