keskiviikko, 9 lokakuun, 2024
KotiUutisetTietä peruskorjataan Himoksella

Tietä peruskorjataan Himoksella

tieremontti1

Tampere-Jyväskylä -tieltä Himokselle johtava tie on ollut elokuun alusta lähtien suljettuna isohkon remontin vuoksi. Säyrylänsalmen silta uusitaan ja HimosCenterin eteen rakennetaan kiertoliittymä. Peruskorjatun noin puolen kilometrin mittaisen liikenneväylän pitäisi valmistua jouluksi ennen talvisesongin alkua.

tieremontti4,tieremontti5

Sulkupuomeista ja opasteviitoista huolimatta tiejärjestelyt ovat herättäneet Himokselle saapujissa jonkin verran hämmennystä. Sitkeimmät ovat jopa puskeneet työmaalle kieltomerkeistä huolimatta. Viitoitettu kiertotie Jyväskylän suunnasta kulkee Jämsän keskustan tuntumassa olevan eritasoliittymän kautta. Toinen mahdollisuus on ajaa Juokslahdelta Sammallahteen johtavaa pientä hiekkatietä pitkin. Tämä reitti ei sovellu raskaille ajoneuvoille.

Tampereen tai Lahden suunnasta saapuville matkan pituus ei juuri lisäänny, kunhan huomaa kääntyä jo Jämsän kohdalta Himokselle ohjaavan viitoituksen mukaisesti.

tieremontti7,tieremontti6

Tätä kirjoitettaessa Säyrylänsalmen uusi silta on lähes valmiiksi laudoitettu kannen valua varten. Uuden sillan kansi nousee yli kahden metrin korkeuteen vedenpinnasta. Vanhasta sillasta pääsi hädin tuskin soutuveneellä tai kanootilla alitse.

tieremontti8,tieremontti9

Sillan rakentamisesta vastaa Oteran Oy Jyväskylästä. Kannesta tulee 12 metriä leveä ja siihen rakennetaan myös kevyen liikenteen kaista, kertoo työmaapäällikkö Jari Peltonen. Aikataulun mukaan urakka valmistuu marraskuun puolivälissä. Syksyn keleistä riippuu kuinka asfaltointi päästään tekemään. Ennen sitä siltaa ei voida liikenteelle avata.

Kannen raudoitusta aloittelivat Vesa Vanhatalo, Mika Kaskela ja Teemu vanhatalo. Noin metrin paksuisen kannen betonivalun arveltiin valmistuvan yhdessä päivässä.

tieremontti10

Rautakukkaset odottavat betonia ympärilleen pilarien päissä.

tieremontti11,tieremontti12tieremontti14,tieremontti13

Koska sillan kansi nousee noin kaksi metriä aikaisempaa korkeammalle, niin luonnollisesti myös tien pintaa pitää korottaa. Koska maapohja on sitä surullisen kuuluisaa Jämsän savea, eli muinaista Päijänteen pohjaa, niin massojen vaihto on huomattavan suurta. Savea kaivetaan pois viiden metrin syvyyteen ja tilalle ajetaan kivilouhetta Himosvuoren huipulta.

– Noin 23 000 kuutiometriä sieltä lähtee maata ja tilalle ajetaan massoja vielä enemmän, koska tietä nostetaan, kertoo toimitusjohtaja Jorma Muhonen maanrakennustyöt urakoivasta Jämsän Kone- ja Rakennuspalvelu Oy:stä.

tieremontti15,tieremontti16

Tien ja kiertoliittymän pitäisi valmistua jouluun mennessä. Tällä hetkellä maanrakennustyöt ovat Muhosen arvion mukaan viikon verran aikataulusta jäljessä. Tähän on osaltaan vaikuttanut se, että kiertotiejärjestelyt ovat hidastaneet myös työmaan liikennettä arvioitua enemmän.

Matkailupuolelle tietyömaasta ei ole aiheutunut kovin suurta haittaa, koska syksy on vielä nykyään vuoden hiljaisinta aikaa.

 

 

 

 

 

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments