Patapirtin Lumottu metsä tarjoili jälleen lapsille ja heidän lapsenmielisille vanhemmilleen jännittävän seikkailun mieltä kiehtovien olentojen parissa. Tähän joukkoon mahtui entisten tuttujen lisäksi myös monta uutta satuhahmoa. Iltaa kohti hämärtyvää metsää valaisivat lyhdyt, ulkotulet ja nuotiot.
Seikkailu alkoi heti ravintola Patapirtin pihasta, josta peikot ja tontut johdattelivat vieraita kohti satumetsää. Kun pakkasta oli vajaa kymmenen astetta ja taivaalta leijaili höyhenenkeveää lunta, niin talvi tuntui viimeinkin tulleen myös Jämsän seudulle.
Kummituksen pyykkitupa oli entisellä paikallaan. Kummitteluvuorossa taisi olla joku viimevuotisen kummituksen sukulainen kasvojen ulkonäöstä päätellen. Tämä oli hyvin lempeä kummitus, joka mielellään halaili lapsia. Myös tontun mökki oli kestänyt syysmyrskyt, mutta tonttu taisi olla vielä jouluretkillään. Kolon oli nyt valloittanut kissa Nauskis.
Metsässä saattoi sotkeutua jättihämähäkin seittiin. Onneksi siellä oli myös ystävällistä metsän väkeä, jotka ohjasivat vaeltajia oikealle reitille.
Susihukkanen saattoi näyttää aluksi aika pelottavalta, mutta se oli loppujen lopuksi ihan kiltti. Lisäili vaan puita nuotioihin, että lapset näkivät paremmin metsässä kulkea. Peikko Puolanen oli kova lörpöttelemään kaikenlaista. Selvisi sekin, että nimi on peräisin puolukasta ja nätit hiukset ovat menettäneet punaisen värinsä syksyn vesisateissa. Kosteita kelejä voi näköjään olla Lumotussa metsässäkin.
Valkohuntuiset lumihengettäret leijailivat satuaitan ympärillä. Sisällä istui valtaistuimellaan ylväs Jää-Ämmä. Se kertoi Anni ja Emmi Ahoselle olevansa pohjalaista sukua. Siksi siis ämmä, eikä mikään kuningatar. Ämmä henkäilee hallaa, joten Patapirtillekin oli viimein saatu kunnon talvikelit. Ämmän hyiset tarinat eivät kuitenkaan Tampereelta saapuneita tyttöjä pelottaneet, vaan juttelu sujui vähemmän jäisessä ilmapiirissä.
Jos Jää-Ämmän aitassa pääsi vilu yllättämään, niin sen edessä saattoi lämmitellä Mehu-Mamman tarjoilemalla kuumalla mehulla. Perheen pienimmät pääsivät valokuvaan yhdessä Peikko Puolasen kanssa.
Patapirtin pihamaalla piti leiriä eräopas Ilkka Talvi. Nokipannukahvi ja kuumat letut tekivät seikkailun jälkeen kauppansa. Karhuvaarikin poikkesi muorinsa kanssa juomaan kupposen kuumaa. He kertoivat heränneensä talviuniltaan ihan tämän tapahtuman takia. Kun lapset lähtivät kotimatkalle, nallet köllähtivät takaisin pesäänsä jatkamaan uniaan. Seuraavan kerran silmiä raotellaan joskus huhtikuulla.
Sisällä Patapirtissä lapset tapasivat lopuksi Lila Leiskupeikon, joka on Lumotun metsän päähaltijatar.
Lilan Leiskupeikot ovat Pirjo-Riitta Haimilan ideoimia satuhahmoja, jotka ovat jo usean vuoden ajan seikkailleet Patapirtillä, mutta myös monessa muussa paikassa ja tilaisuudessa. Uusia tyyppejä ja uusia ideoita syntyy jatkuvasti, kun mukana touhussa on muitakin paikallisia yrittäjiä ja luovia ihmisiä. Patapirtin Lumottu metsä kutsuu uudenvuoden tienoissa niin Himoksen matkailijoita kuin paikallisiakin ihmisiä. Myös jonakin kesäpäivänä peikkopopulaatio tapaa vierailla Patapirtillä.
Kuvia kesäseikkailusta näet täältä: https://himoksensanomat.fi/2015/07/15/leiskupeikkojen-sukualbumi/