keskiviikko, 9 lokakuun, 2024
KotiYleinenIskelmä Festivaali juhlittiin kovassa kuumuudessa

Iskelmä Festivaali juhlittiin kovassa kuumuudessa

Iskelmä Festivaali Himoksella juhlittiin paahteisen kuumassa säässä keskiviikosta lauantaihin. Ainoastaan lauantaina sade kasteli kunnolla, mutta pilvet väistyivät iltapäivän aikana. Keskiviikon etkoilla ja kolmena seuraavana päivänä kävijämäärä oli yhteensä 25 000 henkeä.

Himoksella tapahtumaa on järjestetty jo 15 vuoden ajan ja osa kävijöistä on vakiasiakkaita.  ”Henkilökuntamme kohtaa Himoksella vuosi toisensa jälkeen tuttuja kasvoja asiakkaissa ja on ilo seurata esimerkiksi karavaanialueella ihmisten lämpimiä jälleennäkemisiä. Himokselle tullaan viihtymään kauniiseen järvimaisemaan ja nauttimaan leppoisista festivaalipäivistä”, kommentoi tuotantopäällikkö Laura Väli-Torala.

Esiintyjinä nähtiin muiden muassa Vesterinen Yhtyeineen, Kaija Koo-yhtye uuden solistinsa JP Leppäluodon kanssa Olli Halonen. Lisäksi Himoksella esiintyivät muun muassa KUUMAA, Ellinoora, Arttu Wiskari ja Jonne Aaron, BESS,  Portion Boys ja Juha Tapio.

Lauantain odotetuin vieras oli yleisömäärästä päätellen Eppu Normaali. Osa festariväestä joutuikin jammailemaan klassikkojen tahdissa teltan ulkopuolella.

 

 

Kuuden vuoden tauon jälkeen nähtiin lavalla Jenni Vartiainen, jonka show olikin hiottu yksityiskohtia myöden. Edes mikin putoaminen ei häkellyttänyt kokenutta artistia.

Tapahtuma järjestetään ensi vuonna Himoksella 26.-28.6.2025. Blind Bird -liput lähtevät myyntiin Tiketissä ja Lippu.fi:ssä maanantaina 1.7. klo 9.00.  HimosLomat mökkimyynti käynnistyy maanantaina 1.7.2024 klo 8.00.

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments