keskiviikko, 9 lokakuun, 2024
KotiUutisetKylpylähanke etenee

Kylpylähanke etenee

Kylpylän rakentaminen Himokseen nytkähti 8.10. 2015 jälleen askelen eteenpäin, kun osapuolet Holiday Club Resorts, Lemminkäinen Oy, Tobermore Oy (HimosLomat) ja Jämsän kaupunki sitoutuivat aiesopimuksen allekirjoittamisella lopullisesti hankkeeseen.

Jämsän kaupunki ostaa kyseiset maa-alueet ja rakentaa tarvittavan infran. Valtuuston tekemän linjauksen mukaisesti tähän varataan rahaa 4,45 miljoonaa euroa vuosille 2016-2021. Tästä kolme miljoonaa kuluu maan hankintaan ja loput infraan. Kylpylän ja lomaosaketalojen rakentamisesta vastaa Lemminkäinen, HRC tulee kylpylän operaattoriksi ja Tobermore toimii osakkaana kylpyläyhtiössä alueen matkailutoimijana. Kylpylän rakentaminen vahvistaa Himosta ympärivuotisena matkailukeskuksena. Investoinnin uskotaan nostavan kesäkauden kävijämäärän nykyisestä reilusta 130 000 kävijästä 200 000 kävijään.

Kylpylä rakennetaan entisen kesäteatterin tontille ja loma-osaketalot sen läheisyyteen.

Tämänhetkisen tiedon mukaan kylpylän yhteyteen tulee myös kuntoilu- ja liikuntatiloja sekä keilahalli. Rakentamisen arvioidaan ajoittuvan vuodelle 2017. Chalets-huoneistotalojen rakentaminen saattaa alkaa vielä tämän vuoden puolella. Hankkeiden varmistuminen on jo lisännyt kiinnostusta myös mökkialueiden tontteja kohtaan.

Katso aikaisempi artikkeli tästä: https://himoksensanomat.fi/2015/05/30/himokselle-rakennetaan-kylpyla-2/

Uusinta tietoa täältä:  https://himoksensanomat.fi/2016/08/16/himoksen-kylpylakaava-aikataulussa/      Päivitys 16.8. 2016

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments