keskiviikko, 9 lokakuun, 2024
KotiMatkailuyrityksetJämsän Paintball – hupia ympäri vuoden

Jämsän Paintball – hupia ympäri vuoden

värikuula22b

Noin kymmenen kilometrin päässä Himoksesta, 24-tien varressa Olkkolassa sijaitsee Jämsän Paintball, joka kuuluu värikuulapelaamisen uranuurtajiin Suomessa.

10-20 hehtaarin pelialueella on yhdeksän erilaista pelikenttää, joita yhdistelemällä voidaan luoda lukemattomia erilaisia variaatioita, kertoo yrityksen omistaja Anssi Mennala.

värikuula11 värikuula12

Päätyönään Anssi kasvattaa pelloillaan viljaa, mutta pyörittää yhteistyökumppaniensa kanssa myös peliyritystään ympäri vuoden. Asiakaspiiri muodostuu mitä moninaisemmista ryhmistä, mutta esimerkiksi polttariporukat ja työporukat ympäri Suomen ovat ottaneet paikan omakseen.

– Polttareissa pitää olla hauskaa, ja tähän paintball sopii erinomaisesti. Pelien jälkeen voi virkistäytyä saunomalla ja syömällä Himoksessa. Jos polttarit sattuvat elokuulle, niin ne voi yhdistää Suurpeliimme, joka on pohjoismaiden suurin pelitapahtuma, Anssi huomauttaa.

värikuula5 värikuula6

Jämsän Paintball järjestää vuosittain kaksi suurtapahtumaa. Keväällä Virossa ja syksyllä Jämsän pelialueella. Molempiin peleihin osallistuu 500-600 pelaajaa ja heitä tulee monesta maasta.

Kaikki tämän artikkelin kuvat ovat Jämsän suurpeleistä.

Noin 12 vuotta toimineella yrityksellä on asiakaspalvelua varten rakennettu huoltotila, josta on saatavilla kaikki tarvittavat varusteet. Myös omia varusteita voi käyttää. Ohjatuissa peleissä merkkaimissa käytetään paineilmaa. Tätä varten alueelle on rakennettu paineilmaverkko.

Värikuulat koostuvat elintarvikeväristä, limettihedelmästä, liivatteesta, polyetyleeniglygolista ja vedestä.  Ne hajoavat itsestään luonnossa. Väri on vesiliukoista ja lähtee pesussa pois vaatteista. Osa Aasiassa valmistetuista halvoista kuulista saattaa olla myös kasviöljypohjaisia.

värikuula7 värikuula8 värikuula10 värikuula21

Jämsän Paintball omistaa pelialueen, johon on tehty huomattavan isot investoinnit, eikä toista vastaavaa Suomessa ole. Myös suurpelit ovat ainutlaatuisia tapahtumia, joihin osallistuu kaikenikäisiä pelaajia, miehiä ja naisia.

värikuula3 värikuula4

Suurpelien näyttävistä erikoisefekteistä vastaavat alan ammattilaiset, turvallisuustekijät tarkasti huomioiden.

– Ne ovat olleet meidän tapamme ampua lähtölaukaus ja verrattavissa ilotulituksiin, sanoo Mennala.

värikuula13 värikuula14 värikuula15 värikuula16

Oman hupinsa ovat vuosittain suurpeleissä tarjonneet myös järjestäjien ideoimat erikoisajoneuvot. Maalla ja vedessä kulkeva amfibiovaunu on aito, venäläistä alkuperää oleva sotilasajoneuvo.

Tarkempaa tietoa peleistä löydät täältä:  http://www.jamsanpaintball.fi/

Vuoden 2014 suurpeli täällä: https://himoksensanomat.fi/2014/08/22/paintball-suurpeli-2014/

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments