tiistai, 3 joulukuun, 2024
KotiMatkailuyrityksetHimos-yhtiöiden johdon mukaan kasvun eväitä on vielä paljon

Himos-yhtiöiden johdon mukaan kasvun eväitä on vielä paljon

Lokakuun ensimmäisenä päivänä Himos-Hiihtokeskuksen rinteillä ei ole lumesta vielä tietoakaan, mutta toimistolla kahvitettiin tiedotusvälineitä uutisten merkeissä. Sukupolven vaihdoksessa yhtiön johdosta ovat ottaneet vastuun Elsi Ojala toimitusjohtajana ja Jouni Ojala rinnetoimintojen liiketoimintajohtajana, joka tarvittaessa toimii myös toimitusjohtajan sijaisena. Kuvassa heitä haastattelee Yle Keski-Suomen toimittaja Mikko Maasola.

Juhani Ojalan ja Päivi Kuokkasen 35 vuotta sitten perustama Himos on nykyisin eteläisen Suomen suurin ja hissiliikevaihdolla mitattuna viidenneksi suurin hiihtokeskus koko maassa.

Himoksen entinen ja nykyinen johto arvioi hiihtokeskuksella olevan edessään vielä suuret kasvun mahdollisuudet. Nykyiset rinnealueet voidaan kaksinkertaistaa ja nykyinen kuuden miljoonan liikevaihto kolminkertaistaa, jos asiat tehdään oikein. Toteutuessaan tämä säteilee vastaavana liikevaihdon kasvuna myös muihin Himos-alueen yrityksiin.

Tulossa olevien investointien ensimmäinen askel ei ole kuitenkaan uusien rinnealueiden valtaaminen, vaan olemassa olevaa lähdetään jalostamaan. Suunnitelmien mukaan nykyiset ankkurihissit vaihtuvat tuolihisseihin muissakin laskettelukeskuksissa vallitsevan trendin mukaisesti. Muutenkin palveluja parannetaan siellä missä parantamisen varaa löytyy. Parhaillaan on meneillään kahden hissilinjan jatkaminen ensi talveksi.

Lumetuskalustoon Himoksella on panostettu paljon jo aikaisemmin ja tätä kehitystyötä jatketaan edelleen. Tavoitteena on, että lyhyitäkin pakkasjaksoja kyetään entistä tehokkaammin hyödyntämään. Tulevan kauden valmistelu on jo alkanut. Omaakin suksenjälkeä hiihtokeskuksen uusi johto lupaa aikaa myöten piirrellä, mutta yhdessä yössä ei mitään mullistavia asioita tapahdu. Päivi ja Jussi lupaavat malttaa mielensä ja puuttua päivittäisiin toimintoihin vain silloin kun neuvoja kysytään.

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments