lauantai, 21 joulukuun, 2024
KotiMatkailuyrityksetHimoksella lasketeltiin ennätysvilkas pääsiäinen

Himoksella lasketeltiin ennätysvilkas pääsiäinen

Pääsiäisen ajoittuminen maalis-huhtikuun vaihteeseen lupasi hiihtokeskukselle hyvää, ja nämä lupaukset täyttyivät. Kevättalvi on nyt parhaimmillaan ja kauneimmillaan. Huippukuntoisten rinteiden lisäksi lunta riittää yllin kyllin myös murtsikkaladuilla. Pääsiäisen aikaan sattunut korkeapaine toi pakkasta yöllä ja pelkkää aurinkoa päivällä. Hieno sää kruunasi Himoksen kaikkien aikojen ennätyspääsiäisen, lähes 19 000 laskettelijaa. Koska kaikki eivät laskettele, kokonaiskävijämäärä lienee vieläkin suurempi. Siinä huiskeessa oli hiihtokeskuksen väellä rinneriehaa kerrakseen. Maanantaille saapunut lumipyrykään ei kyennyt enää pääsiäissesonkia pilaamaan.

Laskettelijat olivat lähteneet liikkeelle todella sankoin joukoin. Siitä kertoi jo heti aamuisin kello kymmenen jälkeen täyttyneet parkkipaikat. Iltapäivän puolella pysäköintipaikkaa sai etsiä pitkin tienvarsia. – Nyt eivät oikein sanat enää riitä kertomaan, kuinka upea pääsiäinen Himoksella vietettiin. Se tunnelma täytyi itse aistia ja kokea, iloitsee markkinointijohtaja Päivi Kuokkanen.

– Pääsiäisen viettoon Himokselle oli saapunut lapsiperheitä ja kaveriporukoita ympäri eteläisen Suomen, mutta toki joukossa oli oman paikkakunnankin väkeä. Ulkomaalaisia kävijöistä oli reilu 2 %. Himoksen kautta aikain suurin päiväkohtainen kävijäennätys tehtiin lauantaina, kun hisseillä kirjattiin peräti 6 631 laskettelijaa. Sutina oli melkoinen ja hissijonot näyttivät pitkänlaisilta, mutta homma rullasi kuitenkin sujuvasti. Henkilökunta hoiti hienosti tehtäväänsä muutaman vapaaehtoisen Ski Patrolin ja Himoskin rinnepartion avustamana, Kuokkanen kiittelee .

Pääsiäisenä hiihtokeskuksessa oli tarjolla monenlaista tapahtumaa, rinneriehaa, after skitä ja kisailua laskettelijoiden riemuksi. Myös pulkkamäki ja alueen hiihtoladut olivat ahkerassa käytössä. Pääsiäinen on talven viimeinen suuri sesonki, vaikka Himoksen laskettelukausi jatkuu vappuun asti.

Keskimaan laavulla istuskeli evästauolle pysähtynyttä porukkaa. Eväiden syönnin ohessa nautittiin keväisestä auringonpaisteesta. Himosvuoren huipulla puhaltaa lähes aina tuuli, mutta nyt sekin tuntui pitävän taukoa. Anneli Sillantaka ja Eveliina Paunonen Liedosta, Ilkka Virolainen Kirkkonummelta ja Alina Brunila Turusta kiittelivät rinteiden olleen luistavassa kunnossa ja pääsiäisen Himoksella sujuneen muutenkin odotusten mukaisesti.

HUHTIKUUSSAKIN TAPAHTUU:

Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetään Länsirinteillä ES Alpin eli eteläisen Suomen  hiihtoseurojen junioripujottelun aluemestaruusloppukilpailu. Huhtikuun puolessa välissä länsirinteillä kisataan moottorikelkkailun Snow Crossin SM. Sitä seuraavana viikonloppuna 21-22. 4. on pohjoisrinteillä kauden viimeinen pujottelukisa Himos-Leitner, jota on järjestetty katkeamatta Himoksen ensimmäisestä talvesta alkaen. Laskettelukausi päätetään perinteisin menoin vappuaattona pohjoisrinteillä rinnekone lakittaen, vesiallaslaskuja laskien ja naamiaisasuihin pukeutuen.

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments