torstai, 9 toukokuun, 2024
KotiFestivaalitAku Syrjän mietteitä Iskelmäfestivaalien alla

Aku Syrjän mietteitä Iskelmäfestivaalien alla

Tämän kesän Iskelmäfestarit starttaavat Himoksessa torstaina. Esiintyjäkaarti on varsin nimekäs sisältäen mm. Lauri Tähkän, Laura Voutilaisen, J.Karjalaisen ja Juha Tapion. Ensimmäisen päivän odotetuin bändi on varmasti Eppu Normaali. Yhtyeen rumpali Aku Syrjä jutusteli pitkän tovin Himoksen Sanomien kanssa kertoen keikkailusta ja pitkästä urastaan.

Jämsäläisille nuoremmille ja vähän vanhemmillekin festarityöntekijöille on tuttua puuhaa pystyttää ja purkaa iso lavarakennelma Himokseen aina kesäfestareiden tullen. Se on useimmiten ollut Akun Tehtaan eli Aku Syrjän ohjelmanjärjestäjäfirman toimintaa. Yritys on nykyisellään useamman yrityksen yhteenliittymä ja se hoitaa pienten ja isojen tapahtumien järjestelyitä ympärivuotisesti. Työntekijöitä on useita ja tukikohta löytyy Ylöjärveltä.

Viime kesänä Eput pitivät keikkataukoa, mutta tänä kesänä on ohjelmassa nelisenkymmentä keikkaa. Lomakesänä Aku vierailikin festareilla aivan uudessa roolissa. – Lavan takan on hyvin erilaista olla, kun ei valmistaudukaan keikkaan. Keikkapäivä on pitkälti matkustamista, ajan kuluttamista ja hengen nostattamista. Jokaisella bändiläisellä on lisäksi omat juttunsa, joilla valmistaudutaan keikkaan.

Jämsästä puhuttassa juttu kääntyy väkisinkin Jämsän Pavin kultakauteen 80-luvulla. Silloin Pavilla saattoi olla peräkkäisinä viikonloppuina keikalla Eput, Popeda, Juice ja Hanoi Rocks. Koska alkoholitarjoilua ei ollut, niin moni jämsäläinen pääsi keräämään Pavilla nuoruusmuistoja jo alaikäisenä ja helposti bussikyydillä kuljetettuna.

Aku Syrjällä on Pavista muisto, jolloin bändi melkein pääsi kohtaamaan silloin jo menestystä keränneen mäkihyppääjä Matti Nykäsen. – Matti oli kysellyt lupaa päästä takahuoneeseen tapaamaan bändiä toisen setin jälkeen. Tämä sopi kyllä meille kaikille, mutta keikan jälkeen Mattia ei vain kuulunut . Paikka alkoi jo tyhjetä, kun selvisi, että joku Matin ”adjutanteista” oli avittanut mäkisankarin jo toisaalle lepäämään. Koskaan emme tavanneet Mattia sen jälkeenkään, Syrjä muistelee.

Kun on tehnyt keikkaa vuosikymmeniä, niin fanejakin on kertynyt montaa sukupolvea. – Keikoilla näkee selkeät ”vuosirenkaat”. Lavan edessä on aina nuorimmat teinit, sitten siitä kauemmas väki vanhenee asteittain, Syrjä kuvailee yleisöään.

– Toisaalta yleisö on aina samanlaista, mutta toisaalta erilaista. Vaatteet, silmälasit ja hiukset ovat tietysti muuttuneet vuosien saatossa. Uutta on se, että varttuneempia on keikoilla enemmän. 80-luvulla viisikymppiset eivät käyneet keikoilla, mutta nyt se on tavallista. Nuorison juomatavatkin ovat siistiytyneet jonkin verran.

Myös koko musiikkiteollisuus on kokenut suuria muutoksia ajan saatossa. Digitaaliset musiikkipalvelut tekevät sen, että kaikenlainen musiikki on helposti saatavilla. – Se lisää demokratiaa, kun kaikilla on sama mahdollisuus. Pois taas on jäänyt vanha ajattelu albumin rakentamisesta levynkansineen päivineen, Syrjä kuvailee.

Oma ammatinvalinta ei suinkaan ollut Aku Syrjälle itsestäänselvyys. – Lukion jälkeen olin valmis vaikka kaivamaan ojaa. Oma levy oli vain kaukainen haave, mies muistelee. – Kun musiikki alkoi viedä, ei kotiväki koskaan laittanut kapuloita rattaisiin tai kyseenalaistanut. Kai he näkivät meissä jotain, Syrjä kertoo.

Puhuttaessa kaikkailusta Syrjä vertaa sitä mielellään urheiluun ja joukkuelajeihin. – Keikkapäivässä ja pelipäivässä on paljon samaa. Joukkueessa ja bändissä sosiaaliset taidot ovat tärkeitä ja niitä myös oppii koko ajan. Eput on olleet yhdessä niin pitkään, ja kun ollaan vielä sukuakin ja sitä kautta yhdessä sylivauvoista asti, niin eihän me oikein muusta tiedetä. Aina on pystytty puhumaan vaikeistakin asioista ja jokainen myös tuntee paljon vastuuta.

Yksi yhteinen keikkarutiini on säilynyt Epuilla alusta asti. – Aina keikan jälkeen tehdään välittömästi nopea analyysi. Jokainen kertoo, mikä oma tuntemus keikalla oli ja miten koko keikka meni yleisesti. Jos oli teknisiä ongelmia, niin niiden läpikäynti vie enemmän aikaa, Syrjä selvittää.

Kysyttäessä omaa lembibiisiä laajasta tuotannosta ei Syrjä pysty vastaamaan. – Se on kuin valitsisi omista lapsista yhden yli muiden. Kaikki ovat yhtä rakkaita ja erilaisia. On mukavaa, että meidän biisit ovat kestäneet ajan hammasta. Toivottavasti ne pysyvät jatkossakin ihmisten mielissä.

Eppu Normaali on osannut aina tarjota jotain uutta ja kiinnostavaa yleisölleen. Siitä saamme jälleen esimerkin syksyllä, kun bändi julkaisee kirjan. Luvassa on Eppujen luottovalokuvaajan Harri Hinkan kuvia parilta vuosikymmeneltä ja Juha Torvisen kirjoittamia tarinoita kuvien taustoista. Himoksen Sanomat julkaisee myöhemmin Juha Torvisen haastattelun kirjan tiimoilta.

Kuva: Harri Hinkka

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments