lauantai, 21 joulukuun, 2024
KotiVuosien varreltaPaikallishistoriaa poliisivoimin

Paikallishistoriaa poliisivoimin

Teksti: Pekka Skyttä, kuvat Teuvo Veijalainen (artikkelikuva: Mikko Hakonen)

DI Pekka Skyttä tutustuttaa tässä artikkelissa poliisijohtaja Teuvo Veijalaisen sähköisen kirjan syntyhistoriaan. Kirjan osa ”Kouluvuodet” esitetään multimediana HimosAreenalla 15.9.2018 kaikille avoimessa Säyrylä 100 -tapahtumassa. Tämä on suunnattu juhlistamaan Säyrylän koulutoimen aloittamista 100 vuotta sitten.

Haastattelu: (Pekka Skyttä)

Olet koulutukseltasi juristi ja työskentelit pitkään poliisin ylijohdossa, miten innostuit tekemään sähköisen kirjan?

TV: Olen harrastanut koko työikäni valokuvausta ja lähes 30 vuotta videokuvausta. Eläkepäivinäni kävin lukuisia tietokone-, kuvankäsittely – ja videoeditointikursseja.

Miksi kuvaat kirjassasi juuri äitisi Ella Veijalaisen, o.s. Helminen elämää.

TV: Minulle hän oli ennen oman perheen perustamista elämäni tärkein ihminen. Muuten, kun isäsi oli naukkaillut hieman väkeviä eikä halunnut joutua äitisi ripitettäväksi, hän tuli meille. Kun äiti keitteli siinä kahvia, isäsi sanoi usein ”Ella sie oot sit hyvä ihminen”.

Eikö kirjan tapahtumien piiri ole turhan suppea, kun kerrot lähinnä elämästä parin kilometrin säteellä Koulunmäestä.

TV: Kun kirjan aikajänne kattaa melkein sata vuotta, olen joutunut jättämään pois monia tapahtumia tai kuittaamaan ne pelkällä maininnalla. Jos olisin yrittänyt kertoa kaikkien Säyrylän ja Yijälän kylän talojen elämästä, ei kirjasta olisi tullut valmis elinaikanani. Tietojen saaminenkin olisi saattanut olla varsin vaikeaa. Oletan, että Puukilan ja Laaksolan perheiden tapahtumat ovat suurelta osin yleistettävissä. Näihin kertomuksiin on aika helppo samaistua.

Et aio julkaista kirjaasi lainkaan. Kenelle se sitten on tarkoitettu?

TV: Aloittaessani tallenteen tekemisen ajattelin, että sen avulla lapseni ja lapsenlapseni saisivat halutessaan käsityksen elämästä Patalahden seudulla 1900-luvulla. Kun kirja sitten vuosien saatossa laajeni 50-sivuisesta tallenteesta neliosaiseksi yli 200-sivuiseksi multimediaesitykseksi, päätin näyttää sen siitä kiinnostuneille sukulaisille ja naapureille. Säyrylä 100 -hankkeen myötä saatan kouluvuodet käsittävän luvun kaikkien halukkaiden katsottavaksi ja kuunneltavaksi.

Miten olet onnistunut kokoamaan noin kattavan ja havainnollisen paikallishistorian kuvauksen harrastuspohjalta?

TV: Siitä on paljolti kiittäminen sinun kaltaisiasi ystäviä ja tuttavia. Lähes kaikki, joiden puoleen olen asian tiimoilta kääntynyt, ovat suhtautuneet hankkeeseeni sangen myönteisesti. Olen saanut lainaksi satamäärin vanhoja kuvia ja negatiiveja sekä muita dokumentteja. Itseäni voin onnitella siitä, että haastattelin tätiäni ja serkkuani videolle vuonna 1999. Omasta mielestäni tätini Jämsän murteella esittämät tokaisut ovat tallenteen parasta antia.

Miten paljon aikaa ja rahaa olet joutunut projektiisi käyttämään. Tarvitaanko tällaisen sähköisen kirjan tuottamiseen ammattitason laitteet?

TV: Markkinamiesten termiä käyttääkseni pitää hankkia ”edistyneen harrastajan” välineet, Eläkevuosinani olen hankkinut kaksi pöytäkonetta (PC ja iMac), kannettavan MacBookin ja iPadin. Järjestelmäkameroita olen ostanut neljä eri versiota ja kuusi niihin sopivaa objektiivia. Toistolaitteina minulla on Panasonicin fullhd- ja Samsungin 4K -älytelevisiot sekä Genelecin aktiivikaiuttimet. Samalla rahalla olisi saanut pienen henkilöauton.

Mitä multimedia tarkoittaa tässä yhteydessä ja millä laitteilla tallenteen voi toistaa?

TV: Kyseessä on iBooks Author ohjelmalla tehty kuvakirja. Se sisältää mustavalko- ja värikuvia, kymmeniä videoleikkeitä, muutaman diashown, monenlaisia vanhoja asiakirjoja ja muita dokumentteja. Ohjelma tekee automaattisesti kirjaan sisällysluettelon, jonka avulla on helppo avata haluttu luku, osio tai sivu. Esitettäessä kirjaa isommalle joukolle sen teksti kuullaan äänikirjan tapaan kaiuttimista, kuvat ja videot näytetään videotykillä tai television ruudulla. Valitettavasti ainoastaan Applen laitteet osaavat toistaa tallenteen.

Millaisia työvaiheita sähköisen kirjan tekemiseen on sisältynyt ja miten laajan aineiston olet käynyt läpi?

TV: Olen seulonut kirjan kuvat lähes 5 000 kuvan joukosta, digitoinut kuvaamalla ehkä 2 000 valokuvaa ja leikannut kymmeniä videoita. Olen editoinut ehkä puolet digikuvista ja retusoinut niistä runsaat sata. Kuvankäsittely on vaatinut jokaista kuvaa kohti useita kymmeniä jopa toista sataa klikkausta tietokoneella. Olen kirjoittanut tekstin, johon kuvat ja muu materiaali on upotettu. Sen jälkeen aineisto on koottu sähköiseksi kirjaksi.

Miten saat aikasi kulumaan kun kaikki kirjan neljä osaa ovat valmiina?

TV: Tämän neljän vuoden ajan, jonka olen käyttänyt Puukilasta Puukilanisäntään -kirjan tekoon, olen lykännyt videoiden koostamista. Minulla on noin 50 tuntia editoimattomia nauhalle tallennettuja loma- ja perhevideoita, jotka pitäisi editoida katselukelpoiseen muotoon. Samaan aikaan minulle on kertynyt ehkä 20 tuntia teräväpiirtovideoita ja pari tuhatta digikuvaa, jotka pitäisi jälkikäsitellä. Eli jatkan yhä tietokoneen räpläämistä.

Milloin yleisö pääsee seuraavan kerran nauttimaan tallenteesi kuvista ja kertomuksista?

TV: Jos joku taho on valmis panostamaan kirjan saattamiseen yleisön katsottavaksi ja kuunneltavaksi tuhansia euroja, saattaa sellainen onnistua. Katson tehneeni oman osuuteni näissä talkoissa. Pidän ilmeisenä, että Säyrylä 100 -tapahtumaan sisältyvä oppilaskuvanäyttely ja Kouluvuodet-multimediaesitys ovat ainoa tilaisuus päästä näkemään nuo osuudet. Kannattaa olla paikalla syyskuun 15. päivä.

Teuvo Veijalainen kotitalonsa pihakivellä 1948 ja 2014.

(Himoksen Sanomat julkaisee tämän normaalista julkaisutoiminnasta poikkeavan artikkelin sponsoroidakseen Teuvo Veijalaisen tekemää työtä Säyrylän koulun historiasta. Vanhaa kunnioittaen peruskorjattu koulurakennus toimii nykyisin HimosLomien kokoustiloina. Rakennus sijaitsee hotellin pihapiirissä HimosAreenaa vastapäätä).

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments