keskiviikko, 9 lokakuun, 2024
KotiTapahtumatMatti Taini ja Susanna Ylinen Extreme -sarjojen nopeimmat Himos Trailissa

Matti Taini ja Susanna Ylinen Extreme -sarjojen nopeimmat Himos Trailissa

Teksti: Jorma Taini

KRIK Finlandia edustava lapualainen Matti Taini ja Salomon Suunto Trail Teamia edustava jyväskyläläinen Susanna Ylinen pitivät kovinta vauhtia 945 metriä nousua käsittäneellä miesten ja naisten 26 kilometrin Extreme -reitillä ja merkkauttivat loppuajoikseen 2.05.28 ja 2.19.36 lauantaina Jämsän Himoksella.


-Ykkössija oli mukava yllätys, sillä tiesin vasta maalissa voittaneeni, iloitsi Taini.

Miesten kilpailussa oli nimittäin ensimmäisenä ja toisena maalilinjan ylittäneiltä Teemu Toivaselta ja Jonne Seppäseltä epähuomiossa jäänyt pätkä reittiä juoksematta. Maratoonarina paremmin tunnettu Taini oli ottanut opikseen pari vuotta sitten Himoksella tekemänsä kokeilun, missä hän veti jalkansa hapoille.


-Kun lähdin varovaisesti liikkeelle, pystyin säästämään ajoittain vihoitellutta akillesjännettäkin. Näin jaksoin hyvin myös viimeisen kympin.

Miesten muut mitalisijat veivät lopussa lihaksensa auki saanut kokenut Teemu Lemmettylä ja viime vuoden kuudetta sijaansa petrannut Ilkka Heinonen loppuajoin 2.08.27 ja 2.14.45.

Viikko sitten Himoksella maastopyöräilyn ykköseksi polkenut Susanna Ylinen myönsi tunteneensa ennen lähtöä kisaväsymystä, mutta maalissa nainen oli yhtä hymyä.
-Tämä tuntui kotikisalta, ja annoin vain mennä miettimättä lopputulosta.

Hän kertoi välillä nähneensä takanaan juoksevan Heidi Haapasalon, jolla oli vakaat aikeet tavoittaa karkulainen. 
-Ajattelin juosta kärjen kiinni, sillä rakastan mäkiä. Siitä ei tullut mitään, kun takareisi kramppasi alamäessä, selvitti ajan 2.21.19 kellottanut Haapasalo.

Naisten sarjan kolmannen sijan ajalla 2.27.12 nappasi Himos Trailissa debytoinut Ruut Uusitalo, jolla oli alkumatkasta hyvä tuntuma Haapasaloon.
-Reitillä oli hyviä nousuja. Tykkäsin niistä, sillä harrastan vuorijuoksua, kehui Uusitalo.

Hiihtäjä Heini Hokkanen dominoi Challenge -sarjaa

Naisten viestinhiihdon 3-kertainen suomenmestari Kainuun Hiihtoseuran Heini Hokkanen löi ällikällä polkujuoksuväen, kun hän voitti 630 metriä nousua käsittävän 17 kilometrin Challenge -sarjan ylivoimaisella ykkössijalla ja uudella reittiennätyksellä 1.19.37. 
-Ajan ja tuntuman perusteella jaksaminen on hyvällä tasolla talven hiihtoja ajatellen.

Tunturisuunnistuksessa meritoitunut Hokkanen teki Himos Trailin kannalta hyvän valinnan, sillä Jyväskylässä asuva nainen jätti rullahiihdon SM-kilpailut Vuokatissa väliin ja valitsi itselleen sopivan mittaisen matkan Himokselta.

Muut podiumsijat valtasivat suunnistaja Elli Peltomäki ja pitkien matkojen hiihtäjä Terhi Pollari, jotka myös alittivat ajoillaan 1.28.49 ja 1.29.59 Emma Hämäläisen nimissä olevan reittiennätyksen 1.31.24.
-Sain tässä hyvän treenin, kun en pääse tänne mukaan SM-yösuunnistuksiin, juttusi Peltomäki.

Pollari tunnusti, ettei hiihtäjä pääse helpolla polkujuoksussa, koska alamäessä ei pääse kyykkyyn eikä palautumaan.
-Yleensä ei ole tullut juosta kovin paljon näin pitkiä matkoja, pohdiskeli Pollari.

Antti Mattila piti miesten 17 kilometrin ohjat käsissään, vaikka takavuosien mailerilupaus Janne Hiukka ravasi tuntumassa ja taipui vain runsaan minuutin turvin ajoin 1.17.38 ja 1.18.59.

Kolmas oli Aleksi Kujala juostuaan ajan 1.20.16.
-Pääsin muista karkuun eka kilometrillä, enkä sen jälkeen suuremmin vilkuillut taakse, tuumi Mattila.

Hän kertoi kilpailevansa yleensä maantiellä, mutta arveli suunnistusharrastuksestaan olevan apua poluille.

Merja Rantanen vauhditti ylämäissä joukkueensa voittoon

Viikko sitten suunnistuksen MM-kisoissa Suomea edustanut Jämsän Retki-Veikkojen Merja Rantanen vei poikansa Otto Salmelan ja puolisonsa Antti Anttosen kanssa Paljakan nimiin seitsemän osuutta käsittäneen 26 kilometrin Team Spirit -viestin hyvällä ajalla 2.01.28.
-Merja juoksi kolme osuutta ja halusi paljon mäkeä alleen. Otto pinkaisi yhden kolmen kilometrin pätkän, ja minä juoksin sitten myös kolme osuutta, selvitti ankkuri Anttonen.

Paljakan nousu kohti ykköspallia on ollut vääjäämätön, kun parin vuoden takainen nelossija kirkastui viime vuonna kolmossijaksi ja nyt piikkipaikaksi.

Paljakalle hyvän vastuksen tarjosi Sajaniemen Sonnit ja kolmas oli Urosen taimet.

Urosen Taimet

Kainalosauvoilla Himos Easyn alta tunnin pukanneen Teemu Lammin suoritus
oli vailla vertaa.


Elosen Maria Betanzosin räväkkä tuuletus naisten Enjoy -sarjan voiton
merkiksi jäi yleisön mieleen.

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments