keskiviikko, 9 lokakuun, 2024
KotiTapahtumatKultakurkkukaraoke 2018 - kaksi päivää laulamisen iloa Himoksella

Kultakurkkukaraoke 2018 – kaksi päivää laulamisen iloa Himoksella

Perinteinen, vuosittain Himoksella järjestetty Kultakurkku karaoken loppukilpailu laulettiin jälleen viime viikonloppuna. Kisan järjestää Ohjelmatoimisto Viihdesallap Oy Jyväskylästä. Laulajia saapui tapahtumaan ympäri Suomen ja myös Ruotsissa ja Virossa järjestetyistä alkukarsinnoista. Kaikkiaan tapahtumaan sai kutsun yli 1 100 laulajaa. Heistä noin 450 laulajaa saapui paikalle ja aloitti kilpailun perjantain semifinaalissa, josta jatkoon pääsi 107 henkilöä kilpailemaan lauantain semifinaalin toisessa osassa. Loppukilpailuun selvisi jokaisen sarjan kymmenen parhaaksi arvioitua laulajaa sekä kahdeksan laulajaa haastajasarjoista. Jämsäläinen Pertti Alho voitti miesten yli 65 vuotiaiden sarjan.

Kuva: Viihdesallap

Kultakurkku 2018 -kilpailun voittajien riemua. Voittajat: Alle 30 vuotiaat: Mikko Törmälä, Kokemäki, Hanne-Reetta Ojala, Huittinen. 30-49 vuotiaat: Joonas Berg Helsinki, Maria Pihlajamaa, Mäntsälä. 50-60 vuotiaat: Leo Nevalainen Kerava, Kiku Heikkilä-Siirilä, Kokkola. Yli 65 vuotiaat: Pertti Alho, Jämsä, Irma Hyytiäinen, Vihti.

Jämsäläinen Pertti Alho on kokenut konkari karaokekilpailuissa. Hän on saavuttanut useita voittoja myös muissa laulukilpailuissa. Kultakurkkukisasta hän kertoi pitäneensä viimeksi välivuoden, mutta nyt veri veti jälleen mukaan ja hyvällä menestyksellä.

Sirkku Hynninen saapui Himokselle Ruokolahdelta

Helena Nappus Hartolasta tunnelmoi. (vasen kuva)                                  Emilia Martikainen

Roope Lappalainen, Oulu                                               Ruotsista saapunut nuori mies näytti rockin esittämisen mallia

Kilpailukeskuksessa oli tarjolla monenlaista oheisohjelmaa, muun muassa erilaisia hemmotteluhoitoja. Hyvinvointiyrittäjä Tarja Peltonen viimeisteli Lieksasta saapuneen Sanna Tuupasen kampausta. Oikeanpuoleisessa kuvassa Sanna nättinä lavalla. Laulaminen Sannalta sujuu, mutta aivan pokaalisijoille asti pisteet eivät tällä kertaa kantaneet.

Karaokekansa on toisiaan kannustavaa joukkoa. Jokainen kilpailija sai vuoroaan odottavilta aplodit. Monilla oli mukanaan myös omat kannustajajoukot, jotka eivät kilpailuun osallistuneet.

Tuomaristolla on kova urakka kuunnella kahden päivän aikana lähes 700 esitystä ja seuloa niistä parhaat laulajat palkintopallille.

Hemmotteluhoitoja kilpailijoille ja muillekin tarjosi myös Julia Pappilan kynsistudio. Asiakkaana istunut Tuula Mäkelä Hämeenlinnasta kertoi olevansa Himoksen mökkiläisiä, eikä osallistunut laulukilpailuun. Mainittakoon, että Julialla on alan liike Jämsässä. Palveluarsenaaliin kuuluvat kynsien lisäksi myös jalkahoidot.

Alfa TV taltioi Kultakurkku -viikonlopusta ohjelman, joka esitetään yhtiön omalla kanavalla lauantaina 20.10. kello 20.00 ja uusintana keskiviikkona 24.10. kello 19.30. Ohjelma sisältää niin laulajien tunnelmia kisasta, upeita tulkintoja kuin haastattelujakin alan ammattilaisilta. Juontajana toimii Kari Tyni.

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments