sunnuntai, 22 joulukuun, 2024
KotiUutisetUusi matkailuneuvoja aloitti

Uusi matkailuneuvoja aloitti

neuvoja1

Himos-seudun kiertävänä matkailuneuvojana aloitti kesäkuun alusta HuK, matkailupalvelujen tuottaja Irina Lehtonen. Jämsän kaupungin viime kesänä lanseeraamaa  ASK ME! -palvelua jatketaan myös tänä vuonna kesäkuun alusta elokuun loppuun. Tämä tarkoittaa sitä, että Irina jalkautuu kirjoituspöytänsä takaa seudun matkailuyrityksiin ja kesän tapahtumiin. Alustavan suunnitelman mukaan hän on tiistaisin ja keskiviikkoisin tavattavissa Akuliinassa, torstaisin ja perjantaisin HimosCenterillä ja lauantaisin eri tapahtumissa tai yrityksissä.

neuvoja2

Hiljattain ilmestyi seudun uusi matkailuesite, jota löytyy kaupungintalon matkailuneuvonnan lisäksi pisteistä, joissa ihmisiä tapaa liikkua. Esitettä on jakelussa suomeksi, englanniksi tai venäjäksi.  Jämsän kaupungintalolla matkailuneuvonta palvelee myös silloin kun Irina ei ole paikalla. Neuvoa voi kysyä eteisaulassa sijaitsevasta infopisteestä. Kaupungintalon osoite on Seppolantie 10.

Irina puhuu suomen lisäksi englantia ja venäjää. Hän osallistuu kaupungin sosiaalisen median, Twitterin ja Facebookin päivittämiseen ajankohtaisilla postauksilla Himos-seudun tapahtumista.

HUOM! MATKAILUPALVELUT MUUTTIVAT ELOKUUN ALUSTA KESKUSKADULLE: https://himoksensanomat.fi/2016/08/01/matkailuneuvonta-jamsan-keskustaan/

ASK-ME_aikataulu-1

ASK-ME_timetable

Jämsän kaupungin matkailupalvelut löydät täältä: http://www.jamsa.fi/matkailijoille

Himoslomat täältä: http://www.himoslomat.fi/fi/himoslomat-himos-keskusvaraamo/

Ja täältä löytyy Himos Hiihtokeskus: http://www.himos.fi/  Kesäkaudella mm. 18 väyläinen Frisbeegolfrata, kiekkojen vuokraus Länsi-Himoksen rinneravintolasta, jossa toimii myös Himos Golfin Caddiemasterin toimisto.

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments