torstai, 9 toukokuun, 2024
KotiHenkilötPuutarhojen valio löytyy Hallista

Puutarhojen valio löytyy Hallista

Jämsän Hallista löytyy puutarha vailla vertaansa. Marja-Leena Selänpää on vaalinut ja rakentanut pihaansa vuodesta 1975, jolloin itserakennettu talo valmistui. Puutarhasta löytyy sekä monivuotisia perennoja että yhden kesän kukkijoita. – Aina on tekemistä, eikä tarvitse miettiä, miten ajan saisi kulumaan. On kiva seurata, miten kasvien kasvu edistyy, Selänpää perustelee motivaatiota harrastukseensa.

Gladiolukset näkyvät hyvin myös sisälle ikkunasta.

Pihan koristeellisuus ei jää kukkiin vaan siellä täällä on kauniita yksityiskohtia kuten patsaita, puukoristeita ja lukuisia lasikoristeita. – Olen tehnyt itse kaikki lasikoristeet työväenopiston lasipiirissä. Viimeisimpien lasilintujen metallikehikon toteutti Veksin Rakennustarvike Oy, ja he jopa kuljettivat sen kotiin asti, Marja-Leena kiittelee.

Talvellakin harrastukset siis tähtäävät puutarhan paranteluun. Vuosien saatossa nurmiala on pienentynyt, iso vanha tuomi on kaadettu ja vihannesten viljely on vähentynyt.

Selänpään puutarha ei ole pelkästään katselua varten. Sieltä löytyy katos, jonka varjossa on mukava lukea lehtiä ja kahvitella. Talon edustalla on penkit, mikäli haluaa nauttia auringosta. Autotallin päädyssä on kesäkeittiö, jossa voi paistaa lettuja. – Lapset ja lapsenlapset ovat aina saaneet temmeltää pihassa vapaasti, Selänpää kertoo.

Nykyisin hän hoitaa puutarhan yksin, ainoastaan ruohonleikkuu on ulkoistettu. Edesmenneen puolison kalastusvene on sekin saanut paikan pihasta yli viidenkymmenen vuoden vesilläolon jälkeen. Siihen kasvaa kesän mittaan purje kelloköynnöksestä.

Entinen kalastusvene koristaa pihaa köynnöksineen.

Kukkien kauneus palkitsee isosta työstä. – Ystäville on mukava antaa kimppuja oman pihan kukista. Saan samalla hyvää hyötyliikuntaa, kun kannan joka ilta 150 litraa vettä kasveille, itseoppinut hortonomi toteaa puutarhanhoidon fyysisestä puolesta.

Kasteluun Selänpää käyttää sadevettä niin paljon kuin mahdollista, mutta se ei kuitenkaan riitä. Lannoitus on veden lisäksi toinen tärkeä asia kasvien hyvinvoinnille. – Nyt kun syyslanta on levitetty, täytyy kastella hyvin, jotta se liukenee. Silloin kasvi voi sen käyttää hyödykseen. Muutoin lannoitusrakeet näkyvät keväällä kasvien juurella, eikä siitä ole hyötyä kasveille, puutarhuri neuvoo.

Saan hyvää hyötyliikuntaa, kun kannan joka ilta 150 litraa vettä kasveille

Selänpään pihassa on ihailtavaa myös talvella. Heinäseipäistä rakennetussa kodassa on sisällä valaistus ja erilaiset tontut ilmestyvät talon ympärille. Heinäseipäiden tyvet Selänpää on tervannut yksitellen, jotta ne säilyvät hyvänä. Havut taipuvat talvella monenlaisiksi asetelmiksi, viimeksi jopa tontun muotoon potkukelkkaan istumaan.

Katos tuo varjoa kahvihetkiin. Betoniset raparperinlehdet ovat itsetehtyjä.

Kesän kukkaloiston yksivuotiset kasvit ovat monen kuukauden esikasvatuksen tulos. Marja-Leena kasvattaa siemenestä kelloköynnksen, kerrotut petuniat ja keijunmekon. Taimia on sisällä hyllyköissä lukematon määrä ikkunan edessä odottamassa alkukesää.

Clematis kiipeää katon rajaan joka kesä.

Aiemmin takapihalla sijaitsi iso mansikkamaa ja perunamaa sekä kasvimaa. Niiden tilalla on nykyisin marjapensaita, omenapuu ja erilaisia monivuotisia kasveja. Viinimarjat jalostuvat mehuiksi ja kellari onkin pullollaan. Myös verenpisarat, daalianmukulat, inkaliljat, kallat, sinisarja ja muratti viettävät talven kellarissa säilössä. Jo hyvin varhain keväällä Selänpää alkaa hoivata niitä sisätiloissa ennen ulos siirtämistä.

Takapihan kesäkeittiön nurkalla on kaksihaarainen varpu, joka taipuu alaspäin matalapaineen aikana. Korkeapaineen lähestyessä ”sarvet” osoittavat kohti taivasta.

Kukkapaljoutta löytyy myös sisältä, ja mm. joulukaktukset saavat muuttaa kesäksi ulos. sisällä on myös lukuisia orkideoita täydessä kukassa.

Daalian juurakot talvehtivat kellarissa.

Tämä puutarha on kaikessa runsaudessaan elämäntapa omistajalleen. Onkin oikeutettua, että sen yksi ainoa kuva on saanut Twitterissä jo yli 10 000 katsojaa.

#munäititykkääkukista

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments