sunnuntai, 22 joulukuun, 2024

New Wine 2016

new wine1

Seurakuntia ja eri uskonnollisia suuntauksia yhteen kokoava New Wine järjestettiin Himoksella neljättätoista kertaa. New Wine on Englannin anglikaanikirkon piiristä ympäri maailmaa levinnyt seurakuntien uudistumiseen tähtäävä verkosto. Suomessa on aktiivisina toimijoina alusta lähtien ollut sekä luterilaisia, että vapaakirkollisia tahoja.

Pienestä, alle 200 hengen kokoontumisesta alkanut tapahtuma on vuosien mittaan paisunut monikymmenkertaiseksi. Valmistelevat talkoot alkoivat tiistaina 12.7. Ensimmäinen ohjelma pyörähti käyntiin keskiviikkoiltana ja tilaisuuksia riitti siitä eteenpäin sunnuntai-iltapäivään saakka. Kokonaiskävijämäärä asettui jonnekin 10 000 vieraan tienoille. Päivää kohti sanankuulijoita oli noin 2000, mikä on suunnilleen sama määrä kuin viime vuonna. Himoksen mökeistä noin 2/3 oli varattuna. Lisäksi väkeä yöpyi hotelleissa ja asuntovaunuissa.

Päivisin tapahtuman osanottajat jakaantuvat kiinnostuksensa mukaan seuraamaan seminaareja, iltajuhlat kokoavat kaikki yhteen ja täyttävät ison ohjelmateltan. Iltajuhlaan voivat osallistua myös lapset. Perheen pienimmille oli teltan etuosaan järjestetty leikkialue leluineen. Tilaisuuksien musiikista vastasivat ja yhteislaulun johtajina toimivat NW-bändi ja Verkosto Kollektiivi (kuvassa).

Hengellisen annin lisäksi New Wine on monelle kesäloman ja vuoden kohokohta. Himokselle tullaan myös tapaamaan ystäviä ja tuttavia. Uusia ystävyyssuhteita syntyy joka käynnillä lisää. Seminaarien lomassa jää myös vapaa-aikaa rentoutumiseen ja lomanviettoon.

Tapahtuman yleistä ilmapiiriä kehuivat Mikael Hyövätti Helsingistä, Heikki Mäntylä Vantaalta ja Roope Rajala Helsingistä. Lisäksi tarjolla on nuorten miesten mielestä sisällöltään ja esitystyyliltään laadukasta opetusta. Englantilaiset puhujat ovat erityisen kiinnostavia. – Parasta on tapahtuman yhteisöllisyys. Tämä on harvoja aidosti yhteiskristillisiä tapahtumia Suomessa, he arvioivat. Heikki ja Roope soittavat Verkosto Kollektiivissa. Mikaelin tyttöystävä toimii myös bändissä laulajana.

Laura Manninen Lappeenrannasta, Janika Määttänen Joensuusta ja Anna Lackman Tampereelta työskentelivät vapaaehtoisina tapahtumassa. Tietotekniikkaa opiskeleva Laura kertoi olleensa jo viime vuonna mukana esiintymispaikkojen AV-tekniikasta vastaavassa tiimissä. Erilaisista toiminnoista vastaavat tiimiläiset huolehtivat siitä, että kaikki pyörii tapahtumassa niin kuin pitääkin. Annalle tämä vuosi oli ensimmäinen. Kokemukset olivat myönteisiä. Laura ja Janika kertoivat tavanneensa vanhoja tuttuja ja uusiakin tuttavuuksia oli ehtinyt syntyä. Myös ohjelmiin ehdittiin osallistua. – Täällä on hieno yleinen ilmapiiri. Jos vapaa-aikaa työltä tai opiskelulta järjestyy, niin mukana ollaan ensi vuonnakin, neitoset vakuuttivat.

Elina Riski Helsingistä, Ulla Hyttinen Helsingistä, Maija-Leena Pajari Espoosta ja Anni Suhonen Luumäeltä kertoivat kaikki olevansa tapahtumassa vanhoja konkareita. Mukana on oltu alkuajoista lähtien. Naiset varaavat joka vuosi saman mökin heti, kun se vain on mahdollista. Tapahtuma ruokkii hengellisesti ja lisämausteena tulee hyvä ystäväporukka. Erityisesti englantilaiset puhujat olivat naisten mieleen. Puheissa on sisältöä, eikä huumoriakaan unohdeta. Himos sai tapahtuman kehitysvaiheet nähneiltä naisilta paljon kiitosta. Palvelu- ja varustelutaso on kohonnut vuosi vuodelta. Nyt ilahdutti erityisesti se, että iso ohjelmateltta oli varustettu penkkien sijasta uusilla pehmustetuilla tuoleilla, joissa oli todella hyvä istua.

Monessa pisteessä samanaikaisesti järjestetyt seminaarit muodostavat päivien ohjelman. Valinnan voi tehdä itseä eniten kiinnostavien aihepiirien mukaan. Myös nuorilla on omat erilliset seminaarinsa.

Lapsille järjestetään seminaarien aikana ohjattua leikkiä ja toimintaa ikäryhmittäin kahden vuoden välein 3-4 -vuotiaista 13-14 ikävuoteen sakka. Lisäksi on 15-17 vuotiaiden nuorten ryhmä. Tänä vuonna lapsia oli yli 500, joten jälki-ilmoittautuneet eivät enää kaikki ryhmiin mahtuneet. Kuvissa Terassi Riemussa kokoontunut 9-10 -vuotiaiden Super Sankarit, johon kuului noin 100 lasta. Tiiminjohtaja Elisa Paavolalla oli lapsia kaitsemassa apunaan 14 tiimiläistä. – Tavoitteena on, että jokainen lapsi tulee kohdatuksi henkilökohtaisesti, hän painotti.

Aamupäivän opetushetken aiheena oli Paavalin merimatkat. Siihen liittyen askarreltiin myöhemmin pahvilaatikoista laivoja, mutta näytti siellä joukossa yksi tankkikin olevan tykki pystyssä. Ilmeisesti sitä kelluvaa mallia, jolla voi ajaa vedessäkin. Ennen iltaa suunnitelmissa oli vielä ulkona pelattava Himos-bingo.

Järjestelypäällikkö Seija Tiittainen kertoi aloittaneensa tapahtuman kokoamisen heti vuodenvaihteen jälkeen. Työ alkaa yhteydenpidosta Himoksen suuntaan ja tiimiläisten rekrytoinnista, mikä ei ole ihan vähäinen tehtävä, sillä toimintoja pyörittämään tarvitaan noin 200 vapaaehtoista. Asiaa helpottaa, että monet aiemmin mukana olleet kysyvät itse mahdollisuutta päästä taas tiimeihin mukaan. Tapahtuman johtoryhmä toimii tukena taustalla ja kutsuu seurakunnista puhujat, joita tälläkin kerralla tarvittiin kolmisenkymmentä, kertoi Tiittainen. Aiheiksi pyritään löytämään ajankohtaisia teemoja. Lisäksi valintoja tehdään myös edellisen vuoden toiveiden perusteella. Nuoriin panostetaan paljon ja heille järjestetään omat seminaarit.

Mirja Honkasalo ja Heidi Remes pyörittivät tapahtumapäivien ajan henkilöstölle tarkoitettua kahvilaa, johon saattoi poiketa hetkeksi hengähtämään. – Talkoolaiset ja tiimiläiset ovat kaksi eri ryhmää. Talkoolaiset rakentavat tapahtuman puitteet ja tiimiläiset huolehtivat sen käytännön pyörittämisestä, naiset selvittivät. Kumpikin ryhmä sai heidän pannustaan ilmaiset kahvit, joten huolena oli pitää pannu kuumana aamusta iltaan.

Lapset nauttivat kesästä ja löytävät kekseliäinä itsekin omat huvituksensa. Ohjelmateltan alapuoliseen penkkaan oli syntynyt spontaani liukumäki, jota myös 8-11 -vuotiaat Hilkka Toivanen, Toivo Moilanen, Iida Moilanen ja Aino Toivanen testasivat. Luisto oli hyvä ja heinä ilmeisesti erityisen hyvin tähän tarkoitukseen sopivaa, koska housujen persuukset eivät olleet lainkaan niin vihreitä tai mustia kuin äkkiä olisi voinut kuvitella.

Laiturin päässä molskahteli tasaiseen tahtiin. Uimarit Matilda, Feelia, Julia ja Sofia kertoivat veden olevan lämmintä, vaikka leuat löivät loukkua.

Tapahtuman kotisivut täältä: http://www.newwine.fi/

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments