sunnuntai, 22 joulukuun, 2024
KotiMatkailuyrityksetLeiskupeikkojen sukualbumi

Leiskupeikkojen sukualbumi

a peikko1

Leiskupeikot on Jämsäläisen Pirjo-Riitta Haimilan ideoima ohjelmapalvelu. Tämän ”sukualbumin” kuvat on kuvattu Himoksen läheisyydessä sijaitsevan ravintola Patapirtin pihapiirissä. Patapirtti järjestää kesäisin ja joulun tienoissa lapsiperheille suunnatun tapahtuman, joka tällä kertaa oli nimeltään Lumottu metsä – Peikko hukassa. Niin kuin sukualbumeissa yleensäkin, niin näissä kuvissa tietenkin arvokkaasti pönötetään. (Peikoillehan semmoinen esiintyminen on luontaisesti aika vierasta).

Leiskupeikkojen suku on hyvin laaja. Siihen kuuluu kaiken ikäisiä ja kaikennäköisiä öttiäisiä. Ketä milloinkin paikalle saapuu on sattumanvaraista, mutta tietenkin asiasta voidaan myös ennalta sopia. Kun nyt oli kyseessä lasten tapahtuma, niin tottahan myös peikkoperheiden lapset oli otettu mukaan yhteiseen seikkailuun.

Tiku ja Piku ovat erityisen innokkaita pönöttämään naama peruslukemilla sukualbumin valokuvissa. Ilmeisesti selfievillitys ei ole vielä peikkopopulaatiosta tavoittanut, koska kuvan ottoon suhtaudutaan asian vaatimalla tyyneydellä ja arvokkuudella.

Karhuvaari saattaa pienempiä lapsia pelottaa, mutta isosta koostaan huolimatta hän on hyvin ystävällinen nalle. Tosin köydenvedossa lapsille hävittyään saattaa joskus vähän murahdella ja ärjähdellä. Hämähäkit kiipeilivät sinne ja tänne. Tuskin malttoivat kuvausta varten hetkeksi pysähtyä.

Diiva peikko pukeutuu helteelläkin keinotuturkikseen (paino nimenomaan sanalla keino) Huomaa myös uusinta härpäkemallia edustavat soittokailottimet. Punaleisku ja Keiju edustavat perinteisempää  satuolentolookkia. Leppäkerttu ja Tipu taisivat keikkailla ihmisolentojen toljoteltavina ensimmäistä kertaa.

Vanhemmille peikoille arvokas esiintyminen ei tahdo onnistua sitten millään. Kuvien vasemmassa laidassa koko peikkopopulaation äiti Lila Leiskupeikko, Hänen vieressään Patapirtissä säännöllisesti majaileva ja höyryäviä patoja keittiössä hämmentävä Blondiina. Menoon osallistuivat myös Metsän Henki, Shamaani ja Sammakkomuori.

Kun päivä peikkoillaan niin nälkähän siinä tietysti tulee. Yleisön poistuttua laitettiin grilli tulille ja makkara maistui.

Koko perheen Lumottu Metsä – Peikko hukassa vielä toisen kerran tiistaina 21.7.  kello 12-15.

Leiskupeikot -ohjelmapalvelu järjestää kaikenlaista peikkomaista menoa lasten ja aikuisten tapahtumiin ja illanviettoihin. Peikkometsän numero: 041-5471478. Pirjo-Riitta Haimila tarjoaa myös erilaisia luontaishoitoja.

Katso Patapirtin talviseikkailu: https://himoksensanomat.fi/2015/01/07/patapirtin-lumottu-metsa/  (Rinnakkaiset kuvat ovat sivuston ulkoasu-uudistuksessa asemoituneet päällekkäin).

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments