sunnuntai, 22 joulukuun, 2024
KotiTapahtumatKaarnalaivoja Suomi 100 –hengessä

Kaarnalaivoja Suomi 100 –hengessä

Teksti ja kuvat: Susanna Ruusu

Jokivarren päiväkodin lapset valmistivat 150 kaarnalaivaa yhdessä vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa. Jokaiseen laivaan oli askarreltu ylväs sinivalkoinen Suomen lippu juhlistamaan satavuotiasta isänmaata. Laivojen vesillelaskun päivänä tiistaina lapset saivat avukseen Jämsän lukion opiskelijoita. Yhteistyöllä laivat lähtivät lipumaan pitkin Jämsänjokea runsaan yleisön seuratessa. Tapahtuma sujui leppoisasti varhaiskasvatuksen alue-esimies Tiina Oksasen johdolla Jämsän vierasvenelaiturilla. Laskua varten oli valmistettu kätevät laskuvarret, ja laivat pääsivät matkaansa turvallisesti. Osa saikin hyvän vauhdin purjeisiinsa ja jokivarren asukkaat saavat varmasti ihmeteltäväkseen kaarnapursia lähipäivinä.

Päiväkodin ryhmät Paatit, Jollat, Kutterit, Hinaajat, Kuunarit, Proomut ja Fregatit halusivat juhlistaa Suomen itsenäisyyttä tavalla, joka tuo sukupolvet mukavalla tavalla yhteen. Lähes kaikilla isovanhemmilla on muistoja kaarnalaivoista, mutta nykylapsille se voi olla hyvinkin uutta.

Sami Huohvanainen muistaa askarrelleensa jonkun kerran kaarnalaivoja omassa lapsuudessaan. Nyt kun tilaisuus tuli, hän halusi ehdottomasti puuhata yhdessä poikansa Jimin kanssa. – Hienoa, että Jämsässä järjestetään tallainen tapahtuma. Halusin ehdottomasti osallistua vesillelaskuun, Sami summaa laiturilla projektia. – Kivointa oli tehdä isän kanssa yhdessä laiva ja laskea se yhdessä, ja katsoa miten se lähti liikkeelle jokea pitkin, Jimi  puolestaan kuvaa hymyillen tuntemuksiaan, kun oma laiva lipuu kohti Jämsänjoen alajuoksua.

Isoäidin roolissa kaarnalaivaa oli laskemassa Helena Myllymäki yhdessä pojanpoikansa Toivon kanssa. Vesillelaskussa avusti Viveca Lehtosaari.  – Mukavia mummomuistoja nämä tämmöiset tapahtumat, kiitteli Helena.

 

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments