torstai, 9 toukokuun, 2024
KotiFestivaalitJysäri jysäytti kesän parhaat festariasut

Jysäri jysäytti kesän parhaat festariasut

Kun festareita on odotettu pari vuotta, niin h-hetken koittaessa vain taivas on rajana. Tämä piti paikkansa ainakin Jysäreiden festariasuissa. Mielikuvitusta oli käytetty ja ullakoita kaiveltu, kun 90-luvun musiikin ystävät ja aikalaiset kokoontuivat Himoksella. toki tarjolla oli myös laatumusiikkia kolmen päivän ajan. Waldo´s People, Movetron, Aikakone, Solid Base ja Basic Element ovat yhä huippunimiä tähtitaivaalla.

Mighty 44 sai kansan tamppaamaan ensin omassa showsaan ja myöhemmin vielä yhdessä DJ Oku Luukkaisen kanssa.

Jo vuosien ajan ylivoimaisesti suurin elävä legenda ysärimusiikissa on ollut Pandora. Suomalaisten sydämissä hänellä on erityinen paikka, varsinkin keväällä nähdyn Masked Singer -ohjelman jälkeen. Siinä hän esiintyi maailmanluokan tyyliin Peacock-hahmossaan. Samoja kappaleita kuultiin Himoksellakin. Pandoran olemus on puhdasta titaania, taipumaton ja tyyni maailman myrskyissä.

Festariyleisön asukavalkadi päättää tämän kesän keikkaraportoinnin. Ensi vuonna Jysäreitä vietetään 8.-10.7. 2022.

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments