keskiviikko, 9 lokakuun, 2024
KotiYleinenIskelmäfestivaali Himoksella oli kuumaakin kuumempi tapahtuma

Iskelmäfestivaali Himoksella oli kuumaakin kuumempi tapahtuma

Torstaina alkaneet ja lauantaina päättyneet Iskelmäfestivaalit 2021 Himoksella tarjoilivat laajan kattauksen maamme huippuartisteja janoiselle yleisölle, joka oli odottanut livekohtaamisia kaksi vuotta. Joillakin esiintyjillä oli jopa samana päivänä toinen esiintyminen Porin rinnakkaisfestareilla, mutta siltikään he eivät säästelleet voimiaan. Supistettu lippujen myynti pandemian vuoksi mahdollisti yllättävänkin väljän liikkumisen. Tämän havaitsi vain paikan päällä, sillä kamera vääristää etäisyyksiä.

Kansikuvan iloinen pörröpäiden ryhmä kiteyttää hyvin festarielämän; iloista yhdessäoloa ja musiikista nauttimista. Seurue oli Iskelmäfestareilla jo 12. kertaa ja on tullut vakikävijöille hyvinkin tutuksi. – Tulemme eri paikkakunnilta kuten Turusta, Tampereelta, Lahdesta ja Helsingistä. Olemme karavaanareita, selvittää mustaperuukkinen I-kirjain, joka tottunein elkein sai ryhmän järjestykseen kuvausta varten pienessä hetkessä.

Kaikki esiintyjät esiintyivät isolla ulkolavalla ja perinteisesti toisena esiintymispaikkana toiminut teltta on tänä kesänä varattu ruokailuun. Koska esiintymisten välissä oli reilusti aikaa, ei suuria sumia päässyt syntymään.

Torstain illan päätti Haloo Helsinki ja mahtavat pyroefektit.

Haloo Helsinki

Lauantain iltapäivän käynnisti Lauri Tähkä ja Revohka. Artisti oli yhtä hymyä ja yleisö villinä. Perinteinen visiitti yleisön keskellekin toteutui.

Festareiden yksi parhaista yhteislaulattajista oli Ressu Redford. Vuosien takaa tutu kappaleet kaikuivat kuumassa hellepäivässä, joka vain kuumeni iltaa kohti.

Ressu Redford

Lisää kuvia esiintyjistä ja yleisöstä löytyy Himoksen Sanomien Instagramista. Ota seurantaan!

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments