sunnuntai, 22 joulukuun, 2024
KotiFestivaalitIdolien ja fanien laatuaikaa

Idolien ja fanien laatuaikaa

Teksti ja kuvat: Susanna Ruusu

Himoksen Juhannus vietti 20-vuotisen taipaleensa merkkivuotta tarjoamalla monipuolisen kokoelman esiintyjiä. Kiintoisaa oli nähdä, kuinka esimerkiksi Popedan kaltainen kestosuosikki onnistuu aina löytämään uutta kuulijakuntaa nuoremmasta väestä. Hieman pidempää elänyt festarikansa puolestaan sai livenä nähtäväkseen tuoreempia artisteja kuten Ellinooran.

Reino Nordin sai lavan edustalle väkeä reippaasti, vaikka sade osui juuri kohdalleen. Se ei kuitenkaan haitannut faneja, joilta onnistui yhteislaulukin.

Sateelta suojassa esiintymisteltassa sen sijaan esiintyi Pete Parkkonen. Hänen lavansa edusta oli täyttynyt lähinnä naispuolisista faneista, joille miesyleisö oli suosiolla antanut tilaa. Tai sitten naisväki oli vain päättänyt ottaa tilansa, elämmehän 2000-lukua.

 

Maria, Aino ja Maria löytyivät eturivistä peräkkäisinä päivinä. Turnauskestävyyttä löytyi, sillä hymy oli yhtä herkässä molempina päivinä. Edes teltassa vietetty yö ei näkynyt olemuksessa. -Eniten odotamme Mikael Gabrielia ja JVGtä.

Jämsän nuoriso oli hyvin edustettuina Juhannusfestareilla. Ilmassa oli jopa haikeuden tuntua, kun moni tämän kevään tuore ylioppilas vietti porukalla laatuaikaa yhdessä ennen kuin armeijan arki  ja opiskelut hajoittavat kaveriporukat.

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments