torstai, 9 toukokuun, 2024
KotiMatkailuyrityksetHimoksen tontut paiskivat töitä myös jouluna

Himoksen tontut paiskivat töitä myös jouluna

Tätä kirjoitettaessa Himos valmistautuu joulunviettoon. Valot ovat syttyneet mökkikylien ikkunoihin ja luonto näyttää siltä kuin jouluna pitääkin. Mukava on viettää mökillä huolettomasti joulunaikaa perheen, sukulaisten tai ystävien kanssa, mutta jotta kaikki sujuisi kuten pitää, Himoksen tontut ahkeroivat myös jouluna.

Kun jouluksi luvataan kunnon pakkaskelejä, rinnetontut lumettavat yötä päivää lisää rinteitä laskettelijoiden iloksi. Jouluksi tavoitellut hiihtoladut eivät ihan toteutuneet, mutta nyt on asetettu tavoitteeksi ajella ladut kuntoon tapaninpäivänä. Multi-Snowtech oy sai tehtyä lumet valmiiksi, joten kasat levitellään rinnekoneella ja sen jälkeen ajetaan ladut, kertoo Matti Jokiniemi Himosvuoren latuosuuskunnasta.

HimosCenterillä eletään kiireisiä aikoja jouluna. Receptionin kautta toimii HimosLomien mökkivuokraus ja joulunajan ohjelmapalvelut asiakkaille. Työvuorossa olleet respatontut Petra Hruskova ja Mira Rantanen kertoivat jokseenkin kaikkien mökkien olevan varattuja jouluksi. Kangasalta perheensä kanssa joulunviettoon saapunut Anssi Hintikka sai Petra-tontulta loma-asunnon avaimet ja tervetulotoivotukset.

Tarkempaa tietoa HimosLomien majoitusasioista löydät täältä: http://www.himoslomat.fi/fi/majoitus/

Joulun ohjelmapalvelut löytyvät täältä: http://www.himoslomat.fi/fi/safarit/viikko-ohjelmat/jouluohjelma/

Himosmajoituksen mökkivuokraus toimii Ravintola Rinteen yhteydessä Länsi-Himoksessa. Myös Himosmajoituksen mökit ovat jokseenkin kaikki varattuja niin jouluna kuin uutenavuotenakin, kertoi Meri Auterinen Rinteen respasta.

Tarkempaa tietoa täältä: http://www.himosmajoitus.fi/

Center Market Himoksen aina iloiset tontut Silja Ojala ja kauppias Miia Ojala lupasivat pitää kaupan auki läpi joulun. Asiakkaita palvellaan jokaisena päivänä, mikä merkitsee perheyrityksessä sitä, että lähes koko joulu vietetään työmaalla. Lähikauppa on Himoksen asiakkaille todella tärkeä palvelu, joten ovia ei sovi pitää kiinni silloin kun mökit ovat jouluvieraita täynnä.

Kauppiaan Facebooksivut:  https://www.facebook.com/centermarkethimos/

 

 

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments