keskiviikko, 9 lokakuun, 2024
KotiUutisetHimokseen uusi kauppias

Himokseen uusi kauppias

Koko kesän tyhjillään ollut Himos-kauppa saa uuden kauppiaan. Juokslahdelta kotoisin olevat Miia ja Jouni Ojala ovat solmineet vuokrasopimuksen kauppakiinteistöstä. Valitettavasti kauppa ei ehdi aueta kesän festivaaleille, koska luparuljanssi ottaa oman aikansa, eikä ovia voi ilman lupia avata. Tavoitteeksi on asetettu päästä aloittamaan elokuussa, Ojalat kertovat.

Himos on Ojalan pariskunnalle tuttu paikka. Miia Ojala kertoo lasketelleensa niin kauan kuin Himos on ollut olemassa ja nuorena hän kilpailikin. Myös iskelmäfestareille on osallistuttu lähes joka vuosi. Ajatus kauppiaaksi ryhtymisestä alkoi itää mielessä heti kun tieto edellisen kauppiaan lopettamisesta kantautui korviin. Yrittäjätaustaa Miialla on sen verran, että koulutettuna hierojana hän on kiertänyt asiakkaidensa luona. Omaa toimipistettä ei ole ollut. Myös tämä toiminta jatkuu kaupanpidon ohella. Tarkoitus on pyörittää kauppaa perheyrityksenä, jolloin muutkin perheenjäsenet osallistuvat toimintaan. Ojaloilla on kaksi aikuista tytärtä. Silja Ojala opiskelee parhaillaan kaupallista alaa ammattikorkeakoulussa.

HimosLomien vastaanottovirkailija Pauliina Bärling ojensi kauppakiinteistön avaimen kauppatiloihin suunnittelukäynnille poikenneelle Miia Ojalalle.

Himos-kaupan tulevaa henkilökuntaa. Marjariitta Mäkinen (vas.) on entinen kauppias ja toimii asiantuntijana liikkeen avaamisvalmisteluissa. Mahdollisesti hänet nähdään myöhemmin tiskin takanakin. Jouni Ojala avustaa tarvittaessa, mutta aikoo pitää kuitenkin toistaiseksi työpaikkansa LVI-liikkeessä. Silja Ojala opiskelee avustaen vapaa-aikoinaan myös kaupassa. Tuleva kauppias Miia Ojala ottaa nyt liikkeestä päävastuun.

Tällä hetkellä kauppatilat ovat tyhjillään, joten työ alkaa liikkeen kalustamisella kun kiinteistön omistaja on ensin tehnyt lattiaremontin. Myös keittiö- ja sosiaalitiloja remontoidaan uuteen uskoon. Neuvottelut mahdollisten tavarantoimittajien kanssa ovat alkamassa. Ojalan mukaan kauppa aukeaa lähes entisen tyylisenä, eli myyntiin tulee elintarvikkeita, juomia sekä matkamuisto- ja lahjatavaroita. Pieni kahvilakin liiketiloihin avataan, kuten aikaisemminkin on ollut. Tarkoitus on vastata mökkiläisten ja lomalaisten tarpeisiin. – Kun ovet saadaan auki, asiakkaiden toiveita kuunnellaan ja otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon, Miia Ojala lupaa.

 

ARMI PYÖRITTÄÄ PITOPALVELUAAN KORPILAHDEN TÄHTINIEMESSÄ

HimosMarketin entinen kauppias Armi Unga toimi Himoksella kauppiaana lähes seitsemän vuotta. Kaupanpidon hän lopetti viime pääsiäisenä. Viimeisimpien asiakkaiden joukossa leipäostoksille poikkesi Himoksella pääsiäislomaa viettänyt Anette Koivisto Loviisasta. Armi jatkaa työuraansa pyörittämällä pitopalveluyritystään Juhlakartano Tähtiniemeä Korpilahdella. – Aika aikaa kutakin, asiakkaita saattaa tulla vähän ikävä, hän kommentoi keväällä viimeisenä työpäivänään.

Tätä kirjoitettaessa Armi vastasi puhelimeen Palma de Mallorcan hiekkarannalta. Nyt näyttää jäävän aikaa lomailuunkin. Aikaisemmin hän oli aina töissä, kun muut lomailivat.

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments