Artikkeli: Teuvo Veijalainen
Tämä artikkeli on toinen osa poliisijohtaja Teuvo Veijalaisen sähköisen kirjan syntyhistorian esittelyä.
Kirjan osa ”Kouluvuodet” esitetään multimediana HimosAreenalla 15.9.2018 kaikille avoimessa Säyrylä 100 -tapahtumassa. Tämä on suunnattu juhlistamaan Säyrylän koulutoimen aloittamista 100 vuotta sitten.
Säyrylä 100 -tapahtumassa 15.9.2018 videotykillä näytettävä ”Kouluvuodet” -jakso on yksi laatimani sähköisen kirjan ”Puukilasta Puukilanisäntään” osan I luvuista. Kullakin osalla on ”jämsänkielinen” nimi. Ne muodostavat neliosaisen kertomuksen pohjois-hämäläisen torpan nuorimman tyttären, marraskuussa 1919 syntyneen, Ella Veijalaisen, o.s. Helminen elämästä.
Osassa I ”Omoa moata” kuvataan Ellan synnyinseutua, syntymäkotia ja sen elämää Ellan lapsuudessa. Ajallisesti se sijoittuu 1900-luvun alkuun.
Toinen osa ”Kauhiita sotoa” alkaa Ellan rippikouluajoista ja päättyy hänen avioitumiseensa sodan jälkeen. Siinä kerrotaan myös elämästä pula-aikaan.
Osassa III ”Rahoa ja velekoa” valotetaan Ellan perheen elämää pika-asutustilalla Himoksen juurella. Siinä kuvataan myös naapuritalojen vaiheita ja yhteistyötä.
Osassa neljä ”Kotuu moalimalle” seurataan Ellan elämää äitinä, maalaistalon emäntänä ja eläkeläisenä. Siihen mahtuu sekä ilon että surun hetkiä. Himosseudun muuttuminen maalaismaisemasta valtakunnalliseksi vapaa-aikakeskukseksi on merkinnyt valtavaa murrosta alueella.
Jämsä 1900-luvun alkupuolella
HimosAreenalla esitettävä ”Kouluvuodet” on kirjan I osan 3. luku. Sen seuraamista helpottaa läpileikkaus kirjan luvuista 1 ja 2.
Luvun 1 ”Synnyinseutu” tarina alkaa kivikaudelta. Tosin kuvat ovat pääosin 1910- ja 20 -luvuilta. Pitäjän kehitysvaiheita kuvataan parilla sivulla. Osiosta 3 saa käsityksen työnteosta ja vapaa-ajan vietosta Jämsässä vuosisadan alkupuolella. Gallerioihin sijoitetut kuvat kertovat elävästi hevoskyydillä liikkumisesta. Niistä selviää myös ketkä osallistuivat leikkikursseille 1912 ja kasvitarhakursseille Kuikalla. Hiihtoretkeläisten asut herättävät lähinnä hilpeyttä.
Osiossa 4 keskitytään Yijälän suvun vuosisatoja omistaman Niemelän tilan torppien itsenäistymiseen. Tällä oli suuri merkitys maanomistusoloihin. Enimmillään yli 40 prosenttia viljellystä maasta oli torppareiden tai mäkitupalaisten hallinnassa. Tässä jaksossa on yli 20 Virhiän tai Yijälän taloon liittyvää kuvaa. Ellan isoisän Kasper Helmisen Takanen ja isän Jalmari Helmisen Puukila erotettiin Yijälän maista 1928.
Elämää Patalahden rantamilla
Varhaislapsuus-nimisessä luvussa kerrotaan Ellan syntymäkodin elämästä. Puukilan talo ja maat sijaitsevat Haapajoelle johtavan tien oikealla puolella vajaan kilometrin päässä Säyrylän koululta. Ella eli elämänsä 25 ensimmäistä vuotta siellä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin parin kilometrin säteelle Puukilasta.
Ellan isä ei suvainnut pihamaan käyttöä turhuuteen. Hän ei suvainnut siellä pensaita tai kukkapenkkejä. Viikatteella niittämänsä heinän hän käytti hevosten ja lehmien ruokkimiseen. Sopuisasti ellellen tuvan ja kamarin käsittäneestä talosta löytyi makuusija seitsemälle ihmiselle. Vaateaitta ja konttuuri olivat kesällä haluttuja nukkumapaikkoja.
Yhdessä kymmenestä videosta Toini-sisko kertoo, miten syntyi Ellan otsassa koko iän näkynyt arpi. Ellan sisarentytär Mirja paljastaa, kuinka vaarallisen kova kuume saatiin laskemaan kotikonstein.
Perheen elo oli jokseenkin tyypillistä maalaiselämää; ainaista huolta hallasta, rankkasateista tai liiallisesta kuivuudesta. Lapset oppivat pienestä pitäen arvostamaan työn tekoa ja ahkeruutta. Lähes kaikki työt vaativat hyvää fyysistä kuntoa. Hevonen oli tärkeä työpari maalaistalon töissä.
Työtä riitti kaikille, kun ainoa kone oli kammesta väännettävä separaattori, kuten Mirja asian ilmaisi. Heinä ja viljat niitettiin viikatteella tai sirpillä. Leikattu ruis sidottiin lyhteiksi, jotka saivat kuivaa kuhilailla. Riihen puinti oli hikistä ja pölyistä puuhaa. Rynölän Elma kertoo olleensa puimassa riihtä sekä Yijälässä että Virhiässä. Viskuumyllyn kiertämiseen hänen voimansa eivät kuitenkaan riittäneet, vaan häntä riskimpi Virhiän Rauha hoiti tuon työvaiheen.
Ellan kotitalo oli pitkälti omavarainen maidon, voin, lihan ja munien suhteen. Isä-Jalmari hankki lisäansiota rahdinajolla ja halkojen hakkuulla. Hänen vaimonsa Lyydia kehräsi lankaa keritsemistään lampaan villoista ja kutoi perheelleen vaatteita.
Luvun osiossa 4 Toini kertoo, millaisia leikkejä tuolloin leikittiin. Tehdasvalmisteisiin leluihin ei ollut varaa. Särkyneen astian palat olivat ruoka-astioita ja lankkipurkin peltikansi markkeerasi paistinpannua. Letunpaistoleikki oli vähältä koitua kohtalokkaaksi.
Artikkelin ensimmäisen osan löydät täältä: https://himoksensanomat.fi/2018/08/07/paikallishistoriaa-poliisivoimin/