Sysmästä löytyy Vintturin kylä, jossa toimi ennen pieni kyläkoulu. Koulun opettajalla oli työsuhde-etunaan kasvimaa ja yksi lehmä. Lehmällä oli luonnollisesti oma navetta eli yhden lehmän navetta. Nykyisin tuo navetta toimii kotoisana kesäpubina, jossa saa myös maittavaa ruokaa. Yhden Lehmän Navetan Pubi on todellinen elämys kaikille aisteille. Ei ihme, että kaikki paikalla olijat ovat hymyssä suin.
Yhden Lehmän Navetan Pubin omistaja Timo Ahlgren on vuokrannut paikan Jukka Kososelle, joka pyörittää paikkaa työntekijöidensä kanssa. Tarjoilija Anni Sippola palvelee ystävällisesti ja toimittaa ruokatilaukset omin jaloin kokki Karoliina Nenoselle keittiötelttaan. Apuna häärii myös Itävallasta kotoisin oleva Rosita, joka on muuttamassa pysyvästi Suomeen. – Alkukesästä varsinkin olimme jatkuvasti aivan täynnä hyvien säiden aikaan. Ihmisiä tulee sekä autoilla että veneillä, Anni Sippola kuvailee paikan täyttöastetta. Perjantai-iltana varhain paikalla oli kymmenkunta autoa ja lisäksi veneilijät.
Yhden Lehmän Navetan Pubi on toiminut jo vuodesta 2002 asti. Tänä kesänä paikka on auki päivittäin noin koulujen alkuun asti ja sen jälkeen vielä viikonloppuisin. Esiintyjiäkin on tiheästi, mm Steve ’n’ Seagulls lauantaina 1.8. Esiintymislavana toimii traktorin katettu lava eli Vintturin Areena.Venetsialaisia vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna.
Burgereiden Risteli Charolais -pihvikarjan liha tulee paikalliselta Ristelin tilalta, jota isännöi Mikko Sippola. Myös muut ainesosat ovat todella tuoreita ja maku on erittäin maukas.
Vintturin venelaiturilta on lyhykäinen kävelymatka Yhden Lehmän Navetan Pubiin. Majoitusta voi tiedustella pihapiirin vuonna 1904 perustetusta kyläkoulusta.
Yhden Lehmän Navetan Pubi on ehdottomasti vierailun arvoinen. Jämsästä sinne hurauttaa sukkelaan veneellä, jos ei halua viettää kesäpäivää autossa istuen.