lauantai, 20 huhtikuun, 2024
KotiHenkilötRiku Nieminen tuo Juicen lähelle

Riku Nieminen tuo Juicen lähelle

Näyttelijä Riku Nieminen esitti Juice Leskistä vuonna 2018 ensi-iltansa saaneessa Juice-elokuvassa, jonka ohjasi Teppo Airaksinen. Uppoutuminen kansantaiteilijan rooliin on poikinut kaksi konserttisalikiertuetta, joista toinen ja melko varmasti viimeinen, alkaa Jyväskylän Paviljongista 4.3. Tampere-talon vuoro on 28.3. Riku Nieminen ja Juice Originals -kokoonpanossa soittavat Safka Pekkonen, Anssi Tikanmäki, Ila Loueranta, Jari Yliaho, Juuso Nordlund sekä Eemil ja Eljas Tikanmäki. Puntti Valtonen liittyy ryhmään aina teatterityön salliessa. Vanhemmalle väelle kokoonpanon nimet ovat tuttuja Juicen eri bändeistä, joten todellakin alkuperäisyyttä löytyy.

Jyväskylän keikka herättää Niemisellä hieman muita keikkoja enemmän lämpimiä tunteita. – Minulla on sukua Jyväskylässä ja yleisössä tulee olemaan paljon tuttuja ihmisiä. Serkkuni Olli Määtän äiti oli jo syksyn kiertueella kuuntelemassa Hankasalmella ja antoi keikan jälkeen Ollin pelipaidan. Jyväskylässä on sellainen sivistynyt klangi ja se on melko lähellä syntymäkaupunkiani Kajaania, Nieminen kertoo ja paljastuu Jyp-faniksi.

Omaksi suosikkikappaleekseen konsertissa Nieminen nimeää laulun ”Kuumaa tuhkaa”. Mikäli sen ja muut laulut haluaa kuulla, ei kannata viivytellä. Uutta kiertuetta ei ole enää suunnitteilla. – Tällä kertaa tulemme paikkoihin, joissa emme ensimmäisellä kiertueella käyneet lukuunottamatta paria isoa paikkaa, Nieminen sanoo.

Nieminen kuvaa bändin yhteistyötä mukavaksi, mutkattomaksi ja saumattomaksi. Alunperin Juice-elokuvan promootioksi tarkoitetut ensi-iltakeikat sujuivat niin leppoisasti, että Nieminen itse toivoi jatkoa yhteissoitolle. – Tämän porukan kanssa soittaminen ei tunnu työltä ja lavakemia toimii, Nieminen kuvailee.

Anssi Tikanmäki

Säveltäjä ja muusikko Anssi Tikanmäki sai pitkäaikaisesta työstään Pro Finlandia -mitalin vuonna 2019. Hän on suunnitellut konserttiin estetiikkaa, joka toimii juuri konserttisaliympäristössä. Myös Tikanmäen pojat Eljas ja Eemil soittavat Juice Originals -kokoonpanossa.

Riku Nieminen on syntynyt vuonna -86, joten omakohtaista kokemusta Leskisestä ei hänellä voikaan olla. – Minulla ei ollut Leskistä kohtaan mitään herranpelkoa. Esitän kappaleet vain niin hyvin kuin pystyn.

Juice Leskisen laaja tuotanto tuli Niemiselle tutuksi hänen valmistautuessa elokuvarooliinsa kansantaiteilijana. Urakka alkoi jo kolme ja puoli vuotta ennen kuvausten alkamista. – Työ oli vaativa ja sen myötä kunnioitukseni Leskistä kohtaan nousi. Hänen materiaalinsa laajuus avautui minulle vähitellen, Nieminen muistelee prosessia.

Riku Nieminen

Nuorta Juicea kuvaaviin kohtauksiin Nieminen joutui kuihduttamaan itseään jättämällä yläkropan treenit tekemättä. Kun elokuvassa edettiin 80-luvulle, oli näyttelijän nostettava painoa. – Lihoin 30 kg ja laihdutin sen pois kuudessa kuukaudessa kuvausten päätyttyä.

Juice-elokuvassa Mikko Alataloa esitti Antti Tuomas Heikkinen, joka tunnetaan Jämsässä useista kesäteatterirooleista J+J Teatterissa. Tällä hetkellä Heikkisen näkee lauantaisin Putouksessa. Sanoittaja Harri Rinteen roolin elokuvassa esitti Pekka Strang. – Meille kolmelle kehittyi lämmin suhde ja pidämme yhä yhteyttä. Heikkisen kanssa olemme soittaneet Fuengirolassa samassa bändissä, Nieminen kertoo.

Juice Leskisen taituruus kynän varressa oli ainutlaatuista. Hän kokosi myös laajan kotikirjaston ja luki todella paljon. Myös Riku Nieminen lukee paljon. – Jo työ edellyttää sitä. Lapsille luen joka ilta. Vain lukemalla paljon oppii ymmärtämään itse tekstin lisäksi myös subtekstiä eli mihin asia oikeasti liittyy ja mihin pyritään. Lukeminen takaa itsenäisyyden ja omavaraisuuden. Ilman sitä ihminen on helposti vietävissä. Kodeissa pitää olla lukemisen mallia ja jokainen nuori pitäisi saada motivoitua lukemisen pariin hänen omista lähtökohdistaan, Nieminen summaa.

Kuka senkin sääsi, se sääntö mistä hankittiin,

Kyyhkyt lentoon pääsi, ihmiset vangittiin,

Vuodattaen ystavyyttä kohden vainajaa.

Vihaan ilkimystä, sitä napin painajaa.

Helppo oli olla kokijana ansojen,

Leirinuotiolla kaikui marssi kansojen.

Juice Leskinen: Kuumaa tuhkaa

kuvat: Propromotion Oy

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments