keskiviikko, 9 lokakuun, 2024
KotiTapahtumatPihlaiston Perinneperjantai 2016

Pihlaiston Perinneperjantai 2016

pihlaisto1

Pihlaiston Perinneperjantai on kylätapahtuma, jonka suosio kestää. Tapahtuma järjestettiin nyt 35. kerran. Alusta lähtien ohjelmaan on kuulunut jonkin entisaikojen työtavan esittely. Tällä kertaa runsaslukuisen yleisön edessä veistettiin ja piiluttiin hirttä.

Pihlaiston kylä sijaitsee Jämsästä Hallin suuntaan. Matkaa Himoksesta tulee noin 40 kilometriä.

Taustalla näkyvä, kylätalona toimiva entinen koulu rakennettiin hirrestä 80 vuotta sitten ja edelleen korkealle kivijalalle tehty rakennus on hyvässä kunnossa, kertoi työnäytöksen juontajana toiminut Raimo Liukko. Piilukirveitä näytöksessä heiluttivat Kari Färlin ja Seppo Nieppola (oik.).

Ennen hirsirakennuksen ainekset kaadettiin talvella, kun puu oli jäässä. Rungot kuorittiin keväällä ja ne saivat kuivaa kesäsydämen yli. Aluksi rungon sivuille veistettiin kahta puolen suorat lappeet, eli siitä tehtiin pelkka. Ammattimieheltä syntyi koko rungon mittainen lastu. Pelkkahirsi viimeisteltiin veistämällä lappeeseen aaltomainen kuvio. Piilukirveillä voi veistää vain yhteen suuntaan, koska terät on toispuoleisiksi teroitettu.

Etenkin pelkan veistäminen oli hyvin raskasta työtä. Sirkkelisahojen yleistymisen myötä ne alettiin tehdä sahaamalla. Piilujälki tehtiin sen jälkeen veistämällä. Nykyisin tähänkin työvaiheeseen on olemassa koneita, mutta aito perinteinen jälki syntyy vain kirveellä. Leveäteräisissä piilukirveissä pitää olla painoa, teroituskulmat on oltava oikeat ja kirveiden todella teräviä, kertoi Liukko.

Pihlaiston kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Liukon esitelyssä tapahtuman musiikkiesityksistä vastannut viihdekuoro Welmut Nokialta. Omien esitystensä lomassa kuoro laulatti myös yleisöä. Säestysvälineinä toimii ukulelet, joihin yleisökin sai tutustua ja halutessaan vaikka kokeilla.

Perinneperjantain perinteisiin kuuluvat myös eläimet, joita vuosien mittaan on esitelty jos jonkinlaisia. Sanna Marttilan pässit Salama ja Pate näyttivät viihtyvän hyvin yleisön rapsuteltavina. Sanna kertoi hankkineensa saaristolaisrotuun kuuluvia lampaita pienelle tilalleen maisemanhoitajiksi, mutta luonnollisesti niistä saadaan myös villaa, taljoja ja lihaa. Pässien lisäksi eläinnurkkauksessa ruopsutteli kanalauma ja etenkin perheiden pienimpiä hurmasi pulska kani.

Kokeneet Perinneperjantain kävijät tietävät, että tapahtumasta voi aina ostaa monenlaisia paikallisia tuotteita. Kylällä leivotaan ahkerasti, puutarhojen tuotteita liikenee myös mökkiläisille ja muille vieraille. Metsien antimiakin yleensä löytyy. Ainakin kanttarelleja näytti tiskillä olevan tälläkin kertaa.

Aleksanteri Hlavacekin jääkaapista löytyi Leporannan tilan Angus pihvikarjan lähilihaa.

Vanhojen ajoneuvojen ystäville Pihlaistossa on aina paljon nähtävää. Autojen komeassa rivistössä seisoi niin idän kuin lännenkin ihmeitä lähes vuosisadan ajalta. Iltapäivän rankat sadekuurot sai osan kaksipyöräisten omistajista jättämään kulkuneuvonsa tällä kertaa kotiin. Onneksi sateet kuitenkin hellittivät juuri ennen tapahtuman alkua.

Tämän persoonallisen Ladan koristeena kasvavalle paisukarvejäkälälle on sadekuuro silloin tällöin varmasti hyvinkin tervetullut. Venäjän pellistä ei taida paljon irrota kosteutta sen enempää kuin ravinteitakaan. Auton omistajalle pinnoite on varmasti huoleton. Ei tarvitse turhan usein pestä, eikä vahata.

pihlaisto10

Tästä viime vuoden tapahtumaan: https://himoksensanomat.fi/2015/08/19/pihlaiston-perinneperjantai-2/

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments