keskiviikko, 9 lokakuun, 2024
KotiYleinenPaintball Suurpeli 2014

Paintball Suurpeli 2014

paintball29

Jämsän Paintball omistaa Suomen suurimman ja monipuolisimman peliareenan. Yli viisikymmentä hehtaaria vaihtelevaa maastoa tarjoaa yhdeksän erilaista rakennettua pelialuetta ja lukuisan määrän niiden yhdistelmiä. Lajin päätapahtumaksi on muodostunut vuosittain järjestettävä Suurpeli, joka kokoaa 500-600 lajin harrastajaa Suomesta ja ulkomailta päiväksi hauskanpitoon.

Vuoden 2014 Suurpeli pelattiin 16.8. aurinkoisen sään vallitessa. Osanottajat jaettiin kolmeen joukkueeseen, siniset, punaiset ja vihreät. Jokainen joukkue puolusti vuorollaan maalialuetta, jota kaksi muuta joukkuetta yritti yhdessä valloittaa. Ajoneuvot pörräsivät puolustavan joukkueen tukena. Pelin voitti Petri Toropaisen johtama vihreä joukkue 1150 pisteellä. Toiseksi tuli keltainen joukkue, 1089 pistettä ja kolmanneksi punainen joukkue, 859 pistettä.

paintball1,paintball2

Koko suurpelien ajan pelijaksot on käynnistetty näyttävillä efekteillä, joista huolehtivat alan ammattilaiset. Niin tälläkin kertaa. Pelin sääntöjen noudattamista valvovat kymmenet valkoiseen suojaväriin pukeutuneet tuomarit.

paintball3,paintball4paintball5,paintball6paintball7,paintball8

Suurpelissä koko pelialue erilaisine pelikenttineen on käytössä. Metsäalueet, kaupunki ”taloineen” ja autoineen, vajan alue ja kuivurin alue rakennuksineen tarjoaa kekseliäälle pelaajalle kihelmöiviä haasteita. Pisteitä joukkueelleen sai kerättyä valloittamalla 4 bunkkeria, 6 lippua tai kuivaamorakennuksen.

paintball9,paintball10

Jämsän Paintball toimii ympäri vuoden järjestäen opastettuja pelipalveluja. Käytössä on myös asianmukaiset huoltotilat, joista löytyy kaikki tarvittavat varusteet. Polttarien viettäjät ja erilaiset tyky-ryhmät ovat yrityksen viikoittaisia asiakkaita. Suurpeli saa paljon julkisuutta, mutta yritykselle se on vain yksi, joskin paljon työtä vaativa tapahtuma muiden joukossa. Johtaja Anssi Mennalan mukaan palveluja yritetään järjestää kaikille jotka niitä kysyvät. Kuusi henkilöä on ehkä ryhmän minimikoko.

paintball11,paintball12

Sääntöjen mukaan värikuulan osuma poistaa pelaajan varikolle määrätyksi ajaksi. Lääkintämies voi pelastaa yhden kerran ja puhdistaa osuman jäljet pois. Pelastuksen merkiksi hän ottaa hihanauhan auttamaltaan pelaajalta.

paintball13,paintball14paintball15,paintball16

Taukojen aikana varikoilla käy kova sutina. Eväitä syödään, välineitä huolletaan ja myös levähdetään. Päivän mittaan Sissoksen työntekijä Oliver Lönnblad myi monta kuormalavallista värikuulia. Ihan halpaa lystiä pelaaminen ei ole, sillä laatikollinen kuulia maksoi 52 euroa ja kovien pelimiesten satsi näytti lähes poikkeuksetta olevan pari laatikkoa.

paintball17,paintball18

Lisähauskuutta peliin luodaan erikoisilla ajoneuvoilla, jotka tällä kertaa toimivat puolustajien tukena. Ajoneuvoa tai sen ampujaa ei saa merkata tavallisilla värikuulilla, joten sopivassa paikassa ne saattoivat aiheuttaa aika tavalla hämminkiä ja lähettää väkeä varikolle. Ajoneuvon saa eliminoitua vain erityismerkkaimella varustettu torjuntamies, jonka on osuttava punakehäiseen merkkiruutuun.

paintball19,paintball20,paintball21

Taukopaikalla Petäjävedeltä peleihin tullut Akseli Koskenranta korjasi epäkuntoon mennyttä asettaan. Kun pieniä osia näytti olevan irrallaan roppakaupalla, niin väkisinkin heräsi epäilys, että saattaa kapineen kokoaminen tuottaa vaikeuksia. Akseli kertoi tehneensä saman homman aikaisemmin niin monta kertaa, että nippeleiden järjestys pysyi mielessä.

– Eka kerran kokeilin tätä lajia kouluporukan kanssa. Siitä innostuin ja olen tähän tapahtumaan ottanut osaa 4-5 kertaa, muisteli Akseli.

Hyvinkäältä saapunut Jarno Järvinen veti päälleen tarkka-ampujan chillie-puvun. Kun tuossa asussa piiloutuu sopivaan koloon niin vaikea on pelaajaa huomata, jos ei ylenmääräisellä roiskimisella paljasta itseään. Jarno kertoikin pelaavansa omaa peliään, eikä yleensä rynnistä joukkojen seassa Hän napsii vastustajat, silloin ne vähiten osaavat sitä odottaa. Helteellä puku tahtoo olla lämmin ja kerää helposti maastosta itseensä törkyä, hän naureskeli.

Lahtelainen Miia Härkönen oli jo ensimmäisen erän aikana ehtinyt saada olkavarteensa aikamoiset mustelmat. Ilmeisesti suojaavaa vaatetusta oli ollut aika ohuesti. Hän kertoi olevansa pelissä mukana ensimmäistä kertaa. Miian mies Tero Silkosuo sen sijaan on kokenut pelaaja.

– Onhan ne jäljet vähän kipeitä, mutta ei minua silti pelota jatkaa peliä. Vasta myöhemmin päätän tuleeko tästä harrastus. Omasta mielestäni olen pärjännyt aika hyvin, Miia arvioi.

paintball22,paintball23

Tomi Tabell Haapajärveltä ja Janne Miettinen Kuopiosta (oikean p. kuva) huolsivat tauolla välineitään. Tomi oli kolmatta kertaa Jämsässä pelaamassa. Janne kertoi aloittaneensa tänä kesänä. Ensimmäinen suurpeli hänelle oli Viron peli, jonka järjestäjiin Anssi Mennala myös kuuluu. Tomia ja Jannea viehättää pelissä nopea toiminta, tuttujen tapaaminen ja reipas liikunta ulkoilmassa.

paintball24,paintball25

Kati Ahonen kuului pari vuotta sitten julkisuudessa pyörineeseen Äireet läks -kaksikkoon, joka sai silloin kutsun myös suurpeliin. Siitä syttyi kipinä, joka johti siihen, että nykyisin hän toimii yhtenä pelin vetäjänä Jämsän Paintball -yrityksessä. Etenkin viikonloppuisin hän käy tekemässä näitä keikkoja. Työ on hauskaa ja porukalla hyvä yhteishenki, Kati kiittelee.

– Mukavaa on vaihteeksi itsekin pelata. Ainakin neljä vastustajaa lähetin eka erässä tauolle, hän kehaisi.

Myös Katja Lahtinen ja Ellinoora Humberg kertoivat kuuluneensa aikaisemmin suurpelien talkoojoukkoihin. Tällä kertaa päätettiin itse pelata. Aikaisempaa kokemusta kummallakin oli aika vähän.

– Aikalailla on taktiikat vielä hakusessa, mutta pelipaikka on ainakin tuttu, ensimmäiseen eräänsä valmistautuneet nuoret naiset pohtivat lähtöpaukkua odotellessaan.

paintball27,paintball28

Pelipaikkojen yläpuolella pörräsi pitkin päivää pienoishelikopteri. Jere Mailila kertoi laitteen tuottavan laadukasta videokuvaa noin 20 minuuttia kerrallaan. Sitten on edessä akun vaihto. Malila tekee kaikenlaista ilmakuvausta, josta kiinteistökuvaus näyttelee vielä nykyisin suurinta osaa tilatuista töistä. Monenlaisen muunkin asian kuvaamiseen tekniikka hyvin soveltuu.

Paintball tapahtumien kuvaamiseen hän otti ensimmäisen kerran tuntumaa viime kevään Viron peleissä. Siitä saatiin hyviä kokemuksia. Tapahtumasta saa ihan erilaisen käsityksen ilmasta katsottuna, Jere kertoo.

Mieheen saa yhteyden hänen nettisivustonsa kautta:  http://www.ilmakuvaajat.fi/

paintball26

Tapahtuman isä Anssi Mennala saattoi jo iltapäivän puolella myhäillä tyytyväisenä. Järjestelyt sujuivat suunnitelmien mukaan ja ensi kesän Suurpelin ideakin oli päivän mittaan mieleen putkahtanut.

Ja Jämsän Paintball löytyy täältä: http://www.jamsanpaintball.fi/

Aikaisempi artikkeli aiheesta: https://himoksensanomat.fi/2014/04/04/jamsan-paintball-hupia-ympari-vuoden/

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments