torstai, 30 toukokuun, 2024
KotiHenkilötOman kylän koruseppä löytyy Pietilästä

Oman kylän koruseppä löytyy Pietilästä

Koruartesaani Tiina Hälikkä perusti yrityksensä Koi Designin korupajan Pietilään vuosi sitten. Hopeakorut kulkevat tuotemerkillä Koi Design ja puuhelmikorut kantavat nimeä VÄRIÄ by Koi Design. Etelä-Savossa syntynyt Hälikkä asui vuosia Oulun seudulla ja etsiskeli uutta kotia Jyväskylä-Tampere akselilta. Aivan sattumalta mieluisa paikka löytyi Jämsästä ja ensimmäinen oma pajamyymälä mahdollistui kodin yhteyteen näppärästi. Myymälä on auki keskiviikkoisin ja aina tarvittaessa.

Hälikän koruyritys on toiminut jo kahdeksan vuotta. Päämateriaaleina Hälikän koruissa ovat hopea ja puuhelmet. Hälikkä on aina pitänyt hopean väristä ja jalometallin työstämisestä. – Siihen voi laittaa omaa muotoilullista näkemystä. Puuhelmet antavat sitten hyvää vaihtelua ja yhdessä hopean kanssa ne ovat hyvä kombo, Hälikkä kuvaa materiaalivalintojaan.

Yrityksellä on oma verkkokauppa, jälleenmyyjiä ja Pietilän pajamyymälä. Lisäksi Hälikkä kiertää erilaisissa tapahtumissa myyntipisteineen. Tänä kesänä hänen tuotteensa ovat tulleet monelle tutuiksi Jämsän Kesäteatterissa Sähkökoskella. Jämsänkosken markkinat ja Secto Rally ovat vielä tämän kesän paikallisella listalla. – Jämsästä on hyvät kulkuyhteydet eri puolille Suomea myyntitapahtumiin, Hälikkä kiittelee.

Hälikkä suunnittelee korut itse ja niiden skaalaaminen asiakkaan toiveiden mukaan onnistuu tarvittaessa. – Voin myös valmistaa vaikka kadonneen korvakorun tilalle uuden tai käyttää asiakkaan toivomia värejä. Joskus asiakas toivoo väriyhdistelmiä, joita en koskaan olisi keksinyt itse yhdistää, hän kertoo.

Vapaa-aikanaan Hälikkä on innokas kuntosuunnistaja. – Yksi ensimmäisistä asioista, joita tarkistin etsiessämme taloa, oli se, että onko täällä kuntorasteja! Siitä on tullut minulle tärkeä juttu!

Leppoisa juttutuokion päätteeksi toimittaja päätyy tilaamaan puuhelmikorun mieliväreistään. Lisätoiveena on symmetrisyys, joka ei tuota Hälikälle ongelmaa. – Minulla on insinöörin mieli, hän toteaa nauraen ja kirjaa toiveen ylös.

Linkki yrityksen sivuille: https://www.koidesign.fi/fi

IG: KoiKorut ja VÄRIÄ by KoiDesign

Facebook: KoiKorut ja VÄRIÄ by KoiDesign

 

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments