sunnuntai, 22 joulukuun, 2024
KotiTapahtumatLumi-Reinot tarjosi rentoa meininkiä talvisessa luonnossa

Lumi-Reinot tarjosi rentoa meininkiä talvisessa luonnossa

Järjestyksessään toinen Lumi-Reinot joukkuekilpailu kisattiin lauantaina Himoksen maisemissa. Nimensä mukaisesti noin viiden kilometrin mittainen rata kierretään 4-6 hengen joukkueina suomalaiskansalliset jalkineet Reino-tossut jaloissa. Muuten pukeutuminen on vapaata.

Monet joukkueet panostivat tänäkin vuonna hauskoihin yhtenäisiin asuihin, mutta toki osallistua voi tavallisissa ulkoiluvaatteissakin. Himoksen talvitapahtumien joukossa vielä sijaansa ja muotoaan hakeva Lumi-Reinot veti tänä vuonna kolmisenkymmentä joukkuetta, joten selvää kasvua oli nähtävissä viime vuoteen, jolloin kisaan osallistui 18 joukkuetta.

Lähtö- ja maalipaikalla kisan pyörittämisestä vastasi entinen mestaruussarjassa pitkän uran tehnyt ja maajoukkueessakin pelannut jalkapalloilija Harri Holli. Eläkepäivinään hän kertoo vetävänsä erilaisia höntsysarjoja, joissa monissa Reinoilla ja Ainoilla on oma osuutensa. Holli on jatkanut jalkapallon parissa myös aktiiviuransa jälkeen valmentajana ja erilaisissa johtotehtävissä sekä Ilveksen naisten liigajoukkueen managerina.

HimosLomien toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju (vasen kuva, keskellä) ideoi yhdessä Hollin kanssa Lumi-Reinot kisan Himokselle. Tavoitteena on kasvattaa kisaa kokemuksen karttuessa. – Ensi vuoden tavoitteeksi voitaisiin asettaa 60 joukkuetta, hän arvioi. Näillä näkymin tapahtuman yläraja liikkunee jossakin sadan joukkueen tienoilla, koska jo porrastettu lähtö radalle asettaa lyhyenä talvipäivänä omat rajoituksensa.

Reino- ja Aino-tossujen käyttö pakollisina kilpailujalkineina korostaa enemmänkin tapahtuman leikkimielisyyttä kuin toimii tuotteen mainoksena. Kyseessä on myös hyväntekeväisyystapahtuma, sillä Pelastakaa Lapset ry saa kisan tuotosta huomattavan summan tililleen.

Himoksen maisemissa kiertelevän noin viiden kilometrin kilpailureitin varrella sijaitsi tehtävärasteja, jotka kellotettiin ja joista tuli selviytyä ennen kuin irtosi lähtölupa eteenpäin. Matkan varrella odotti muun muassa rengasjuoksu, ylitystehtävä, jääkuution kanto, lankkuhiihto, ahkion veto, renkaan kanto, jääcurling, köysikiipeily ja lumieste.

Kisassa leikkimielisyys ja rento yhdessäolo on tärkeämpää kuin veren maku suussa kilpaileminen, mutta reitti tarjoaa haastetta niillekin, jotka haluavat ottaa höntsäämisen myös kuntourheilun kannalta.

Kilpailun käytännön järjestelyistä tehtävärasteilla ja liikenteen ohjauksessa vastasivat Jämsän ammattiopiston nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajiksi valmistuvat opiskelijat. Hyöty on molemminpuolinen, kun tapahtumajärjestäjä saa kisan pyörittämiseen välttämätöntä apua ja opiskelijat tarvitsemaansa kokemusta ja opintopisteitä. Kilpailun johtajana toimi Miika Haljala.

Vaikka hauskanpito tutussa porukassa on Lumi-Reinojen ykkösjuttu, niin kisa tarjoaa aimo annoksen monipuolista liikuntaa raikkaassa talvi-ilmassa. – Paljon fyysisempi kisa ja rastien selvittäminen vaativampaa kuin ennalta odotettiin, kuului arvioita maaliin tulon jälkeen.

Kilpailun tukikohtana toimi HimosAreena. Tietysti kisaviikonloppuun sisältyy myös mukavaa yhdessäoloa mökeillä sekä Areenan tarjoama iltaviihde perjantaina ja lauantaina.

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments