sunnuntai, 22 joulukuun, 2024
KotiYleinenHimos Trail -polkujuoksu helteessä oli rankka

Himos Trail -polkujuoksu helteessä oli rankka

Teksti: Jorma Taini

kuvat: Himos Trail

Lapuan Virkiän kestävyysihme Juha Laitinen otti jo neljännen peräkkäisen voittonsa 52 kilometrillä ja ylsi toistaiseksi parhaaseen aikaansa 4.17.11 Himoksen helteisillä poluilla, vaikka mies veti viikko sitten Tahkolla triathlonin täysmatkan runsaassa yhdeksässä tunnissa.  

Laitinen starttasi matkaan rinta rinnan Jämsän oman polkutykki Team VJ:n Jussi Nokelaisen  kanssa, mutta ensimmäisen viiden kilometrin jälkeen kaksikon tiet erosivat.

– Vedin eka ylämäen reippaasti, mutta Jussi tuli perässä ja käväisi johdossakin. Kun tein saman tempun seuraavaan ylämäkeen, pääsin irti, selvitti Laitinen. Hän kasvatti eron puolimatkaan mennessä yhdeksään minuuttiin. Kun ero kasvoi sen jälkeen tasaisesti, sitä oli maalissa lähes 18 minuuttia.  

Laitinen debytoi Himoksella viisi vuotta sitten ja joutui tyytymään 26 kilometrillä yhdeksänteen sijaan Nokelaisen ollessa kolmas. 

– Sen kokemuksen jälkeen panostin harjoittelussa polkujuoksuun niin juoksumatolla kuin Simpsiölläkin ja tulosta on tullut. VJ:n esittelykengillä matkan taittanut mies uskoo kehittyneensä huimaksi ylämäkijuoksijaksi, kun hänen suosikkiharjoitteensa matolla on juoksu ylämäkeen ja sen jälkeen kaltevuuden pudotus ja menoksi. – Nykyään pystyn ylämäen jälkeen juoksemaan kovaa, mikä on ilman muuta vahvuus. 

Yhdeksän maratoniakin jo tänä vuonna juossut 40-vuotias Laitinen pitää Himos Trailia yhtenä 

suosikkitapahtumanaan mahtavan tunnelman ja loistavien järjestelyjen vuoksi.  – Pärjäsin taas hyvin järjestäjien huollon avulla, sillä omasta takaa oli mukana vain neljä geeliä.Nokelainen yllättyi Laitisen menosta Nykyisin Muoniossa lääkärinä toimiva Jussi Nokelainen kehui  Laitisen suoritusta kuin hullua puuroa ja piti sitä jäätävänä näin kovassa helteessä. 

– Paljon parempi juoksija voitti tänään. Itselläni oli raskasta, ja helle teetti ongelmia matkalla. 

Nokelainen piti peräti 1730 nousumetriä käsittävää 52 kilometrin rataa yhtenä teknisimpänä polkujuoksuna koko Suomessa, sillä radalla on ylä- ja alamäkien lisäksi mutkittelevia pieniä ja isoja polkuja. Avan upea tapahtuma, ja ilman muuta haluan jatkossakin tulla mukaan. Nokelainen on lähdössä vuori- ja polkujuoksun MM- kilpailuihin, jotka järjestetään marraskuussa Thaimaassa.

 -Parin rikkonaisen kauden jälkeen olen vetänyt ehjän vuoden, mihin on edesauttanut  säännöllinen työaika. Kolmanneksi nousi puolimatkan jälkeen kovaan vetoon intoutunut Lasse Huttunen, joka kuitenkin jäi kauaksi kärkikaksikon vauhdista. 

Juha Laitinen ja Jussi Nokelainen

Kaisa Kontrolle toinen voitto 

Neljättä kertaa naisten 52 kilometrillä kilpaillut Petäjäveden Kaisa Kontro otti toisen voittonsa   Himoksella, kun hän merkkautti loppuajakseen 5.45.21.  – Taktiikkana oli tänään juosta vaan sen minkä pääsee ja jaksaa sekä katsoa, mihin se riittää. 

Voittoonhan se riitti, sillä kolmen vuoden takainen voittaja Team Raholan Niina Taimisto oli viiden kilometrin jälkeen puolitoista minuuttia perässä ja maalissa naisten ero oli yli 19 minuuttia. Harjoittelemaan en olisi näin kuumalla kelillä lähtenyt, mutta kilpailuihin lähdin.  Onneksi metsässä oli vähän varjonpaikkaa ja aukeilla tuuli. Kontro kertoi Himos Trailin muodostuneen hänelle  perinteiseksi paikaksi helpon saavutettavuuden ja hyvien järjestelyjen vuoksi. Toiseksi sijoittunut  Taimisto kertoi tehneensä oman suorituksen ja antaneen Kaisan  mennä menojaan.   – Oma suoritus oli paikallaan, sillä minulla ei ollut vaikeita hetkiä helteestä huolimatta. Susanna Purhonen nappasi kolmannen sijan ohitettuaan ennen puolimatkaa Noora  Ruokostenpohjan. 

Kaisa Kontro

Reetta Lakanen otti omansa 36 kilometrillä 

Aiemmin Himoksella lyhyemmillä matkoilla ahkeraan kilpaillut ja menestynyt Reetta Lakanen  lähti rohkeasti mukaan 36 kilometrille ja otti soolojuoksunsa päätteeksi ylivoimaisen voiton ajalla 4.01.37. 

– Yllättävän hyvin meni ja pääsin juosten läpi, vaikka pisin treenini on ollut kaksi tuntia. Hän  kertoi matkan sujuneen erittäin hyvin aina 30 kilometriin saakka. Sen jälkeen hän oli joutunut  taistelemaan, kun jaloissa ei ollut tuttua elastisuutta.

Pidemmistä polkujuoksuista kiinnostunut Lakanen kiitteli reitillä olleita vaeltajia, sillä he antoivat auliisti polkua juoksijoille.

Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet Aija Holopainen ja Sanna Miettunen juoksivat samoilla sijoilla läpi koko matkan. 

Reetta Lakanen

 Kaapu ja Paloniemi alle neljän tunnin

Miesten 36 kilometrillä vain Urjalan 19-vuotias Onni Kaapu ja Jarkko Paloniemi alittivat neljän tunnin rajan ajoillaan 3.45.43 ja 3.57.53. 

– Juoksin aika lailla yksin ja oli kyllä raskas keli, myönsi maalissa rajusti vilvoitellut Kaapu.

– Tavoitteena oli neljän tunnin alitus ja onnistuin siinä, vaikka vasta lopussa katsoin kelloani,  juttusi Paloniemi. Kaapu osoittautui nuoresta iästään huolimatta kestävyyslajien konkariksi, sillä hän tekee tuloaan polkujuoksun pariin maastopyöräilyn ja triathlonin kautta. Paloniemi  pelasi vielä kolme vuotta sitten Ykköspesistä ja oli nostamassa Tamperetta Superpesikseen. Kolmannesta sijasta käytiin kirikamppailu, jonka Jyväskylän Simo Vainio ratkaisi edukseen  neljän sekunnin turvin. 

Onni Kaapu

Tässä linkki kaikkien sarjojen tuloksiin.

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments