sunnuntai, 22 joulukuun, 2024
KotiFestivaalitHimos, Iskelmäfestivaali 2015

Himos, Iskelmäfestivaali 2015

1skelmä1

Jämsän HimosParkissa järjestetty Iskelmä Festivaali on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten kesätapahtumien joukossa. Hyväntuulisia iskelmän ystäviä jammaili Suomen kärkinimiä kuuntelemassa peräti 35 000 henkeä. Samalla tehtiin jälleen kerran uusi kävijäennätys, kun viime vuoden lukemat ylitettiin tuhannella kävijällä. Kolmen päivän aikana neljällä esiintymislavalla heitti keikan yli 40 kotimaista artistia.

Tunnelma kohosi kattoon heti ensimmäisten bändien hypättyä lauteille. Torstaina Iskelmälavalla ja Rantalavalla esiintyivät Anssi Kela, Popeda, Neljä Ruusua, Apulanta ja Paula Koivuniemi. Illan päättänyt Haloo Helsinki tarjoili soittolistojen kärjessä keikkuvan musiikkinsa lisäksi näyttävän valo- ja pyroshown. Säiden puolesta yläkerran ukko suosi Iskelmä Festivaalia vähän juhannusta paremmin. Sadekuuroja saatiin, mutta ei juuri haitaksi asti. Viimeisenä päivänä alkoivat lyyssit ja palttoot tuntua auringon paisteessa jo liian painavilta.

Esitelläänpä aluksi tämmöinen hippiseurue. Niin kuin näkyy, festarireissuun oli todella panostettu. Tiedossa on vain etunimet: Mika, Ismo, Jukka, Kari, Tarja, Mari ja Pinja. Kotipaikkakuntia olivat ainakin Oulu, Orivesi, Haapamäki ja Vehmaa. Jotta kaikki olisi täydellistä Mika osti porukan kulkuneuvoksi ajan henkeen sopivan Lincoln -59 dollarihymyn. Muutenkin reissuun oli satsattu täysillä, koska kaulassa näyttää roikkuvan Himoksen vip-passeja. Mainittakoon, että autokuva on peräisin Mikan kännykästä, vaikka ohjelma tälläsi siihen tämän palstan leiman.

Joka sään silmälaseilla koristautuneet Henriikka Hossa Sastamalasta ja Suvi Hurnainen Huittisista kertoivat kuuluvansa mökissä asustelevaan kuuden hengen porukkaan, joka katsoo festarit alusta loppuun. Näille neitosille reissu Iskelmään oli järjestyksessään toinen. Suosikkilistan kärjessä ovat Matti ja Teppo. Biisit osataan ja veljesten keikoilla käydään muuallakin. Nimmaritkin on jo aikoja sitten hankittu.

1skelmä8

Ja mikäs siinä, kyllähän ne papat jaksaa vielä painaa. Kuten kuvasta näkyy, muutama muukin oli Henriikan ja Suvin lisäksi tullut Matin ja Tepon keikkaa kuuntelemaan. ”Näin se kesäloma toimii!”

Bilettäviä ystäväporukoitahan festareilla kameran eteen riittää. Olikohan nämä nyt sieltä Toijalasta vai Toijalan takaa? Ja lentoemot kapteeni Hujasen miehistöä Kalakukko Airwaysista? Kun ei tullut kirjoitettua muistiin, niin menee arvuuttelun puolelle.

Iskelmätähtien ja bändien lomassa keikkaa heittivät myös teräspallossa moottoripyörillä ajavat hurjapäät Sasja Laajoki ja Pasi Heikkilä, jotka pörräsivät pallossaan jo juhannusfestivaaleillakin. Kun kuusi metriä halkaisijaltaan olevassa pallossa kiertää joka suuntaan myös napojen kautta, niin g-voimat kohoavat hävittäjälentäjien lukemiin, mutta ilman painepukua. Miehet kertoivat tehneensä aikaisemmin muutakin stunttikeikkaa, mutta nykyään leipä irtoaa pallossa pyörimällä. Kun siellä pörrätään vaikka miten päin ja ajetaan myös vastakkain, niin hyvin pitää olla homma hanskassa, ettei vahinkoja satu. Eikä koskaan ole sattunut. Netistä nämä kuskit löytää osoitteesta: http://www.cageriders.fi/show/

Ohjelman huipentumana taiturit ottivat satunnaisen avustajan seisomaan keskelle palloa ja hujauttelivat hihoja hipoen tämän kahta puolen katon kautta kiertämällä hänen ohitseen. Viereiseltä koruteltalta avustajaksi tempaistu Neea Koramo varmasti jännitti tuossa tilanteessa, mutta kielsi kuitenkaan pelänneensä. Luotto miesten taitoihin oli sen verran luja. Ohjeeksi hän kertoo saaneensa, että pitää katsoa vain eteen, eikä saa ryhtyä seuraamaan pyörien menoa, mikä voisi johtaa horjahtamiseen. Rohkea tyttö tämä Neea.

Jämsäläiset Jenni Suonpää ja Minni Raippalinna osallistuivat Iskelmään kaikkina kolmena päivänä, vaikka yöt käytiin nukkumassa kotona. Festivaalista on heille tullut jo perinne. – Ystäviä tavataan ja hyvästä musiikista nautitaan, naiset kertoivat. Tapahtuman järjestelyt saivat heiltä kiitosta. Esiintyjät ovat hyviä, joskus tuntuu, että jopa liiankin, kun ei ehdi kaverien kanssa seurustella. Yhden suosikin jälkeen on riennettävä toista kuuntelemaan. Naisten turnauskestävyys oli kuitenkin hyvä. Iskelmäfestivaali on meille usein kesän ainoa irtiotto, he huomauttivat.

Hanne Piilinen ja Mari Rantapaju Turusta sekä Tanja Wassholm Helsingistä kertoivat asuvansa mökissä Himoksen huipulla. Festivaaleille he osallistuivat toista, mutta ei viimeistä kertaa. Pelkkää bailaamista reissu ei kuitenkaan näille naisille ollut. Mökiltä käytiin myös lenkillä, siellä leivottiin pullaa, grillattiin ja tietysti myös saunottiin. Vaikka festarialueelta Himoksen huipulle on vähän matkaa, niin aina sinne kyyti järjestyy, naiset naureskelivat.

Kun Antti Tuisku viimeisenä festivaalipäivänä loikkasi lauteille, Rantalavan 7000-8000 henkeä vetävä jättiteltta kävi pieneksi, mutta sehän ei tahtia haitannut, koska musiikki kuului ja idolin näki myös isoilta screeneiltä. Rantalava tai juhannuksena Tent Stage osoittautui hyvin toimivaksi ratkaisuksi, koska se tarjosi myös suojaa sadekuuroilta. Terassi Riemun kanssa Himoksella on nyt katettua tilaa noin 10 000 hengelle.

Uutta katettua tilaa löytyy myös jättiteltan viereisestä katsomosta. Sieltäkin pääsi seuraamaan Tuiskun Antin esiintymistä, kun teltan sivu nostettiin ylös. Katsomon yläpuolella on kaksi uutta terassia.

Terassi Riemun pöydän ääressä istuivat Hannu Salo Korpilahdelta, Jyrki Nieminen Jyväskylästä, Marko Raiden Korpilahdelta ja Heikki Rantanen Jämsästä. Miehet kertoivat tulleensa Himokselle viihtymään. Kehaisua ”naisten perässä tultiin”, korjattiin nopeasti huomautuksella, että omiakin naisia on toki mukana. Mikäpäs festareilla oli viihtyessä, kun kelitkin olivat viimein kohdallaan. Erillinen tanssiteltta toi lisää väljyyttä alueelle. – Tämä on nyt täydellinen homma, miehet kiittelivät.

Etelä-Pohjanmaalta Himokselle saapuneet Jaana Hautamäki, Susanna Hallberg, Niko Hallberg ja Juha Niittula kertoivat olevansa reissussa kahdella pakettiautolla, joissa myös yövyttiin. Osa porukasta oli käynyt Iskelmässä aikaisemminkin, osa oli ensimmäistä kertaa ja positiivisesti tunnelmasta yllättyneitä. Juha Niittula kertoi toimineensa järjestysmiehenä isoissa yleisötapahtumissa yli 20 vuotta. Mies oli paikalla silloinkin, kun Jari Sillanpäästä leivottiin tangokuningas. Hänen mielestään Himoksella järjestelyt hoidetaan mallikkaasti. – Huomaa selvästi, että täällä kaikki on ammattimaista toimintaa, hän kiitteli.

Tämän vuoden uutuuksiin kuului erillinen tanssiteltta, jossa nimekkäät tanssiorkesterit vuorottelivat. Tilaakin tuntui olevan ihan hyvin, sillä tanssilava ei paljon hävinnyt koossa Rantalavalle. Festaritanssit alkoivat jo iltapäivisin ja jatkuivat puoleen yöhön saakka.

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments