sunnuntai, 22 joulukuun, 2024
KotiYleinenHiihtolomalla Himokseen

Hiihtolomalla Himokseen

hiihtoloma8b

Talvikauden huippuhetkiä eletään. Etelä-Suomen hiihtolomalaiset alkoivat saapua Himoksen mökkikyliin tänään, lauantaina.

Vaikka taas on takana pitkä lauha jakso, rinteet näyttivät olevan hyvässä kunnossa ja laskettelukansa hyväntuulista. Ja miksi ei olisi, onhan useimmilla lomaviikko vielä edessä.

hiihtoloma1

Viikonloppuna pyörähtää talven hiihtolomasesonki täysillä käyntiin ja Himoksen ski sirkus on avoinna päivittäin kello 10-20. Eli kaikki hissit pyörivät ja siirtymäreittejä pitkin voi sujutella Pohjois- ja Länsi-Himoksen rinteitä laidasta laitaan.

Lauantaina Länsi-Himoksessa vieraili Elan ja Bolle Snowtours –kiertue esittelemässä lasketteluvälineuutuuksia. kokeiltavana oli 80 paria suksia ja 20 lumilautaa.

– Ei kukaan osta enää nykyään suksia tai lautaa kokeilematta. Maahantuoja tarjoaa näin tilaisuuden testata välineitä. Kun mieleiset löytyy, niistä napsaistaan kännykällä kuva ja näytetään kaupassa, että tämmöiset halutaan, kertoi tuote-esittelijä Teemu Hietamies.

Suksirekka on liikkeellä yhteen menoon 23 päivää ja sinä aikana käydään 17 rinnekeskuksessa Suomen päästä päähän. Himokselle palataan vielä viikolla 10.

Välineiden lisäksi suurta suosiota lasketteluväen keskuudessa nautti Teemun  onnenpyörä, josta hyvällä tuurilla sai erilaista pientä laskettelutavaraa ja oikein hyvällä onnella risteilykortin.

hiihtoloma4

Näihin onnekkaisiin kuului muun muassa Maarit Lavas Keravalta. Hän pyöräytti aparaatista neljän hengen kortin itsensä ja lastensa riemuksi.

Maarit kertoi hiihtolomalla olevan 30 hengen seurue perheyrityksen työntekijöitä. Majoitusta varten varattiin 5 mökkiä. Myös toinen risteilykortti sattui ystäväperheeseen, joten laivalle lähtee aikanaan enemmänkin porukkaa.

hiihtoloma5

Lasten pulkkamäet, hiihtokoulurinne, Joonan kumpu ja Peikkorinteet ovat ilmaisia kaikille ikään ja kokoon katsomatta. Alle 7-vuotiaat kypäräpäät laskevat ilmaiseksi kaikissa rinteissä vanhemman henkilön seurassa.

HimosLomien respassa kuulin mökkien varaustilanteen olevan hiihtolomilla hyvä, joskin vapaitakin vuodepaikkoja vielä tässä vaiheessa oli saatavilla.

 

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments