sunnuntai, 22 joulukuun, 2024
KotiUutisetFestarialue uudistuu

Festarialue uudistuu

festariravintola2b

HimosFestival on noussut festivaalien järjestäjänä Suomen ykköseksi. Kesäisin kymmeniä tuhansia vieraita vetäviä tapahtumia järjestetään jopa viikon välein.

Laajennetulle ja asfaltoidulle festivaalialueelle rakennetaan parhaillaan uutta yli 2000 hengen katsomoravintolaa. Suomesta ei vastaavaa vielä muualta löydy.

Johtaja Hannu Haljala kertoo, että katsomoon tulee ravintolatasoinen tarjoilu, vip-tilat, henkilökunnan  tilat ja 97 vesivessaa. Bajamajat jäävät suurimmaksi osaksi historiaan.

Alueen sähköistys ja tapahtumien rakentamista helpottava tekniikka huomioidaan myös rakentamisen yhteydessä.

Miljoonainvestointien jälkeen alueen käyttöä on tarkoitus lisätä esimerkiksi messujen tai erilaisten kilpailutapahtumien järjestämiseen.

Uusia ideoita kehitellään myös tähän saakka hiljaisille toukokuulle ja elo-syyskuulle. Mahdollista talvikäyttöäkin harkitaan.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments