lauantai, 21 joulukuun, 2024
KotiHenkilötUusi suutari Jämsään

Uusi suutari Jämsään

Onko lempikäsilaukkusi pientä korjausta vailla? Lojuvatko muuten hyvät kenkäsi tyhjän panttina vain koska niiden vetoketju on rikki? Eipä hätää, ratkaisu löytyy aivan läheltä. Juha Fransas on aloittanut suutarin puodin kotonaan Hallissa. Paikallisen suutarin puuttuminen ehti jo tuskastuttaa monia. Usein palveluita osaa arvostaa vasta kun ne puuttuvat.

Fransas on osa-aika eläkkeellä postinjakelutehtävistä ja autoilijanhommista ja halusi täyttää vapaa-aikansa mielekkäällä toiminnalla. – Olen ollut pikasuutarin pestissä aiemmin. Ajatukseni on, että se, minkä ihminen on tehnyt, on minun aina mahdollista korjata.

Miehen repertuaariin kuuluu myös kalan savustaminen sekä kylmä- että kuumasavustimilla. Jämsän Halliin mies muutti viisi vuotta sitten ja on kotiutunut hyvin.

Kuluva vuosi on nimetty parsimisen ja paikkaamisen vuodeksi ja kierrätys onkin Fransasille tärkeä asia. – Olen kunnostanut perusteellisesti 1930-luvun suutarin ompelukoneen, josta tein kaupat 10 km päästä Haukilahdesta. Muuta tarviketta, kuten lankoja ja nahkaa olen saanut eri ihmisiltä ja siitä kiitokset kaikille lahjoittaneille.

Mikäli nurkissa pyörii vahvempaa lankaa, nahkaa, kumia ja muuta töihin sopivaa materiaalia tai työkaluja, niin vastaanottaja on siis tiedossa. – Korjaan myös hevosten varusteita ja teen niille koristeita, suutari kuvaa töitään. Kaikki paksumpikin nahka, kuten jääkiekkomaalivahdin varusteet taipuvat ehompaan kuntoon Fransaksen käsittelyssä. Työvälineisiin on tulossa lähipäivinä täydennystä, kun pohjapuristimet, lestialasin ja niittauspuristin saapuvat. Viimeinen silaus korjattuihin kenkiin ja muihin tehdään harjakoneella, joka sekin on hankintalistalla.

Juha Fransas

Jos reilun vartin matka Halliin tuntuu hankalalta, niin Fransas kulkee Jämsän keskustassa useita kertoja viikossa ja noudosta voidaan sopia.

Yhteystiedot:

jfransas@gmail.com tai puh 046 9618751 tai messenger (Facebook)

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments