sunnuntai, 22 joulukuun, 2024
KotiYleinenRiemu nousee Himokselle

Riemu nousee Himokselle

terassi6

Himoksella on parhaillaan työn alla 2,5 miljoonan euron investointi, joka valmistuu ennen ensi kesän festivaaleja.

Laajennetun ja asfaltoidun festarikentän lisäksi sen yläpuolelle nousee yli 2000 hengen Terassi Riemu. Investointien valmistuttua HimosParkiin mahtuu kerralla noin 17 000 henkilöä.

Katsomoravintolan jykevää teräspalkkirunkoa kasataan kovalla kiireellä. Rakennuksen on suunnitellut Kurikassa sijaitseva konepaja Beam-Net, joka on myös valmistanut osat ja huolehtii terassin pystyttämisestä.

terassi1 terassi2

Beam-Net on erikoistunut suurten teräsrakenteisten hallien suunnitteluun ja rakentamiseen.

Rakennuksen runko valmistuu toukokuun loppuun mennessä. Sitä seuraa kalustus ja viimeistely. Valmista pitää olla ennen juhannuksen festivaaleja.

Terassi Riemusta tulee kolmikerroksinen rakennus festarikentän päälle. Alle jää kulkuyhteys ohjelmalavalta toiselle. Toisen kerroksen terassi vetää noin 1700 juhlijaa. Kolmannen kerroksen vip-tiloihin voidaan ottaa noin 400 vierasta.

terassi3 terassi4

Terasseilta on hyvä näkö- ja kuuloyhteys molemmille esiintymislavoille. Sateella tai tuulella aukkoja voidaan suojata sähkökäyttöisillä sermeillä. Rakenteissa on huomioitu myös mahdollinen lasittaminen.

Terassi Riemun myötä poistuu yksi iso festivaalien ongelma. Hankalasti puhtaina pidettävistä  Bajamajoista voidaan suurimmaksi osaksi luopua. Alakerrassa sijaitseviin toilet-tiloihin tulee 100 vessaa ja pesualtaat miehille ja naisille erikseen.

HimosLomat Oy:n omistama HimosPark on laaja tapahtuma-alue, jossa on kolme festivaalikenttää, hotelli, ravintoloita, Kokouskeskus Koulu ja  HimosAreena järvimaiseman tuntumassa. Hienohiekkainen uimaranta sijaitsee aivan festarialueen vieressä.

Katso myös: https://himoksensanomat.fi/2014/01/24/festarialue-uudistuu/

Uusin artikkeli aiheesta täällä: https://himoksensanomat.fi/2014/06/12/riemu-raikuu-juhannuksena/

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments