Jämsän seudulla toimii aktiivinen harrastajateatteri, jolla on vuosittain useita ensi-iltoja. Jo pitkään yksi niistä on ollut HimosTeatterin kesänäytelmä. Roolit miehitetään omalla väellä, tai 1-3 tunnetun ammattinäyttelijän vahvistuksella.
Tuottajana on toiminut J+J Teatteri itse, tai viime vuosina yksityishenkilöiden perustama Jämsän Teatterien Tuki ry.
Kuvat ovat vuoden 2012 näytelmästä Hullu pappi, jonka kirjoitti jämsäläinen Risto Hakola 1600-luvulle pohjautuvan perimätiedon innoittamana. Mukana oli television Pirunpellosta tutuksi tullut ”Sutki”, eli Jukka Salmela.
Kesän 2014 näytelmä on myös Risto Hakolan käsikirjoittama musiikkinäytelmä Doris ja Laulumies. Näytelmässä kuullaan J. Karjalaisen jo ikivihreiksi tulleita lauluja. Vierailevana tähtenä Laulumiehen roolissa esiintyy Joni Leponiemi.
HimosTeatterissa on yli 1000 -paikkainen katettu katsomo.