Isojärven kansallispuistoon kuuluvan Huhtalan torpan pihapiiri herää eloon kerran kesässä Perinnepäivänä. Metsähallituksen järjestämän tapahtuman ohjelmaan kuuluu rakennusten ja niiden ympäristön esittelyn lisäksi erilaisia vanhoja työtapoja esittäviä näytöksiä.
Nihtilän talon Wuorihuhdan torpasta löytyvät ensimmäiset tiedot 1700 -luvun kirkonkirjoista. Ennen vuotta 1770 vain säätyläiset saivat perustaa torppia. Talonpoikaistalot kuitenkin perustivat takamailleen torppia, joita viranomaisten oli vaikea valvoa. Wuorihuhta sijaitsi korvessa kinttupolun päässä. Perimätiedon mukaan ensimmäinen torppari oli saksalaista sukujuurta oleva potaskankeittäjä Petter Godvillig perheineen. Potaska oli vientituote ja tärkeä raaka-aine saippuan ja lasin valmistuksessa. Potaskaa valmistettiin koivun tuhkasta.
Vuonna 1850 Wuorihuhdan torppa siirtyi isossajaossa Wäkkärlän eli Pussin sotilasvirkatalon torpaksi. Sotilasvirkatalon metsät kuuluivat valtion metsänhoidon alaisuuteen. Vuoden 1879 metsäntarkastuksessa torpille jaettiin omat hakamaat ja torpat saivat kartalla rajat. Huhtalassa on asunut kaksi torpparisukua. 1800-luvun lopussa suku vaihtui ja torppariksi tuli Vihtori Heinonen. Hänen jälkeläistensä aikana torppa itsenäistyi vuonna 1933 noin 40 hehtaarin kokoiseksi tilaksi. Tila myytiin 1960-luvun alussa valtiolle jolloin se jäi tyhjilleen, kertoi erikoissuunnittelija Maija Mikkola Metsähallituksesta.
Huhtalan tilan entisitä maista kuuluu kansallispuistoon vain pihapiiri. Rakennukset muodostivat aikoinaan suojaisan neliömäisen pihan. Päärakennus ja syytinkitupa ovat edelleen vierekkäin kulmittain, mutta päärakennusta vastapäätä sijainnutta navetta- ja tallirakennusta ei enää ole.
Huhtalan vanhimmat rakennukset ovat kalliolla sijaitsevat 1700-luvulla rakennetut liha- ja jyväaitat. Aittoja on alun perin ollut kymmenkunta, mutta niistä on jäljellä enää kolme. Rakennukset ovat alkuperäisillä paikoillaan ja suojeltuja.
Päärakennuksen pirtissä hirsiseinät ovat näkyvissä, mutta kamarit on tapetoitu. Rakennustavaltaan hatarammalta vaikuttavan syytinkituvan nurkassa on nähtävillä muutamia vanhoja astioita ja esineitä. Kun kansallispuisto perustettiin vuonna 1982, Huhtalan pihapiiri rakennuksineen liitettiin kansallispuistoon. Rakennukset on kunnostettu Museoviraston ja Metsähallituksen yhteistyönä.
Tuvan iso kivimuuri on tyypillinen kyseisen aikakauden lämmönlähde, joka kesähelteellä toimii myös toisin päin. Vaikka tapahtumapäivänä ulkona vallitsi helle, sisällä tuvassa oli miellyttävän viileää. Kyseisten muurien leivinuuneihin sai yleensä latoa kerrallaan puoli mottia metrisiä halkoja.
Huhtala on hieno esimerkki hyvin säilyneestä vanhasta taloryhmästä ja hirsirakentamisen osaamisesta. Muun muassa ovien lukot ja tuvan uuni ovat arvokkaita käsityön taidonnäytteitä.
Päärakennus on laajennettu nykyiseen kokoonsa ehkä 1800-luvun puolivälissä. Vasemmalta katsottuna kamari, keittiö ja pirtti. Yksi ikkuna riitti takaseinällä isoon pirttiinkin. Talvella kyse oli tietenkin myös lämmön säilymisestä. Lämpölaseja ei tuohon aikaan tunnettu.
Sauna sijaitsee hieman kauempana piha-alueesta rinteen alla. Riihen rauniot ja silppulato vielä kauempana. Todennäköisesti rakennusten sijaintia harkittaessa huomioitiin myös tulipalon mahdollisuus. Saunan sijaintiin vaikutti myös vedenkantomatka. Vesijohtoja ei maaseudulla ollut.
Huhtalan perinnepäivä tarjoaa tekemistä myös lapsille. Puujalkojen kokeilu kiinnosti ja koruja valmistettiin Maija Mikkolan opastuksella porkkanan viipaleista, lioitetuista herneistä, kävyistä ja muista ”oman talon” tarvikkeista. Omasta pihasta löytyviä luonnon salaattitarvikkeita esitteli Vuokko Liimatta. Suunnittelija Tomi Sassali kertoi vanhoista riistanpyynitavoista ja ansoista. Pentti Liehu esitteli valmistamiaan tuohitöitä. Näihin tarkoituksiin sopiva hyvän näköinen tuohi kiskotaan juhannuksen alla, ei liian aikaisin keväällä, hän opasti.
Huhtalan pihaniityn laidassa Oiva Suosaari korjasi riukuaitaa. Kouran täyteisistä järviruokokimpuista voi nitoa kestävän ulkomaton, opasti puolestaan Metsähallituksen erikoissuunnittelija Sanna-Mari Kunttu. Toisin kuin saattaisi luulla, kaislamatto on kestänyt hänen portaidensa edessä kaksi vuotta. Jopa perinteistä kumimattoa paremmin. Kaislojen kerääminen käy parhaiten talvella jään päältä. Myös laatu on silloin parhaimmillaan, hän neuvoi.
Huhtalan puutarhassa kasvatettiin hyötykasveja: humalaa oluen maustamiseen, rohtoliperiä, omenapuita ja myöhemmin myös marjapensaita, juureksia ja vihanneksia. Huhtala oli ajan tapaan omavarainen tila: ruokaa kasvatettiin omiksi tarpeiksi. Viime vuosisadan alussa viljelyssä oli ruista, kauraa, ohraa, perunaa, palkokasveja sekä karjalle heinää ja rehukasveja. Myös kangas- ja köysitarpeet saatiin oman pellon pellavasta ja hampusta. Peltoalaa oli noin 6 – 7 hehtaaria. Karjanrehua saatiin niittämällä heinää pihasta ja luonnonniityiltä.
Pihapiirissä on säilynyt vanhoja marjapensaita ja omenapuita. Myös koristekasveja on jonkin verran jäljellä. Nykyisin pihaa ja lähipeltoja hoidetaan niittämällä.
Huhtalan sisätiloihin pääsee tutustumaan kesäaikaan sopimalla asiasta kansallispuiston oppaan kanssa.
(Artikkelin lähteinä on käytetty erikoissuunnittelija Maija Mikkolan tilaisuudessa pitämää esitelmää sekä Luontoon.fi sivuston aineistoa.)
Katso artikkeli Isojärven kansallispuisto: https://himoksensanomat.fi/2014/05/15/isojarven-kansallispuisto-2/