keskiviikko, 9 lokakuun, 2024
KotiYleinenHimoksen joulu 2015

Himoksen joulu 2015

himosjoulu1d

Jouluaattona tuli Himoksella vastaan HimosLomien joulutonttu, joka jakeli koristaan lomanviettäjille makeisia.

Vaikka lunta ei ollutkaan, sää oli hieno ja lenkkeilijöitä liikkui joka puolella. Myös autoja näkyi paljon mökkien pihoissa, joten joulunviettoon oli saavuttu kesäkeleistä huolimatta. Mökkivuokrauksen kerrottiin vetäneen kohtuullisen hyvin, ainakin olosuhteisiin nähden.

       Perheiden Sormus´ ja Tiit jäseniä.                                      Mölkänen, Seppälä, Österman väkeä.

Länsi-Himoksen päällä sijaitsevassa laavussa istuskeli iloisia ihmisiä. Perheet Sormus´ ja Tiit olivat saapuneet Himokselle Virosta saakka. Siskosten perheet kertoivat olevansa viiden päivän lomalla. Vuokramökki varattiin jo lokakuussa. Joulun lumettomuus oli hyvin ennalta tiedossa, mutta sen ei annettu lomaa pilata. Aika ei  missään vaiheessa käynyt pitkäksi, vaikka rinteisiin ei nyt päästykään muuten kuin kävellen. Mökki oli hyvä ja siellä vietettiin aikaa saunoen, ruokaa laittaen ja pipareita leipoen. Suunnitelmiin kuului myös muhevat löylyt Himoksen savusaunalla. Illaksi odotettiin joulupukkia. Todennäköisyys pukin tuloon arvioitiin aika hyväksi, koska mitään isompia kolttosia ei ollut  vuoden mittaan sattunut kenellekään. Joulun vietto on Virossa ja suomessa jokseenkin samanlaista, utelijalle kerrottiin.

Aleksi Mölkänen, Riitta Österman, Tara Seppälä (lapsi) ja Mika Österman valmistautuivat makkaran paistoon laavulla. Enemmänkin väkeä kerrottiin seurueeseen kuuluvan, mutta osa porukasta oli lenkillä. Jos vähänkin pitemmän lenkin Himoksen huipun tuntumassa tekee, niin siihen kertyy äkkiä myös aika lailla vaativuustasoa. Riisipuuroa, muuta syömistä, ulkoilua ja saunomista sisältyi tämänkin seurueen jouluohjelmaan. Jos lunta olisi ollut, nuoremmat olisivat myös lasketelleet. Osa porukasta on käynyt Himoksella ennenkin, osa oli ensikertalaisia. Mukavaa täällä on ja hyvä mökki, kuului tilannearvio. Nipin napin valokuvaan ehtivät myös lenkiltään palanneet Niina ja Tero Österman.

Vaikka rinnekeskusta ei vielä päästy avaamaan, pulkkailijoita piipahteli luistoa kokeilemassa ensimmäisten lumetustuskertojen läimäreillä. Hyvinhän niissä jo pulkka luisti ja hauskaa oli, todistivat Manchesterista saakka lastensa Suvin ja Samin kanssa Jyväskylään lomalle saapuneet Samppa ja Helen Seppänen. Mukana oli myös Sampan isä Paavo Seppänen ja kolmantena lapsiryhmässä pulkkaili Sampo Salmelin. Himoksessa asuttiin joulun yli vuokramökissä. Jouluohjelma oli sama kuin edellisilläkin perheillä. Joulupukin tulo tiedettiin tässä seurueessa jokseenkin varmaksi. IT-alalla työskentelevä Samppa kertoi asuneensa Manchesterissa jo 20 vuotta. Suomessa hän pyrkii käymään kerran vuodessa tai ainakin joka toinen vuosi. Himoksella kokemus oli ensimmäinen.

Kari Koskinen vietti joulua Himoksella poikansa Kimmo Koskisen kanssa. Miehet olivat saapuneet Helsingistä. Karilla on alueella asuntovaunu neljättä vuotta. Kun mäkeen ei nyt päästy, pystytettiin etutelttaa ja viimeisteltiin leiriä muutenkin talvikuntoon. Karilla on rinteistä vankka kokemus. Hän kertoi aloittaneensa jo Häkä Häkkisen valmennuksessa ja valmentaneensa myöhemmin itsekin. Takana on myös työskentelyä Hiihtoliiton tehtävissä. Miesten iltasuunnitelmissa oli ainakin saunomista ja tietysti hyvää hiukopalaa.

Himoksella on Jämsän seurakunnan toimesta järjestetty jouluaamun hartaus jo vuosien ajan. Aikaisemmasta Peikkopuiston Ja HimosTeatterin maastosta tilaisuus siirtyi nyt HimosParkin telttakentän vieressä sijaitsevaan katsomoon. Teatterin tontistahan on tulossa rakennustyömaa. Varhain jouluaamuna satoi vettä, joten kelit eivät suinkaan ulos houkutelleet. Väkeä tilaisuuteen kuitenkin saapui, joten seurakuntapastori Sanna Loimusalo ja kanttori Pertti Lehtonen eivät olleet turhaan liikkeellä. Tilaisuus on avoin myös muille kuin lomakeskuksen asiakkaille, joten Himokseen voi saapua vähän toisenlaiseen joulukirkkoon.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments