lauantai, 21 joulukuun, 2024
KotiFestivaalitHimoksen Iskelmillä juhli lähes 25 000 festivaalikävijää

Himoksen Iskelmillä juhli lähes 25 000 festivaalikävijää

Iskelmäfestarit starttasivat perinteisesti keskiviikkona karavaanareiden tanssiessa Einin tahtiin. Torstaista lauantaihin jatkui kova kattaus Suomen tunnetuimpia artisteja. Muita esiintyjiä olivat mm. Stig, Haloo Helsinki, Arttu Wiskari, Vesterinen yhtyeineen, Maija Vilkkumaa ja Olli Halonen sekä Olavi Uusivirta.

Erityisen odotettu oli pitkää uraansa päättävä Popeda, joka aina onnistuu yhdistämään lukuisat sukupolvet. Tällä kertaa keikkasetissä oli paljon hieman tuntemattomimmiksi jääneitä kappaleita. Ilmassa oli selvää haikeutta, kun moni katsoja tiesi näkevänsä suosikkibändinsä livenä viimeistä kertaa.

Lauantaina Iskelmä Festivaalin lavan valloittivat vielä Irina, J.Karjalainen, Olli Halonen, Laura Voutilainen, Suvi Teräsniska, Elastinen ja Lauri Tähkä.

Elastisen hyväntuulinen esiintyminen sai kaikki paikallaolleet, järjestysmiehet mukaanlukien, jammailemaan leppoisasti. Erityisen kauniisti Elastinen omisti Nauravan kulkurin esityksensä Vesa-Matti Loirille.

Päätösesiintyjä Lauri Tähkä sai tahdissa tanssivan festarikansan vuoroin hurmokseen ja vuoroin herkäksi . Tunnelma oli käsinkosketeltavan lämmin, vaikka sade hieman yritti haitata, ja päätösesiintyjä itsekin nautti selvästi positiivisesta energiasta. Festarit eivät olisi voineet päättyä paremmin!

Iskelmä Festivaali järjestetään jälleen ensi vuonna Himoksella 27.-29.6.

 

Tunnelmia:

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments