perjantai, 19 huhtikuun, 2024
KotiTapahtumatJämsän äijän markkinat 2017

Jämsän äijän markkinat 2017

Jämsän markkinat, nykyisin Jämsän Äijän markkinat, on järjestetty kesä-heinäkuun vaihteessa säännöllisesti jo vuosikymmenten ajan. Järjestäjänä toimii Jämsän Yrittäjät ry. Tämä on vuoden ainoa tämän kokoluokan markkinatapahtuma Jämsässä. Keskuskatu ja kaupungin keskusta suljetaan liikenteeltä markkinakojuja varten. Paikalle saapuu satoja kauppiaita ympäri Suomen. Kesälomien myötä myös asiakkaita tulee laajalta alueelta. Himoksella on samaan aikaan kymmeniä tuhansia henkilöitä vetävä iskelmäfestivaali, josta on myös järjestetty markkinoille kuljetusyhteys.

Koko historiansa ajan Jämsän Äijän markkinoita on aina suosinut kaunis sää. Niin tälläkin kerralla, vaikka kesä on tähän saakka ollut kovin viileä ja epävakainen. Kansa nautti keskusaukiolla auringonpaisteesta ja päivän ohjelmasta. Ruokakojujen letut ja paistetut muikut tuoksuivat ja tekivät kauppansa.

Keskusaukion ohjelmalavalla ja lavan edessä esitetään päivän mittaan monenlaista ohjelmaa paikallisten esiintyjien toimesta. Kuvassa tanssiryhmä Groove vauhdissa. Tämänkertaisena julkkisesiintyjänä lavalle nousi päivän mittaan kolme kertaa Eini.

Jämsän kesäteatterin nuoret Minna Kivi ja Janina Reini yhdessä Teatteri Tenhon Reko Himasen kanssa toimivat päivän juontajina. Kesäteatteri harjoittelee parhaillaan Risto Hakolan kirjoittamaa ja ohjaamaa näytelmää Juuso – viimeinen patruuna. Edesmennyttä vuorineuvos Juuso Waldenia esittää Jämsäläinen pitkän linjan harrastajanäyttelijä Seppo Väänänen, joka myös roolihahmossaan pyörähti markkinayleisöä tervehtimässä.

Markkinoilla valitaan joka vuosi uusi Jämsän Ämmä ja Jämsän Äijä. Tänä vuonna valituiksi tulivat kanttori Pertti Lehtonen ja opettaja Leena Ylä-Mella. Äänestyksen järjestäjinä ovat Jämsän kaupunki, Jämsän yrittäjät, Jämsän yrittäjänaiset ja keskusaukion kahvila Akuliina. Valinta tapahtuu paikallislehti Jämsän Seudun julkaisemilla lipukkeilla. Ennalta julkaistujen ehdokkaiden lisäksi tarjotaan mahdollisuus äänestää myös omaa ehdokasta. Ämmät ja äijät esiintyvät vuoden mittaan erilaisissa tilaisuuksissa ja järjestävät usein myös omaa toimintaa. Valinta on elinikäinen, joten Ämmiä ja Äijiä riittää myös enemmän väkeä vaativiin tempauksiin ja jopa näytelmiä on vuosien mittaan esitetty.

Lukuisten markkinakojujen tarjonta kattaa kaikkea mahdollista laidasta laitaan. Yksi tuote on kuitenkin varma hitti kaikilla markkinoilla. Metrilakua myytiin nytkin kilometrikaupalla monesta kojusta. Oliver Ahola ja Sofia Lahti pysähtyivät tekemään Liisamaija Mattilan kanssa lakuostoksia. Iso nippu monenlaisia makuja lähti näiden markkinavieraiden matkaan.

Minni Laitinen ja Sinikka Salonen kiinnostuivat Marjatta Pönkän ja Jouko Kuitusen korutarjonnasta. Pitkää kaulaketjua etsittiin esitevitriineistä.

Maaret Taipale esitteli optiikan puhdistusainetta, jolla sai esimerkiksi silmälasit kristallin kirkkaiksi. Aarne Kaartovirta tyttärensä Sirpa Sjöbergin kanssa vakuuttuivat silmälasien ja kännykän lasin puhdistuksen jälkeen aineen tehosta niin paljon, että pullot vaihtoivat omistajaa. Sirpa kertoi tulleensa markkinoille Ruotsista saakka. Hän käy Jämsässä usein, koska juuret ovat täällä. Myös kesälomasuunnitelmiin kuuluvat Jämsän maisemat.

Kovasti myöhässä olevasta kesästä huolimatta mansikat, herneet ja uudet siikli-perunat ehtivät tälläkin kertaa myyntipöydille, joskin näiden markkinoiden ykköshyödykkeiden kokonaistarjonta taisi olla jonkin verran edellisvuosia niukempaa? Veera Puolamäki ja Nita Ollila saivat kuitenkin suun makeaksi. Lahdesta saapunut torikauppias Kauko Pohjola pisti tytöille mansikkarasian pussiin. Opiskelijaneitoset kertoivat ottavansa kesälomastaan kaikki irti. – Uidaan paljon, otetaan aurinkoa ja nautitaan kesästä, he kertoivat.

Markkinatunnelmaa riittää koko kadun pituudelta. Kauppiaiden lisäksi myös monet järjestöt käyttävät tilaisuutta hyväkseen esitelläkseen toimintaansa ja hankkiakseen jopa mahdollisesti uusia jäseniä. Väkeä riittää kadulle koko pitkän päivän ja vilske hiljenee vasta illansuussa. Ilta kuitenkin jatkuu yöhön saakka Akuliinan terassilla ja keskusaukiolla.

Suuren maailman ikävämmät mainingit ylettyivät nyt myös Jämsään saakka. Tapahtuman lupien ehtoihin liittyi ensimmäisen kerran, että kaikki kulkutiet markkina-alueelle oli suljettava raskailla esteillä. Tähän saakka merkiksi on riittänyt jokunen puupukki tai jopa lippusiima. Nyt teitä sulkemassa nähtiin kuorma-autoja, busseja ja raskas pyöräkuormaaja. Tämmöistä kehitystä ei olisi toivonut koskaan Suomessa ja etenkään Jämsässä näkevänsä, mutta jatkossa kaikenlaisista varotoimista taitaa tulla jokapäiväistä elämää.

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments