sunnuntai, 22 joulukuun, 2024
KotiYleinenTalvi höyrysi Himokseen

Talvi höyrysi Himokseen

lumetus1b

Talvet eivät ole veljiä keskenään.

Viime talvena oli Jämsän seudulla joulukuussa jo paksut hanget. Pakkasiakin sopivasti, joten hiihtokeskuksella ei ollut mitään ongelmia rinteiden lumettamisessa.

Tänä syksynä satoi vettä ja maa oli musta vielä tammikuun alkupäivinäkin. Paikallinen kalastaja veti Päijänteellä ensimmäisen kerran elämässään troolilla muikkua vuodenvaihteessa.

Matkailuväki joutui tosissaan jännittämään kuinka käy joulusesongin vesisateissa. Onneksi joulukuun alussa oli sen verran pakkaspäiviä, että hiihtokeskus sai Länsi-Himokseen kahdeksan rinnettä lumetettua ja laskettelukausi pääsi alkuun.

lumetus3

Ja sitten jatkuivat taas vesisteet. Jännitys kohosi, kestävätkö rinteet joulun ja uudenvuoden yli laskettelukunnossa. Kestivät, vaikka hiihtokeskuksen väki varmaan joutui haromaan hiuksiaan ja unettomia öitä vietettiin niin rinteiden kimpussa kuin sängyissäkin.

Nyt on sitten tulipalopakkasten vuoro ja Himosvuoren rinteillä nousee sakeat höyrypilvet taivaalle yötä päivää. Tätä kirjoittaessani Länsi-Himoksen rinteet ja Keskimaa näyttävät olevan jo huippukunnossa. Siirtymäreitit ja Pohjois-Himos ovat vielä työn alla.

lumetus4

Rinneyhtiöllä on yhteensä 100 lumitykkiä ja kolme rinnekonetta. Kalusto on uudehkoa ja hyväkuntoista, joten jälkeä syntyy, kun pakkasherra vain antaa siihen luvan. Täystehoiseen lumetukseen tarvitaan yli viiden asteen pakkanen.

Hiihdon harrastajat joutuvat edelleen odottamaan talven tuloa. Vaikka jo ylitettiin tammikuun puoliväli, maata peittää vain ohut härmäkerros. Siihen ei latukoneilla ole minkäänlaista asiaa. Patalahden jäällä pystyy sentään hiihtämään.

Seuraava artikkeli
RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments