sunnuntai, 22 joulukuun, 2024
KotiFestivaalitKullan kimallusta Eväjärvellä

Kullan kimallusta Eväjärvellä

kulta1

Pieni Eväjärven kylä sijaitsee vajaat parikymmentä kilometriä Himokselta Tampereen suuntaan. Joka vuosi kyläyhdistys järjestää kesäkuun toisena viikonloppuna kullanhuuhdontakilpailun, johon saapuu osanottajia ympäri Suomen ja ulkomaita myöten. Ruotsista tapaa aina olla vahva edustus. Tänä vuonna kilpailu järjestettiin jo 28. kerran. Nykyisin pääsarjassa kilpaillaan miesten ja naisten Hämeen mestaruudesta. Kaikkiaan kilpasarjoja oli tällä kertaa 13, joista osaan karsittiin osanottajia alkuerien kautta. Lisäksi käytiin epävirallinen maaottelu. Aikuisten sarjoissa kilpailee säännöllisesti iso joukko Euroopan- ja maailmanmestareita eri vuosilta. Yleisölle kisaan on vapaa pääsy.

Aikojen alussa Eväjärven kyläyhdistys järjesti ensimmäiset kilpailut sorakuopassa, mutta pian Lankajärven rannalta löytyi tontti, johon huuhdonta-altaan lisäksi tuli leirintäalue ja rakennettiin tarpeelliset kevytrakenteiset rakennukset. Muutama vuosi sitten investoitiin EU-hankkeena jykevä kota, johon mahtuu bussilastillinen väkeä, eli noin 50 henkilöä. Kodassa järjestetään kesäaikaan erilaisia tilaisuuksia ja sitä vuokrataan myös ulkopuolisille.

Kullanhuuhdontakisoja järjestetään ympäri maailman. Tänä vuonna MM-kisat pidetään Kaliforniassa, johon tästäkin joukosta lähtee osanottajia. Näissä kilpailuissa kultaa ei kaiveta maasta, vaan järjestäjien toimesta hiput kätketään hiekkaämpäreihin. Sarjan jokaisessa ämpärissä on sama hippumäärä, joka alkuerissä voi olla 4-12 ja finaaleissa 7-12 kappaletta. Joukkuekilpailuissa hippumäärä voi olla jopa 20, kertovat järjestäjät. Kilpailijat eivät huuhtoessaan tiedä montako hippua hiekkaämpäristä löytyy, mutta noin minuutin kuluttua alkumerkistä ensimmäiset nostavat jo käden pystyyn merkiksi, että hiput ovat putkessa. Lopputulokseen vaikuttaa löytyneet hiput ja suoritukseen kulunut aika.

Tänä vuonna Hämeen mestaruuden naisten sarjassa voitti Arja Repola Ristiinan kaupungista. Hän ei ollut nopein, vaan käytti puolta enemmän aikaa (2,32 min.) kuin toiseksi tullut kilpailija (1,07min.) mutta ainoana kilpailijana löysi kaikki 10 hippua. Huolellisuus ja rauhallinen ote vaskatessa kannatti. Miesten mestariksi nousi ilmiömäisen nopea ja tarkka Ken Karlsson Ruotsista. Hän löysi kaikki 12 hippua 51 sekunnissa.

Jokaisessa ämpärissä on täsmälleen sama määrä hiekkaa, johon pienet kultahiput on kätketty. Huuhtojasta riippuen tyylejä on erilaisia. Jotkut kaatavat hiekkaa vaskooliin useammassa erässä, monet mestaritason miehet hujauttavat koko ämpärillisen kerralla tai jakavat sen korkeintaan puoliksi. Vaskoolin pohjalle jääneet hiput tartutetaan ensin märkään sormenpäähän ja hipaistaan siitä lasiputkeen, jossa on vettä. Yleistä on myös syljen käyttö liimana poimintavaiheessa. Kun hiput ovat putkessa, kilpailija antaa ajanottajille merkin, että suoritus on valmis.

Vaskauksen jälkeen seuraa löydettyjen hippujen tarkistuslaskenta. Tarja Syrjälä ja Tuomas Paananen kirjasivat tulokset pöytäkirjaan. Kilpailija vahvistaa allekirjoituksellaan hyväksyneensä tuloksen. Kylän oma mies Matti Unnaslahti joutui puumerkillään vahvistamaan sen tosiasian, että perinnepannun laidalta joku hippu pääsi luiskahtamaan altaaseen.

Hiput ovat niin pieniä, että toisinaan pitää käyttää suurennuslasia määrän varmistamiseen. Yleensä kilpailijoilla on tarkistuspisteeseen tullessaan oman putken sisältö tiedossa ja jonossa on jo ehditty vertailla sitäkin, paljonko niitä hippuja olisi pitänyt löytyä.

Esteri ja Tapio Lahtinen Ouninpohjasta ovat olleet mukana joka vuosi lähes koko kisojen historian ajan. Nykyisin homma otetaan leikkimielellä ja jäähdytellen, mutta vielä kymmenen vuotta sitten pariskunta löytyi usein kotimaisten kilpasarjojensa kärjestä. Esterin meriittilistalla on jopa parivaskauksen maailmanennätys yhdessä tämän kilpailun johtajana toimineen Auvo Syrjälän kanssa. Kotona palkintokaappi on täynnä pokaaleita ja muistoja kilpailu-uralta.

Lasten sarjoissa kilpailu-uraa vasta aloitellaan. Joukossa on yleensä mukana ensikertalaisiakin. Lasten sarjassa avustajan käyttö sallitaan, mutta vaskoolia kilpailijan pitää heilutella itse. Kilpailijoiden pienestä koosta huolimatta tekniikka näytti olevan jo useimmilla hallussa. Oikeassa alakulmassa vaskooliaan tutkiva Sami Seppälä (7v) voitti sarjansa lauantaina, mutta sunnuntaina piti taipua isosiskolle Siiri Seppälälle, kun yksi kuudesta hipusta pääsi luiskahtamaan hukkaan. Lapsenlasta avusti Antti Seppälä, jolla on huikea, sekä kotimaisia että kansainvälisiä mestaruuksia sisältävä ura takanaan. Opetus on siis parasta mahdollista luokkaa. Syksyllä vaari matkustaa MM-kisoihin Kaliforniaan ja on luvannut tuoda sieltä Samille kilpailuhatun. Antti Seppälä tunnetaan kisahatustaan ympäri maailmaa. Liput ja laput on muisto koko uralta, mutta komeaa kotkan sulkaa on muutaman kerran jouduttu vaihtamaan, hän kertoi.

Lausuntojen antaminen medialle kuuluu asiaan niin formula ykkösissä kuin kultakisoissakin. Haastattelemassa kisojen luottojuontaja Raimo Repola.  Kilpasarjojen perinnepannu huuhdotaan alkuperäisen Klondyke-tyylin peltivaskooleilla, joista hiput luiskahtelevat hukkaan herkemmin kuin nykyisistä lasikuituisista ja useilla jyrkkäreunaisilla urilla varustetuista huuhtojan työkaluista.

Kilpailuerien lomassa vietetään ystävien kansa laatuaikaa. Kullanhuuhtojapiireissä kaikki tuntevat toisensa jo vuosien takaa. Eväjärven kilpailu osuu sellaiseen vuodenaikaan, että monet jatkavat kisan jälkeen Lapissa sijaitseville valtauksilleen oikeille kultamaille, kertoi Auvo Syrjälä. Längelmäen perinteisiin kuuluu joka vuosi valittava Pellavatyttö, jonka ensimmäisiä edustustehtäviä kesätorien lisäksi on palkintojen jako kultakisassa. Tämän kesän pellavatyttö on opiskelija Inka Koivunen.

Onnistunut tapahtuma vaatii myös taustavoimia, joita ilman hommasta ei tule mitään. Eväjärven kylällä kultakisaa on totuttu pyörittämään talkoilla ja tarvittava väki aina löytyy. Jalo Kangasoja mittasi hiekkaa ämpäreihin, joita pitää kahden päivän aikana täyttää satoja. Kultaköökistä iloiset emännät tarjoilivat hernesoppaa, pyttipannua ja pullakahvia koko porukalle. Toisessa katoksessa tuoksuivat letut ja makkara.

Yläkuvissa Hämeen mestaruuskisan palkitut. Vasemmalta 2. Jarkko Turunen, 1. Ken Karlsson ja 3. Antti Seppälä.  Naisten sarjan mestari Arja Repola ja kolmanneksi sijoittunut Päivi Pohjola. Sarjan kakkonen, Pirjo Muotkajärvi oli jo ehtinyt lähteä kotimatkalle. Vasen alakulma: maaottelujoukkueet. Vasemmalla Suomi, oikealla Ruotsin 5. henkilön joukkue. Suomi voitti tällä kertaa. Oikea alakulma: Lasten sarjassa kaikki saivat pienen palkinnon.

Linkki Eväjärven kyläyhdistyksen sivuille:  http://www.evajarvi.fi/

 

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments