lauantai, 21 joulukuun, 2024
KotiYleinenFinnMETKO 2018 -näyttelyyn osallistui 400 näytteilleasettajaa

FinnMETKO 2018 -näyttelyyn osallistui 400 näytteilleasettajaa

 

Teksti ja valokuvat: Mikko Hakonen, videokuvaus ja editointi: Jarmo Hakonen

Suomen suurin konetyöalojen ammattinäyttely FinnMETKO 2018 näyttely järjestettiin 17. kertaa Jämsässä. Yli 400 näytteilleasettajan ja noin 300 hehtaarin näyttelyalue sijaitsi tutulla paikallaan Jämsänkosken Myllymäessä Gradia -metsäoppilaitoksen ympäristössä, sekä Jämsän kaupungin ja yksityisten maanomistajien maa-alueilla. Näyttelyn järjestämisestä vastaa Finnmetko Oy. Näyttelyn taustaorganisaatiot ovat Koneyrittäjien liitto ry ja Keski-Suomen Koneyrittäjät ry.

Kolmen päivän aikana näyttelyyn tutustui 34 700 kävijää. Näyttely herättää myös runsaasti kansainvälistä kiinnostusta. Vieraita ja toimittajia saapuu tutustumaan alan uutuuksiin eripuolilta maailmaa.

FinnMETKO 2018 on Suomen suurin konealan tapahtuma. Koneiden työnäytökset ja koeajot ovat näyttelyn keskeinen piirre. Metsä- sekä maanrakennuskoneiden työnäytökset sekä puuenergialaitteiden haketus- ja murskausnäytökset ovat näyttelyn keskeistä antia.

 

John Deere Forestryn isolla osastolla (vasen kuva, John Deere) esiteltiin yhtiön kuormatraktori- ja harvesterivalikoima kokonaisuudessaan. Suomen ensiesittelyssä olivat pienimmät kuormatraktorit 910G ja 1010G. 910G on esitelty kesän aikana Euroopan messuilla, mutta 1010G oli esillä ensimmäistä kertaa. John Deere toi älykkään kärkiohjauksen eli IBC:n kuormakoneisiin vuonna 2013. Vuonna 2017 puomin kärkiohjaus tuli myös harvestereihin joten sitä päästiin nyt esittelemään ensimmäistä kertaa Metkossa.

Komatsu Forest esitteli myös konesarjansa pelkästään osastolla eli niitä ei nähty hakkuunäytöksissä. Komatsun ominaisuuksiinhan kuuluu joka tilanteessa vatupassissa pysyvät hytit, eli kuljettajan ei tarvitse keikkua koneen liikkeiden mukaan. Näillä messuilla yksi painopiste oli MaxiFleet yhteydenpitojärjestelmä, joka edustaa alan huippua. Vaikka koneita on ympäri maailmaa, palvelun pitää tavoittaa jokainen kuljettaja työskentelipä  hän missä tahansa. Gps ja satelliittipuhelimet, sekä internetin pilvipalvelu ovat tässä avainasemassa. Hakkuutyöhön liittyvän tiedon lisäksi myös koneiden tekninen ylläpito on ajantasaista. Suuri joukko sellaisia toimenpiteitä, jotka ennen vaativat huollon käyntiä koneella, voidaan nyt tehdä etänä, kertoivat osastolla esittelijöinä toimineet Timo Järvenpää ja Jari Leppänen.

Ponssen osasto oli perinteiseen tapaan näyttelyn suurin. Hakkuunäytöksissä oli päivittäin esillä kattava valikoima kotimaista metsäkonetekniikkaa ja myös mielenkiintoisia uutuuksia. Ponsse esitteli useita uusia konemalleja, moottoreita ja tietojärjestelmiä sekä  huoltopalvelujaan. Vaihtokoneosasto sijaitsi messualueen yhteydessä. Hakkuunäytökset eri konemalleilla vetivät käynnistyessään aina paikalle sankan yleisöjoukon.

Varsinaisen ammattiväen lisäksi koneet kiinnostavat myös tulevia metsäkonekuskeja. Ponsse panosti perinteiseen tapaan jokaiseen yleisöryhmään. Kaikille messuvieraille tarjottiin pullakahvit suuressa yleisöteltassa, eikä lapsiakaan unohdettu. Pertti Sirkka touhusi lasten kanssa leikkinurkkauksessa, täytti jokaiselle omalla nimellä varustetun ilmapallon ja jutteli mukavia. Myös Hämeenlinnasta saapuneet Emmi ja Milla saivat omat pallot messumuistoiksi.

Nisula Forest Oy on Jämsän Hallissa sijaitseva harvennushakkuukoneiden, hakkuupäiden, energiakourien, sekä muiden metsävarusteiden ja -laitteiden suunnitteluun, tuotekehitykseen ja valmistukseen erikoistunut yritys. Nisula Forest Oy:llä on myös pitkä kokemus ajokoneiden varustelusta yhdistelmäkäyttöön. Yhdistelmäkoneella tehdään puunkorjuun molemmat päävaiheet, hakkuu ja lähikuljetus.

Myös järkevästi varusteltu traktori on monipuolinen, kustannustehokas ja muunneltava. Nykyaikainen traktori on erinomainen alusta kausiluontoiseen puunkorjuuseen. Tyypillisesti traktoripohjainen hakkuukone toimii osan vuodesta puunkorjuussa ja osan vuodesta muissa töissä, kuten maataloudessa tai urakoinnissa turvesuolla.

Toimitusjohtaja Ali Nisula esitteli messuilla uutuutena kuusipyöräisen Nisula N5 hakkuukoneen joka on tarkoitettu pehmeille maille. Neljäkymmenen vuoden toimintaansa FinnMetkossa juhlistanut Nisula Forest Oy pyrkii koneissaan yksinkertaisiin, luotettaviin ratkaisuihin. Kuusipyöräinen uutuuskone sijoittuu 15 tonnin painoluokkaan ja se on suunniteltu erityisesti turvemaiden ympärivuotisiin harvennuksiin.

Nisulan osastolla nähtiin myös toinen uutuus, Nisula 755 X -hakkuupää, joka on järeiden päätehakkuiden työkalu, kertoi laitetta esitellyt Henry Äyräväinen. Hakkuupäällä katkeaa kertasahauksella 750 millinen tyvi ja karsintahalkaisija on 480 milliä. Tuote on niin uusi, että se on juuri tullut myyntiin.

Nisula Forest tarjosi messuyleisölle kone-esittelyiden lomassa Laura Voutilaisen konsertin. Lauran mielestä estradi metsän keskellä oli kesän erikoisin ja mieleenpainuvin esiintymispaikka.

Nokian Tractor King on uusi rengas vaikeimpiin olosuhteisiin niin metsässä, maansiirrossa kuin tienrakennuksessa käytettäviin traktoreihin. Täysin uusi pintamalli ja erittäin vahva runkorakenne tekevät siitä todella mullistavan traktorin renkaan, esitteli markkinointijohtaja Rosanna Kivinummi-Lahdenpohja Nokian Renkaat Oyj:stä. Nokialla oli Metkossa iso osasto.

Täydelliselle traktorinrenkaalle asetetut vaatimukset ovat kasvaneet korkeiksi koneiden painon, hevosvoimien ja tienopeuksien kasvun myötä. Rosannan mukaan Nokian Tractor King on uusi tuote pinnasta ytimeen. Sen runko vastaa pohjimmiltaan raskaan maansiirtorenkaan runkoa ja sisältää teräsvyöt, lisärunkokerrokset ja aramid-vahvistetut sivupinnat. Tämä yhdessä vahvan kumisekoituksen kanssa tekee siitä äärimmäisen viillon- ja pistonkestävän metsä-, maansiirto- ja tienrakennustöissä.

Traktorien tienopeudet ovat kasvaneet ja niillä ajetaan pitkiäkin siirtomatkoja. Moniin riparenkaisiin liittyy tärinäongelmia, jotka pahenevat suuremman nopeuden ja renkaan kulumisen myötä. Nokian Tractor King tarjoaa mukavan kyydin myös suurilla nopeuksilla. Sen kestävyys, kulumiskestävyys ja ekologinen tuotantoprosessi tekevät siitä kestävän vaihtoehdon moderniin metsätyöhön ja antavat kuljettajalle mielenrauhaa kaikissa olosuhteissa, valmistaja painottaa.

 

 

RELATED ARTICLES

Most Popular

Recent Comments