Mikäli hääpäivän unohtaminen pelottaa, kannattaa päiväksi valita sellainen päivämäärä, joka ei hevin unohdu. Keväinen tiistaipäivä oli juuri sopiva siihen. Jämsän seurakunta tarjosi mahdollisuuden kirkkohäihin nonstop-hääillassa helmikuun 22. päivänä vuonna 2022. Tilaisuuteen tarttuivat seitsemän...
Teksti: Taija Holm, ProPromotion Oy Himoksen monipuolinen tapahtuma-alue saa uuden festivaalin, kun ensimmäinen PopPark juhlitaan viihtyisässä Himos Parkissa elokuun toisena viikonloppuna 12.-13.8.
Elsi tiedottaa: Hei kaikille! Luoteis- ja siirtymärinteet ovat tällä viikolla avoinna keskiviikosta alkaen, nettisivuilla ilmoitetuista aukioloajoista poiketen. Lauantaista alkaen kaikki rinnealueet ovat avoinna päivittäin 9-viikon lauantaihin (5.3.) saakka klo 10-19.30.
Hyvähenkinen polkujuoksutapahtuma Himos Winter Trail järjestettiin viikonloppuna neljännen kerran. Tapahtumaan oli ilmoittautunut yhteensä yli 1300 osallistujaa, mutta lopulta 765 lähti matkaan. Terveysturvallisesti järjestetty tapahtuma sai paljon kiitosta laadukkaista järjestelyistään, jotka mahdollistivat Jämsän Retki-Veikkojen 90 vapaaehtoista talkoolaista.
Himos Talotekniikka Oy ja Himos Pihat Oy ovat siirtyneet uusille omistajille lokakuun puolivälissä. Omistajina toimivat nyt Toni Kovanen ja Esa Hölttä. Jälkimmäinen hoitaa toimeksiannot yhdessä poikansa Iiro Höltän kanssa ja lisäksi on tällä hetkellä palkattu yksi työntekijä....
Teksti: Jorma Taini ja Susanna Ruusu Kuvat: Susanna Ruusu Jo viides Himos Trail Run –polkujuoksutapahtuma järjestettiin ihanteellisessa säässä, jossa juoksijat saivat todella nauttia monipuolisesta maastosta. Osallistujat kiittelivät maisemien lisäksi jälleen kerran...
Kesän uutena tapahtumana järjestettiin Himos Truck Show yksipäiväisenä tapahtumana heinäkuisena lauantaina. Truck Show toi näytille n 110 rekkaa, jotka olivat taidokkaasti maalattuja ja kustomoituja. Live-musiikkia oli myös tarjolla useiden cover-bändien muodossa ja illan päätti valoshow.
Kun festareita on odotettu pari vuotta, niin h-hetken koittaessa vain taivas on rajana. Tämä piti paikkansa ainakin Jysäreiden festariasuissa. Mielikuvitusta oli käytetty ja ullakoita kaiveltu, kun 90-luvun musiikin ystävät ja aikalaiset kokoontuivat Himoksella. toki tarjolla oli myös...
Torstaina alkaneet ja lauantaina päättyneet Iskelmäfestivaalit 2021 Himoksella tarjoilivat laajan kattauksen maamme huippuartisteja janoiselle yleisölle, joka oli odottanut livekohtaamisia kaksi vuotta. Joillakin esiintyjillä oli jopa samana päivänä toinen esiintyminen Porin rinnakkaisfestareilla, mutta siltikään he eivät säästelleet voimiaan....
Sekä esiintyjät että festarivieraat tuntuivat nauttivan aidosti tunnelmasta, kun pandemian pakottaman pitkän tauon jälkeen oli lopultakin mahdollista kokea elävää musiikkia. Himos Juhannukseen myytiin lippuja vain kolmasosa entisestä eli 5000 lippua päivässä. Se takasi leppoisan tunnelman ja väljän...
Juhannuksen etkoja eli pikkujussia vietettiin tiistaina Kaipolan torilla. Tapahtuman järjesti Jämsänlaakson Settlementti yhdessa Kaipola-Olkkolan asukasyhdistyksen kanssa. Tapahtumaa tukivat jo toimintansa lopettanut Jokilaakson Virkailijakerho,Joki ry ja Jämsän ympäristötaiteen yhdistys. Keskiviikkona vastaava tapahtuma järjestetään Jämsänjoen kulttuurilavalla Tippakujalla joen rannassa.
Kesätapahtumista pääsimme viimeksi nauttimaan kaksi vuotta sitten, mutta alkava kesä tarjoaa lähes täyden kattauksen perinteisiä tapahtumia Himoksellakin. Luonnollisesti varovaisuutta tulee yhä noudattaa ja järjestelyissä tämä näkyy esimerkiksi rajoitettuna osallistujamääränä. Luvassa on joka tapauksessa rentoa menoa Suomen kauniissa...
Lue Himoksen tiedote kuluneesta kaudesta: teksti ja kuvat: Himos-Yhtiöt Oy Himoksen 37. laskettelukausi päättyi vappupäivänä 1.5.2021 klo 16. Hissit pyörähtivät käyntiin tälle talvelle joulukuun 19. päivä. Kaudelle...
Himos tiedottaa 7.3.2021 seuraavasti: Etelä- ja Keski-Suomen hiihtolomaviikot toivat tänä vuonna Himokselle ennätysmäärän laskettelijoita.  Eteläisen Suomen lomaviikon hiihtopäivissä kirjattiin noin 50 %:n kasvulukemat viime  kauteen verrattuna. Viiden edellisen kauden keskiarvoon verrattuna kasvua oli noin 20 %. Keskisen Suomen lomaviikolla hiihtopäiviä oli lauantaihin mennessä kertynyt noin 15 % viime talvea enemmän. Yhteensä hiihtolomaviikoilla 8 ja 9 kirjattiin hiihtopäiviä noin 50.000 ja hissinousuja lähes 850.000. Hiihtolomasesongin osuus Himoksen koko kauden liikevaihdosta on noin 30 %.   - Koronapandemian keskellä näistä kasvuluvuista on syytä olla kiitollinen. Toki viime kesänä lisääntynyt ulkona harrastaminen ja luonnossa liikkuminen ovat lupailleet hyvää myös talvilajeille. Kun lisäksi saatiin kunnon talvi eteläistä Suomea myöten ja ulkomaan-matkailun rajoitukset pitivät suomalaiset lomailemassa kotimaassa, laskettelijoita on  riittänyt rinteillä niin hiihtolomilla kuin viikonloppuisinkin, toimitusjohtaja Elsi Ojala  iloitsee.  Asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuus on ollut koronapandemian aikana toiminnan  keskiössä monin tavoin. Vuokraamoiden ja ravintoloiden asiakkaille on kauden aikana jaettu kymmeniä tuhansia maskeja ja asiakastilojen pinnat käsiteltiin syksyllä valon vaikutuksesta desinfioituvalla Nanoksi-pinnoitteella. Vuokravälineistä monot, kypärät ja sauvat sekä mm. palvelupisteiden  pöytäpinnat desinfioidaan aina päivän ja käytön jälkeen. Monet perinteiset rinneohjelmat on peruttu tai ne ovat muuttaneet muotoaan. Myöskään After Ski - tapahtumia ei tällä kaudella järjestetä.
Onko lempikäsilaukkusi pientä korjausta vailla? Lojuvatko muuten hyvät kenkäsi tyhjän panttina vain koska niiden vetoketju on rikki? Eipä hätää, ratkaisu löytyy aivan läheltä. Juha Fransas on aloittanut suutarin puodin kotonaan Hallissa. Paikallisen suutarin puuttuminen ehti jo tuskastuttaa...
Tumma, vangitseva ääni. Vähäeleinen tulkinta, mutta tulee kuitenkin syvältä sydämestä. Sellainen on Ville Liimatainen, joka yhtyeensä Ajomiehet kanssa valloittaa Suomen musiikkimaailmaa. Single Tuhlaajapoika saa keväällä seurakseen uusimman sinkun Palaan kotiinpäin ja suunnitteilla on myös pitkäsoittolevy. -...
Himos tiedottaa alkavasta kaudesta: HIMOKSEN TALVI ALKAA LAUANTAINA 19.12.2020 KLO 10! Himoksen talvikausi saadaan vihdoin käyntiin tulevana lauantaina, noin 8 vuorokauden mittaisen lumetusjakson ansiosta. Lunta on tänä vuonna tehty poikkeuksellisen lauhoissa pakkasissa. Tuulet ovat...
sisältää mainoslinkin* Joko olet kuunnellut uusimman Keplerin? Entä Suon villin laulun? Tai Miika Nousiaisen Pintaremontin? Hyödynnä nyt Himoksen Sanomien lukijana Black Friday tarjous ja kokeile BookBeat Premiumia kuukauden ajan ilmaiseksi. Etu koskee uusia BookBeat-käyttäjiä
Edesmennyt jämsäläinen Mirja Kantelinen, sittemmin Myllysilta, toimi nuoruudessaan myyjättärenä E-liikkeessä. Myöhemmin hän perusti Jämsän Matto -yrityksen, joka toimi pitkään Viiskulman kerrostalon alakerrassa. Liikkeessä myytiin mattojen lisäksi ryijyjä ja raanuja. Ympyrä sulkeutui perjantaina 13. marraskuuta,...
Joko olet lukenut Meidän Jämsän uusimman numeron? Järjestyksessä kolmas Meidän Jämsä on juuri ilmestynyt ja se on entistä tuhdimpi lukupaketti. Teemaksi valikoitui luonnollisesti UPMn Kaipolan tehtaan lakkauttaminen. Lue Helsingin hiippakunnan piispan Teemu Laajasalon...
Kaipolan tehtaan lakkauttaminen tuo Jämsään 450 työtöntä, jotka ovat aivan uuden tilanteen edessä. Kaikki tieto ja käytännön apu on tarpeen. Ei ole syytä unohtaa myöskään irtisanottujen läheisiä. Yleensä he kantavat myös suurta kuormaa tilanteessa ja vertaistuki voi...
Keskuskatu täyttyi iloisista ihmisistä lauantaina, kun Jämsän Äijän Syysmarkkinat toteutuivat kesäisen lämpimässä säässä. Ihmisten puheenaiheina ylitse muiden olivat korona ja Kaipolan tehtaan lakkauttaminen, jotka molemmat saivat hymyt hyytymään. Illemmalla kansa sai ihailla vanhoja...
Konetyöalojen ammattilaisten suurtapahtuma FinnMETKO 2020 -näyttely keräsi kolmen näyttelypäivän aikana 9 950 kävijää. -    Kiitokset kaikille näyttelyyn osallistuneille, kävijöille, näytteilleasettajille ja näyttelyn järjestelyissä mukana olleille talkoolaisille. Yhdessä saimme...
Kesän jäljiltä moni tuskailee turvotuksen ja koronakilojen kanssa, kun työvaatteet eivät ole mahtua päälle. Ja vaikka mahtuisivatkin, saattaa energia olla kateissa ja asioita on vaikea saada aikaiseksi. Harva kuitenkin ajattelee saavansa nopeimmin apua tilanteeseen oikeista ruokavalinnoista tavallisessa...