Kolmatta kertaa järjestetty Luonto ja Luontokuva -tapahtuma pidettiin tänä syksynä Jämsänkosken Ilveslinnassa yksipäiväisenä. Aiemmin näissä merkeissä on vietetty kaksi päivää Villa Vekkulassa. Järjestysvastuun kantoi tälläkin kertaa Vekkulan kyläyhdistys yhdessä paikallisista kuvaajista  ja luontoihmisitä kootun tiimin kanssa. Päivän aikana nähtiin...
Kesätapahtumista pääsimme viimeksi nauttimaan kaksi vuotta sitten, mutta alkava kesä tarjoaa lähes täyden kattauksen perinteisiä tapahtumia Himoksellakin. Luonnollisesti varovaisuutta tulee yhä noudattaa ja järjestelyissä tämä näkyy esimerkiksi rajoitettuna osallistujamääränä. Luvassa on joka tapauksessa rentoa menoa Suomen kauniissa...
Muiden työkiireideni vuoksi vierailu V8-tapahtumaan jäi tänä vuonna niin iltapäivään, että ohjelmat olivat jo ohi ja suurin osa porukasta vetäytynyt autoineen mökeille aikaa viettämään. Tämä vuosittain viikkoa ennen juhannusta järjestettävä kokoontuminen järjestettiin 17. kerran ja se on vanhin yhtäjaksoisesti Himoksessa järjestetty...
Veteraanikuorma-autoseuran järjestämä joka syksyinen Loska-ajo päättyi tänä vuonna (2014) Himokselle. Vanhat kuorma-autot kokoontuivat lauantaina 18.10. Tieliikennemuseo Mobilian pihaan Kangasalle. Siellä tutustuttiin museon teemanäyttelyyn, kuorma-autopäivän työnäytöksiin ja rompetoriin. Tämän jälkeen ajettiin Sahalahden ja Eräjärven kautta Länkipohjaan Jyki Oy:n perävaunutehtaalle, jossa myös yleisöllä...
Jämsän liikennepuisto saavutti kunnioitettavan 50-vuoden iän ja sitä juhlistettiin sankoin joukoin aurinkoisessa säässä. Liikennepuisto on tuttu paikka sekä paikalliselle väelle että myös satunnaisille kesäturisteille, kiitos keskeisen sijaintinsa. Polkuautot yhdistävät sukupolvia ja lähes jokaisella on jotain muistoja puistosta.
Alpakkakartanon lemmikit Bruno ja Mozart ovat saaneet uutta seuraa. Tummaturkkiset Anakin Skywalker, Genesis ja Galactica muuttivat viereiseen tarhaan hiljattain Keuruulta Linnunradan alpakkatilalta. Bruno ja Mozart suhtautuvat tulokkaisiin kiinnostuneen uteliaasti, kertoi tilan emäntä Soile Hintikka-Halonen. Uudet alpakat kiinnostivat myös pieniä ja...
Himoksen festarikesän ensimmäiset bileet on saatu päätökseen! 18. Himos Juhannus antoi festariväelle juhannuksen parhaat bileet, joita ei varmastikaan unohdeta nopeasti. Ensimmäisen illan päätti huikealla keikalla Apulanta ja yleisö nautti täysin rinnoin. Toisena päivänä nousi aurinkokin lämmittämään iloisia juhlijoita. Lämpötila kohosi...
Siitä on kulunut 20 vuotta kun V8 Summer Meet Himos järjestettiin ensimmäisen kerran. Niin se aika kuluu. Vanhojen Amerikan autojen harrastajat ja ystävät ovat tavanneet kokoontua Himokselle viikkoa ennen juhannusta. Tälläkin kerralla varattiin yli 200 mökkiä ja osallistujien määrä liikkui...
HimosGolf juhlisti kymmenvuotista taivaltaan kilpailulla, jonka voiton vei Oskari Paavola Tammer Golfista. Voittona oli VIP-kutsu aterioineen elokuussa pelattavaan Vierumäki Finnish Challengeen, joka on Euroopan toiseksi suurimman kiertueen Suomen osakilpailu. Lisäksi oli jaossa tavarapalkintoja paikallisilta yhteistyökumppaneilta. Kakkossijan...
Miss Eloweena on uudentyyppinen missikilpailu, jonka on ideoinut tanssijana, mallina ja fitnessurheilijana tunnettu Henna Peltonen (toinen oik.). Kilpailu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Keväällä alkanut missikiertue huipentui Jämsänkosken ilveslinnassa pidettyyn finaaliin. Miss Eloweenaksi etsitään luonnollisen kaunista aitoa suomalaistyttöä. Kaikki kauneuskirurgiset toimenpiteet, hiuslisäkkeet, rakennekynnet,...
Teksti ja kuvat: Susanna Ruusu Syksyinen olutjuhla Oktoberfest veti Himokseen väkeä perjantaina ja lauantaina. Hyvä ruoka, mukava musiikki ja mahdollisuus tutustua erityyppisiin olutlaatuihin houkuttivat aikuisempaa väestöä syksyisenä viikonloppuna runsain mitoin. Alkuperäinen saksalainen olutjuhla kestää kaksi viikkoa, mutta keskisuomalainen versio...
Kun festareita on odotettu pari vuotta, niin h-hetken koittaessa vain taivas on rajana. Tämä piti paikkansa ainakin Jysäreiden festariasuissa. Mielikuvitusta oli käytetty ja ullakoita kaiveltu, kun 90-luvun musiikin ystävät ja aikalaiset kokoontuivat Himoksella. toki tarjolla oli myös...
Himoksen vappua on juhlittu lasketellen ja iloisilla pirskeillä 90-luvun alusta saakka. Muistaakseni vain yhtenä tai kahtena keväänä vappubileet on jouduttu peruuttamaan lumen puutteen vuoksi. Nythän meillä oli oikein kunnon talvi ja säänjumalat suosivat niin hiihtolomia kuin pääsiäislomaakin, niin että...
V8 Summer Meet Himos kuuluu jokaisen kesän vakiotapahtumiin Himoksella. Tänä vuonna kokoontumisen taustalta löytyivät AMC Club Finland, Camaro Club Finland, DTC-Jyväskylä, FHRA-Tampereen seutu, ManseVans, Oldsmobile Club of Finland sekä V8-Magazine ja HimosLomat. - Tapahtuma järjestettiin nyt 16. kerran. Päivämääräksi on vakiintunut juhannusta edeltävä viikonloppu. Perinnettä on tarkoitus jatkaa...
Patapirtin Lumottu metsä tarjoili jälleen lapsille ja heidän lapsenmielisille vanhemmilleen jännittävän seikkailun mieltä kiehtovien olentojen parissa. Tähän joukkoon mahtui entisten tuttujen lisäksi myös monta uutta satuhahmoa. Iltaa kohti hämärtyvää metsää valaisivat lyhdyt, ulkotulet ja nuotiot. Seikkailu alkoi heti ravintola Patapirtin pihasta, josta peikot...
Teksti ja kuvat: Susanna Ruusu Jokivarren päiväkodin lapset valmistivat 150 kaarnalaivaa yhdessä vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa. Jokaiseen laivaan oli askarreltu ylväs sinivalkoinen Suomen lippu juhlistamaan satavuotiasta isänmaata. Laivojen vesillelaskun päivänä tiistaina lapset saivat avukseen Jämsän lukion opiskelijoita. Yhteistyöllä laivat lähtivät...
Järjestyksessään toinen Lumi-Reinot joukkuekilpailu kisattiin lauantaina Himoksen maisemissa. Nimensä mukaisesti noin viiden kilometrin mittainen rata kierretään 4-6 hengen joukkueina suomalaiskansalliset jalkineet Reino-tossut jaloissa. Muuten pukeutuminen on vapaata. Monet joukkueet panostivat tänäkin vuonna hauskoihin yhtenäisiin asuihin, mutta toki osallistua voi tavallisissa ulkoiluvaatteissakin....
  Suomen parhaat karaokelaulajat kokoontuivat 9.-10.10. 2015 Himoksella järjestettyyn Kultakurkku karaoken loppukilpailuun. Ympäri Suomea järjestetyissä alkukarsinnoissa kilpailuun osallistui noin 3000 laulajaa. Myös Ruotsissa järjestettiin tänä vuonna kaksi alkukilpailua, kertoo ViihdeSallap Oy:n toimitusjohtaja Rauno Hänninen. Himokselle sai kutsun yli 900 alkukilpailun läpäissyttä...
Viikonloppuna Himoksen alueella pauhasi 90-luvun suurimmat hitit. Festarialueen valtasi 16 000 ysärimusan ystävää perjantai-illan huonosta säästä huolimatta, mutta onneksi aurinkokin festariväelle näyttäytyi lauantain aikana. Alla pieni kuvakooste ensimmäiseltä festaripäivältä. Annu Huumarkangas
Suur-Jämsän moottoriklupin Perinnepäivät, kaksipäiväinen kesätapahtuma järjestettiin yhdistyksen tukikohdassa Pomonassa. Aurinkoinen sää suosi molempina päivinä, yleisö viihtyi ja nähtävää oli paljon. Perinteiseen Suur-Jämsän ajoon osallistui jälleen 60-70 hienoa historiallista ajoneuvoa kantticupeista urheiluautoihin. Myös muutama moottoripyörä ja kuorma-auto starttasi reitille, jonka varrella...
V-8 Summer meet Himos, viikko ennen juhannusta pitää hallussaan ainakin yhtä ennätystä. Se on pisimpään suunnilleen samanlaisena vuosittain järjestetty tapahtuma lomakeskuksen historiassa. Tänä vuonna V-kasit lipuivat Jämsään 19. kerran. Toki päivien ohjemassa on tapahtunut muutoksia. Muun muassa alkuaikojen mäkikisa jäi mökkikylien rakentumisen myötä historiaan jo vuosia...

Bongaa tipu!

Himoksen Sanomien toimitustiimiin liittyy alla olevalla jutulla nuorison ääntä käyttävä Annu Huumarkangas. Annun jutut tunnistatte jatkossa hänen omasta tunnuksestaan. Annu on Jämsän lukion opiskelija, joka osallistuu tämän julkaisun toimittamiseen sikäli kuin luvuiltaan ja muilta kiireiltään ehtii. Tästä se lähtee: Jämsän Yrittäjien ja Jämsän...
Hyvähenkinen polkujuoksutapahtuma Himos Winter Trail järjestettiin viikonloppuna neljännen kerran. Tapahtumaan oli ilmoittautunut yhteensä yli 1300 osallistujaa, mutta lopulta 765 lähti matkaan. Terveysturvallisesti järjestetty tapahtuma sai paljon kiitosta laadukkaista järjestelyistään, jotka mahdollistivat Jämsän Retki-Veikkojen 90 vapaaehtoista talkoolaista.
Teksti ja kuvat: Susanna Ruusu Jämsänkosken Ilveksen juniorijääkiekkoilijat kokivat todellisen joulun ihmeen saadessaan K-market Viljan ja Kaipolan K-marketin vetäjän Mika Lindeqvistin ideoiman hyväntekeväisyysottelun lyhentämättömän tuoton 7600 euroa kiekkokoulunsa toimintaan. Ottelussa pelasivat vastakkain Mikko Salmio All-Stars ja K-Market Vilja All-Stars, joissa...