PopPark Himos tarjosi maamme kysytyimpiä artisteja loppukesän kuumuudessa, joten tunnelma oli huipussaan. Perjantai veti puoleensa hieman varttuneempaa väkeä ja lauantaina juhlijoiden keski-ikä oli jonkin verran alhaisempi. Perjantaina esiintyivät Olli Halonen, Ressu Redford, Ellinoora, Arttu...
Himoksella saadaan vielä loppukesänä kokea kaksi uuden uutukaista festaria, kun Himos Metal Festival ja Himos PopPark järjestetään peräkkäisinä viikonloppuina. Raskaan metallin tapahtuma tuo tarjolle upean esiintyjäkaartin 5.-6. 8. Luvassa perjantaina ovat Battle Beast, Sonata Arctica ja Dynazty,...
Jämsän keskustassa entisen Nordean konttorin alakerrassa löytyy varsinainen tanssin ihmemaailma. Tanssikoulu TNT Jämsä on Marjo Örnin luotsaamana ehtinyt järjestää jo menenlaista toimintaa kaiken ikäisille. Örn kertoo ajatuksistaan tanssikoulun vetäjänä: - Olen työskennellyt kohta...
Kuvat: Heikki Salonen Kun 90-luvun musiikin fanittajat kokoontuvat yhteen tamppaamaan, on se herkkua kaikille aisteille. Tarttuvan musiikin lisäksi kuvaan kuuluvat asut, jotka usein juurtuvat verkkokalvolle. Neonvärit, vyötärölaukut ja hikinauhat ovat yhtä yleinen näky kuin...
Himos täyttyi iloisista juhlijoista jo keskiviikkoiltana, jolloin karavaanareille esiintyivät Matti ja Teppo. Vaikka koronatauon jälkeen oli kaikilla festarifiilis huipussaan, verotti helle kuitenkin kaikkien turnauskestävyyttä. Vähäiset varjoalueet täyttyivät nopeasti ja puhdas vesikin teki kauppansa. Torstaina...
Himos Juhannus oli monelle kesän kohokohta ja varmasti ikimuistoinen. Jokaisena kolmena päivänä myytyjen lippujen määräksi kirjattiin täydet 10 000 kappaletta. Kansa oli odottanut pitkään hauskanpitoa ilman rajoituksia ja odotus palkittiin. Esiintyjien kattaus oli varsin tasokas, mm. Haloo...
Teksti: Taija Holm, ProPromotion Oy Himoksen monipuolinen tapahtuma-alue saa uuden festivaalin, kun ensimmäinen PopPark juhlitaan viihtyisässä Himos Parkissa elokuun toisena viikonloppuna 12.-13.8.
ProPromotion tiedottaa uudesta festivaalista Himoksella: Himoksen tapahtuma-alue saa tantereelleen raskaampaa jytinää, kun uusi Himos Metal Festival tuo rockin ja metallin eturivin yhtyeet Keski-Suomen tummuviin öihin 5.-6.8.2022. Ensimmäistä kertaa järjestettävä Himos Metal Festival on...
Kun festareita on odotettu pari vuotta, niin h-hetken koittaessa vain taivas on rajana. Tämä piti paikkansa ainakin Jysäreiden festariasuissa. Mielikuvitusta oli käytetty ja ullakoita kaiveltu, kun 90-luvun musiikin ystävät ja aikalaiset kokoontuivat Himoksella. toki tarjolla oli myös...
Sekä esiintyjät että festarivieraat tuntuivat nauttivan aidosti tunnelmasta, kun pandemian pakottaman pitkän tauon jälkeen oli lopultakin mahdollista kokea elävää musiikkia. Himos Juhannukseen myytiin lippuja vain kolmasosa entisestä eli 5000 lippua päivässä. Se takasi leppoisan tunnelman ja väljän...
Näyttelijä Riku Nieminen esitti Juice Leskistä vuonna 2018 ensi-iltansa saaneessa Juice-elokuvassa, jonka ohjasi Teppo Airaksinen. Uppoutuminen kansantaiteilijan rooliin on poikinut kaksi konserttisalikiertuetta, joista toinen ja melko varmasti viimeinen, alkaa Jyväskylän Paviljongista 4.3. Tampere-talon vuoro on 28.3....
JP Leppäluoto JP Leppäluoto on monelle tuttu goottirockin maailmasta, mutta kuun vaihteessa hän starttaa Sielulintu-joulukonserttikiertueensa. Taulumäen kirkkoon Jyväskylään kiertue saapuu 30.11. Orkesterin muodostavat sellisti Elias Kahila, kitaristi Samuli Erkkilä ja rumpali Jani Auvinen,joiden kanssa Leppäluoto...
Afrikan länsirannikolta Guinea-Bissausta on pitkä matka Jämsän Tiirinniemeen. Sellaisen matkan on kulkenut Domingos Bodjam, taiteilijanimeltään Mc Domas. Kotimaassaan Domingos työskenteli muunmuassa hotellialalla ja turistioppaana ja oli myös tunnettu nimi musiikkimaailmassa. Tutustuminen pariin suomalaiseen...