Teksti: Elsi Ojala kuvat: Himos-yhtiöiden arkisto
Etelä- ja Keski-Suomen hiihtolomaviikot toivat jälleen runsaasti laskettelijoita Himoksen rinteille ja talvilomaviikolle kirjattiin yhteensä noin 50.000 laskettelupäivää. Laskettelupäivien määrä laski noin 5 % edellisenkauden...
Teksti Elsi Ojala Kuvat Himos-Yhtiöiden arkisto
Joulun ja uudenvuoden aatot osuivat tänä vuonna kalenterissa lauantaipäiville, joten arkipyhät eivät juuri tuoneet laskettelijoille ylimääräisiä vapaapäiviä. Joulunajan ja loppiaisviikonlopun väliin kirjattiin Himoksen rinteille kuitenkin noin 28.000 laskettelupäivää. Kävijämäärässä on pientä laskua edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, mutta viiden edellisen kauden keskiarvoon verrattuna kasvua on kävijämäärissä noin 20 %. Kansainvälisten asiakkaiden määrä oli vuodenvaihteen sesongissa alustavien arvioiden mukaan noin 8 %.
Kun asiakkaiden ostovoima on kohonneiden elinkustannusten johdosta koetuksella, olemme näihin kävijämääriin varsin tyytyväisiä. Joululta alkava ja loppiaisviikonloppuun päättyvä lomajakso on laskettelukauden ensimmäinen sesonki, ja sen perusteella laskettelijat ovat lähteneet liikkeelle taloudellisesti epävarmoista ja monessa mielessä poikkeuksellistakin ajoista huolimatta, Himos-Yhtiöiden toimitusjohtaja Elsi Ojala iloitsee.
Laskettelukausi käynnistyi itsenäisyyspäivän alla länsirinteillä luoden hyvää pohjaa joulun ja uudenvuoden ajan lomasuunnitelmille. Sesongissa on ollut käytössä länsirinteillä 13 rinnettä, joista Lumilassa 5 harjoittelurinnettä ja suosittu tuubi- sekä pulkkamäki. Parkkilaskijoille on ollut käytössä lisäksi Murrin Streettis, jossa on eri tasoisia laskulinjoja niin aloitteleville kuin kokeneemmillekin laskijoille. Lumetus on parhaillaan käynnissä pohjois-, luoteis- ja siirtymärinteillä, ja lisärinteiden avausta tavoitellaan vielä tammikuun tuleville viikonlopuille.
Tänä vuonna lumetusta on tehty pätkissä, sään vaihdellessa kohtalaisten pakkasten ja lauhojenkelien välillä. Olemme kuitenkin päässeet etenemään hyvin länsirinteiltä kohti pohjoisrinteitä jalisää rinteitä on laskijoille luvassa, kunhan tehdyt lumet saadaan levitettyä, hissit kalustettua ja rinteet asianmukaisesti merkattua, Elsi Ojala toteaa.
Toimitusjohtaja Elsi Ojala kertoo Himoksen Hiihtolomaviikoista:
Etelä- ja Keski-Suomen hiihtolomaviikot toivat tänä vuonna Himokselle ennätysmäärän laskettelijoita. Eteläisen Suomen lomaviikolle kirjattiin hiihtopäiviin noin 5 %:n ja Keski-Suomen lomaviikolle noin 15 %:n kasvulukemat edellisen kauden vastaaviin lomaviikkoihin...
Elsi tiedottaa:
Hei kaikille!
Luoteis- ja siirtymärinteet ovat tällä viikolla avoinna keskiviikosta alkaen, nettisivuilla ilmoitetuista aukioloajoista poiketen.
Lauantaista alkaen kaikki rinnealueet ovat avoinna päivittäin 9-viikon lauantaihin (5.3.) saakka klo 10-19.30.
Lue Himoksen tiedote kuluneesta kaudesta:
teksti ja kuvat: Himos-Yhtiöt Oy
Himoksen 37. laskettelukausi päättyi vappupäivänä 1.5.2021 klo 16. Hissit pyörähtivät käyntiin tälle talvelle joulukuun 19. päivä. Kaudelle...
Himos tiedottaa 7.3.2021 seuraavasti:
Etelä- ja Keski-Suomen hiihtolomaviikot toivat tänä vuonna Himokselle ennätysmäärän laskettelijoita. Eteläisen Suomen lomaviikon hiihtopäivissä kirjattiin noin 50 %:n kasvulukemat viime kauteen verrattuna. Viiden edellisen kauden keskiarvoon verrattuna kasvua oli noin 20 %. Keskisen Suomen lomaviikolla hiihtopäiviä oli lauantaihin mennessä kertynyt noin 15 % viime talvea enemmän. Yhteensä hiihtolomaviikoilla 8 ja 9 kirjattiin hiihtopäiviä noin 50.000 ja hissinousuja lähes 850.000. Hiihtolomasesongin osuus Himoksen koko kauden liikevaihdosta on noin 30 %.
- Koronapandemian keskellä näistä kasvuluvuista on syytä olla kiitollinen. Toki viime kesänä lisääntynyt ulkona harrastaminen ja luonnossa liikkuminen ovat lupailleet hyvää myös talvilajeille. Kun lisäksi saatiin kunnon talvi eteläistä Suomea myöten ja ulkomaan-matkailun rajoitukset pitivät suomalaiset lomailemassa kotimaassa, laskettelijoita on riittänyt rinteillä niin hiihtolomilla kuin viikonloppuisinkin, toimitusjohtaja Elsi Ojala iloitsee.
Asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuus on ollut koronapandemian aikana toiminnan keskiössä monin tavoin. Vuokraamoiden ja ravintoloiden asiakkaille on kauden aikana jaettu kymmeniä tuhansia maskeja ja asiakastilojen pinnat käsiteltiin syksyllä valon vaikutuksesta desinfioituvalla Nanoksi-pinnoitteella. Vuokravälineistä monot, kypärät ja sauvat sekä mm. palvelupisteiden pöytäpinnat desinfioidaan aina päivän ja käytön jälkeen. Monet perinteiset rinneohjelmat on peruttu tai ne ovat muuttaneet muotoaan. Myöskään After Ski - tapahtumia ei tällä kaudella järjestetä.
Himos tiedottaa alkavasta kaudesta:
HIMOKSEN TALVI ALKAA LAUANTAINA 19.12.2020 KLO 10!
Himoksen talvikausi saadaan vihdoin käyntiin tulevana lauantaina, noin 8 vuorokauden mittaisen lumetusjakson ansiosta. Lunta on tänä vuonna tehty poikkeuksellisen lauhoissa pakkasissa. Tuulet ovat...
Loppusuoralla oleva kesä 2020 on rajoittanut montaa urheilulajia ankarasti, mutta golfin harrastajat ovat voineet jatkaa lajinsa parissa melko rauhallisin mielin. Golf on kuin mikä tahansa ulkoilu, autolta siirrytään suoraan kentälle ja kierroksen jälkeen takaisin autoon. Halutessaan ei...
Mikko Hakonen:
Tämä on viimeinen teksti, jonka kirjoitan Himoksen Sanomiin.
On tullut luopumisen aika. Sopivasti ennen kesän festivaalikauden alkua. Ei näille aamuille ehtinyt ikämies pysty enää festarihumustakaan innostumaan sillä tavalla kuin juttukeikalle lähtevän toimittajan pitäisi.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että kun viimeinen piste on...
Himoksen talvi päättyi perinteiseen tapaan vappupirskeisiin. Pohjois-Himoksen rinteet olivat laskettelijoiden mukaan vielä hyvässä kunnossa, mitä tietysti yöllä vallinnut pikkupakkanen omalta osaltaan auttoi. Himokselle vappulaskettelu on tavanomaista, mutta siinä mielessä erikoinen juttu, että muutamat Pohjois-Suomenkin laskettelukeskukset olivat joutuneet jo aikaisemmin sulkemaan rinteensä.
Kellon lähestyessä puoltapäivää...
Teksti ja kuvat: Elsi Ojala
Laskettelun harrastajat viettävät pääsiäisen pyhiä mielellään rinteessä. Tänä vuonna pääsiäisen osuessa todella myöhäiseen ajankohtaan huhtikuun loppupuolelle on lumien säilymistä pääsiäislaskuihin Himoksellakin arvailtu talven mittaan. Etenkin kevätauringon paistaessa tuon tuostakin. Himoksella ei kuitenkaan katsota kalenteriin, vaan...
Kahden viikon hiihtolomaputki on vuosittain Himoksella odotettu sesonki. Kaikki rinnealueet ovat avoinna, tarjolla on päivittäin mukavaa ohjelmaa ja hyväntuulisia lomalaisia viilettää rinteillä aamusta iltaan. Hiihtolomaviikkojen säät olivat varsin hyvät ja pääosin aurinkoiset. Lämpötilat heittelivät kuitenkin välillä plussalta miinukselle ja...
Loppiaisviikonloppuun päättynyt joulun lomajakso on yksi laskettelukauden merkittävistä sesongeista. Joulu- ja uudenvuoden aaton ajankohdat toivat tänä vuonna kalenteriin useita vapaapäiviä ja Himoksen rinteillä kirjattiin sesongissa noin 23 000 laskettelupäivää. Rinteistä saatiin avattua juhlapyhiksi lähes puolet.
- Asiakkaat kehuivat huippukuntoisia rinteitä ja...
Tätä kirjoitettaessa Himos valmistautuu joulunviettoon. Valot ovat syttyneet mökkikylien ikkunoihin ja luonto näyttää siltä kuin jouluna pitääkin. Mukava on viettää mökillä huolettomasti joulunaikaa perheen, sukulaisten tai ystävien kanssa, mutta jotta kaikki sujuisi kuten pitää, Himoksen tontut ahkeroivat myös jouluna.
Kun jouluksi luvataan kunnon...
Jämsän talvi on taas virallisesti alkanut, kun Himoksella itsenäisyyspäivän kuulakkaassa aamussa hyrähtivät ensimmäiset hiihtohissit käyntiin. Eikä avajaispäivälle olisi voinut parempaa säätä toivoa kuin pikkupakkanen ja pilvetön taivas. Himmin, Edwardin, Murrin ja Mökön rinteet, Joonan kumpu, Peikkorinne 1 ja 2 sekä...
Marraskuun 20 päivänä, lähempänä puoltayötä, alkoivat lumitykit puhaltaa Länsi-Himoksen ensimmäisiä rinteitä valkoisiksi. Lumetuksen käynnistyminen on joka vuosi merkkitapaus Himoksella ja koko Jämsässä. Toki muutamia pikkutupsahduksia nähtiin jo aiemmin päivällä, kun rinnetyöntekijät testailivat linjojaan käyttökuntoon.
Toimitusjohtaja Elsi Ojalalle tämä on ensimmäinen...
Ryhmäkuva: Himos-Yhtiöt Oy, tutkimusotteet: Harri Lindfors
Hiihtokeskusten edunvalvonta- ja kattojärjestö Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry järjestää alueparlamentteja, joihin kokoontuu hiihtokeskusten johtajia, rinnepäälliköitä ja muita rinneammattilaisia keskustelemaan elinkeinon asioista. Kuluneella viikolla järjestettiin Keski-Suomen alueparlamentti Himoksella. Omat tilaisuutensa järjestetään myös Etelä- ja Pohjois-Suomessa sekä Pohjanmaalla.
Himoksen...
Lokakuun ensimmäisenä päivänä Himos-Hiihtokeskuksen rinteillä ei ole lumesta vielä tietoakaan, mutta toimistolla kahvitettiin tiedotusvälineitä uutisten merkeissä. Sukupolven vaihdoksessa yhtiön johdosta ovat ottaneet vastuun Elsi Ojala toimitusjohtajana ja Jouni Ojala rinnetoimintojen liiketoimintajohtajana, joka tarvittaessa toimii myös toimitusjohtajan sijaisena. Kuvassa heitä haastattelee Yle Keski-Suomen...
Pääsiäisen ajoittuminen maalis-huhtikuun vaihteeseen lupasi hiihtokeskukselle hyvää, ja nämä lupaukset täyttyivät. Kevättalvi on nyt parhaimmillaan ja kauneimmillaan. Huippukuntoisten rinteiden lisäksi lunta riittää yllin kyllin myös murtsikkaladuilla. Pääsiäisen aikaan sattunut korkeapaine toi pakkasta yöllä ja pelkkää aurinkoa päivällä. Hieno sää kruunasi Himoksen kaikkien aikojen ennätyspääsiäisen, lähes 19 000...
Pitkäperjantai oli Himoksella laskettelun ohessa bilepäivä, jolloin rinteiden alla myös tanssahdeltiin tiskijukkien innostamina. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja hyväntuulinen porukka otti kevätpäivästä ilon irti. Parempaa pääsiäistä ei ole Himoksen historiassa tainnut olla. Nyt sattui kaikki palikat kohdalleen. Kun väkeä...
Tänä vuonna Himos valmistautuu pääsiäisen viettoon huippuolosuhteissa. Nyt on kunnon talvi ja lunta riittää kaikkiin talvisiin harrastuksiin. Rinteet ovat erinomaisessa kunnossa ja hiihtolatuja löytyy jokaiseen makuun Himoksen ja Jämsän seuduilta. Napakat yöpakkaset ovat pitäneet maisemat talvisina pääsiäisen pyhiin saakka,...
Kahden viikon hiihtolomaputki Himoksella vaihtui niin sanottuun normiarkeen maanantain koittaessa. Viikkojen 8 ja 9 aikana Himoksen rinteillä viiletti yli 46 000 laskettelijaa. Lomaansa näillä viikoilla viettivät eteläisen ja keskeisen Suomen koululaiset perheineen. Ulkomaalaisia kävijöistä oli 6 % (mm. Viro, Venäjä,...
Hiihtolomien ensimmäistä viikkoa on vietetty suorastaan ihanteellisissa olosuhteissa ja se on näkynyt myös majoitusvarauksissa ja rinneyhtiön pysäköintipaikoilla. Vaikka pakkanen on öisin paukkunut parissakymmenessä asteessa, niin päivällä vallitsee mitä mainioimmat aurinkoiset laskettelukelit. Kun kaikki rinteet siirtymäreitteineen ovat auki, niin laskettelijoilla riittää tilaa...
Pääsiäistä vietetään myöhäisestä ajankohdasta huolimatta Himoksen kaikilla rinnealueilla.
- Sydäntalvella tehty tykkilumi, tämän hetken lumimäärä rinteissä ja sääennusteet sekä virtaukset ovat sen verran puolellamme, että voimme iloksemme ilmoittaa, että pääsiäisenä Himoksella lasketellaan kaikilla rinnealueilla perjantaista sunnuntaihin klo 10-17 ja maanantaina pohjoisrinteillä klo...