Järjestyksessään kuudes Iskelmä-festivaali vietiin läpi suotuisten tuulien ja onnellisten tähtien alla. Samalla tehtiin uusi Iskelmän kävijäennätys, joka on nyt 34 000 henkeä. Edellinen ennätys petraantui parilla tuhannella ja ensimmäisen kerran ajettiin ohi juhannuksen kävijämäärästä. Tämä tietysti menee pitkälti säidenhaltijan...
Kaikkiaan 36 000 vierasta kokoontui 11. kertaa Himoksen Iskelmäfestareille ja rikkoi samalla yleisöennätyksen.
”Iskelmä Festivaalin ovat löytäneet niin nuoret kuin aikuiset. Täällä on
rento ja loistava yhteisöllinen meininki. Monelle tapahtumasta onkin tullut
yksi kesän kohokohdista, ja...
Jos viime kesänä Pipefesteillä hikoiltiin helteissä, niin tällä kertaa kolmen päivän aikana koettiin kaikki kelit lumisadetta lukuunottamatta. Kyllähän kylmä vesisade tietysti mielialaa latistaa, vaikka ei sitä kokonaan pilaamaan pystykään. Varmasti alkupäivien kehno sää vaikutti myös jonkin verran kävijämäärään. Onneksi sentään lauantaipäivänä...
Toista kertaa järjestetty Jysäri-festivaali jatkoi onnistuneesti Himoksen festivaalien ketjua. Tuskin missään muualla on koskaan edes yritetty viedä läpi kolme festivaalia muutaman päivän välein. Myös kaksipäiväisen Jysärin yleisö on ottanut omakseen. Viime vuoden 8000 kävijästä noustiin nyt 13000 kävijään. Kun Juhannus...
Kesätapahtumista pääsimme viimeksi nauttimaan kaksi vuotta sitten, mutta alkava kesä tarjoaa lähes täyden kattauksen perinteisiä tapahtumia Himoksellakin. Luonnollisesti varovaisuutta tulee yhä noudattaa ja järjestelyissä tämä näkyy esimerkiksi rajoitettuna osallistujamääränä. Luvassa on joka tapauksessa rentoa menoa Suomen kauniissa...
Tänä vuonna Hiphopin ystäville suunnattu Pipefest -festivaali jäi kävijämäärältään puoleen edellisestä. 5000 juhlijaakin on iso porukka silloin kun se on samaan aikaan koolla samassa paikassa. Kun Himoksella juhlinta hajaantuu myös porukoiden omiin bileisiin mökeille, niin osa artisteista joutui esiintymään aika pienillekin yleisöille. Cheekin...
Himoksella juhlittiin juhannusta festareiden merkeissä jo 17. kertaa. Sää ei tälläkään kertaa oikein suosinut, mutta eipä ilmojen viileys ja sadekuurot paljon haitanneetkaan. Jälleen kerran tehtiin uusi yleisöennätys, sillä historiankirjoihin merkittiin nyt 44 000 kävijää. Himos Parkin kahdella lavalla esiintyi kolmen...
Himoksen kesän toiset festarit on saatu nyt päätökseen! Kävijämäärä nousi jopa 34 000 juhlijaan! Perjantaina ja lauantaina kelikin suosi juhlijoita, kun aurinko paistoi täydeltä taivaalta molempina päivinä.
Perjantain bileet avasi Anna Abreu Iskelmälavalla, jonka jälkeen Rantalavan bileet avasi ehdottomasti Suomen paras...
Kuvat ja teksti: Susanna Ruusu
Himos täyttyi viime viikonloppuna Suomen tunnetuimmista artisteista ja heidän faneistaan. Esiintyjälista on varsin kattava, ja juuri monipuolisuus tuntuu houkuttaneen yleisöä pitkienkin matkojen takaa. Finnhits Show’ssa Leri Leskinen Orchestaran säestyksellä esiintyivät Lea Laven, Matti Esko, Katri Helena,...
Teksti ja kuvat: Susanna Ruusu
Kokematon festarivierailija saattaa luulla, että kyseessä on puhtaasti musiikkitapahtuma. Toki musiikki on pääroolissa ja sitä kuulee koko ajan, mutta alueella on myös monenlaista muuta puuhaa. Juhannusfestareilla pääsi vaikkapa tuunaamaan itselleen kierrätyshenkisen festarimuiston.
Monen tuntema Tuunaajamutsi eli...
PopPark Himos tarjosi maamme kysytyimpiä artisteja loppukesän kuumuudessa, joten tunnelma oli huipussaan. Perjantai veti puoleensa hieman varttuneempaa väkeä ja lauantaina juhlijoiden keski-ikä oli jonkin verran alhaisempi.
Perjantaina esiintyivät Olli Halonen, Ressu Redford, Ellinoora, Arttu...
Keskikesän kovimmat juhlat vietetään jälleen Himoksella 23.-25.6.2016. Musiikillisesta kliimaksista vastaavat muun muassa Roope Salminen & koirat, SANNI, Anna Abreu ja Robin, joka ottaa tänä kesänä ensimmäistä kertaa haltuun K-18 festarit. Juhannustansseista Himoksella vastaavat myös Jari Sillanpää, Chisu, Elastinen, Teflon Brothers ja Vesala.
Jo aiemmin julki tulleet esiintyjät Cheek, Antti Tuisku,...
Kuvat ja teksti: Risto Hakola
Himos Juhannus 2017 käynnisti totuttuun tapaan Himoksen festarikesän juhannuksen aatonaattona. Kolea sää ei tunnelmaa haitannut, ja juhannusaattona illansuussa itse aurinkoinenkin näyttäytyi festarikansalle. Tunnelma tiivistyi, kun 40-vuotista olemassaoloaan tänä vuonna juhliva Popeda astui HimosParkin päälavalle.
Laihialaiset ovat...
Festivaalikesä lähestyy. Juhannukselta se taas alkaa ja sitten on monta isoa tapahtumaa ennen syksyä. Ohessa kuvia menneiltä vuosilta sattumanvaraisesti valittuna ja sattumanvaraisessa järjestyksessä. Löytääkö näistä kenties joku itsensä muutaman vuoden nykyistä nuorempana?
Monen mielestä kaikkien aikojen mahtavin spektaakkeli koettiin silloin,...
Kun festareita on odotettu pari vuotta, niin h-hetken koittaessa vain taivas on rajana. Tämä piti paikkansa ainakin Jysäreiden festariasuissa. Mielikuvitusta oli käytetty ja ullakoita kaiveltu, kun 90-luvun musiikin ystävät ja aikalaiset kokoontuivat Himoksella. toki tarjolla oli myös...
HIMOS-JUHANNUKSEN OHEISOHJELMA ON JULKAISTU
Maan kuumimmat keskikesän juhlat vietetään jälleen Himoksella 22.-24.6.2017. Haloo Helsinki!, Antti Tuisku, Teflon Brothers, Profeetat, Roope Salminen & Koirat, Vesala ja Robin varmistavat, että juhlahumu on musiikin puolesta täyteläinen.
Ikäraja 18.
Festivaali saa tänä vuonna yhden lisälavan ja...
Teksti ja kuvat Mikko Hakonen, videokuvaus ja editointi Jarmo Hakonen
Finnhits Festivaali päätti tämän vuotisen festarikesän viikonvaihteessa 10.-11.8. Himoksella. Toista kertaa järjestetyn festivaalin vetonaulana oli runsas kattaus kotimaisen musiikin legendaarisia tähtiä sekä artistit uusimpien hittien takaa. Tapahtuma keräsi tänä vuonna 3000 kävijää. Festivaalien...
Teksti ja kuvat: Mikko Hakonen
Kuudetta kertaa järjestetty, Suomen suurin 90-luvun musiikkiin keskittynyt Jysäri Himos -festivaali veti kaksipäiväiseen tapahtumaan 16 000 kävijää. Yleisötavoite saavutettiin ja hieman ylitettiinkin.
- Tänä vuonna mukana oli monta Jysärissä ennennäkemätöntä artistia, kuten 666, Corona ja Me...
Järjestyksessään viides Jysäri Himoksella käynnistyy heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 7.-8.7. 2017.
Discopallojen ja värivalojen välkkeeseen saapuu festariyleisöä villitsemään “Barbie Girl” –hitillään vuonna 1997 breikannut Aqua-yhtye, jonka historiallinen paluukeikka koetaan Jysärissä. Niin ikään estradilla nähdään ysärikollega E-Rotic, suomalaisen elektronisen tanssimusiikin suunnannäyttäjä Waldo’s People...
Rap- ja Hip Hop musiikkiin keskittynyt PipeFest päätti tämän kesän festivaalitarjonnan Himoksella. Kuten kuvasta näkyy, muoti on muuttunut kesäiseksi ja yleisö melko naisvoittoista. Housunhaaroja ei enää polvissa roikotettu.
,,
Kolmipäiväinen festivaali veti 12 000 kävijää, mikä oli myös järjestäjien tavoite. Helteinen sää selvästi laiskisti...
Teksti ja kuvat: Susanna Ruusu
Himoksen Iskelmäfestivaalien artistitarjonta oli täyttä tähtisikermää tänäkin vuonna. Ei siis ihme, että yleisömäärä tuntuu kasvavan joka vuosi. Jos ei talvella jouda kiertelemään keikoilla, niin puutteen voi korjata yhtenä kesäkuun viikonloppuna.
Varsinaiset kehäketut Matti ja Teppo huolehtivat...
Himos Juhannus oli monelle kesän kohokohta ja varmasti ikimuistoinen. Jokaisena kolmena päivänä myytyjen lippujen määräksi kirjattiin täydet 10 000 kappaletta. Kansa oli odottanut pitkään hauskanpitoa ilman rajoituksia ja odotus palkittiin. Esiintyjien kattaus oli varsin tasokas, mm. Haloo...
Teksti ja kuvat: Mikko Hakonen
Himoksessa vietti tänä vuonna juhannusta 37 000 festarivierasta. Toppatakki, villapaita ja sadevaatteet olivat jälleen kerran juhannusmuodin kärjessä. Taisipa siellä yleisön joukossa muutama karvalakkikin vilahdella. Himos Juhannuksesta on muodostunut monelle juhlijalle jo perinne ja aika moni kokee sen aidoimman...
Teksti ja kuvat: Susanna Ruusu
Jalasjärveläinen Johanna seurueineen edustaa Iskelmäfestivaalien yhteisöllisyyttä. Seurueessa on ihmisiä mm. Hyvinkäältä ja Varkaudesta, ja juuri Iskelmien kautta he ovat tutustuneet. Hauskaa pidetään kaikki kolme päivää ja turnauskestävyyttä parannetaan välillä rauhallisesti saunoen.
Väki piti leiriä asuntovaunussa ja...