Jämsäläistä luontoa ja koulutuspalveluita Kiinan vieraille

0
258

HimosLomat Oyn, Jämsek Oyn ja Jämsän kaupungin vuoden verran valmistelema uusi palvelupaketti on pilotointia vaille valmis, ja ensimmäinen 13 oppilaan koululaistyhmä Kiinasta saapuu elokuun puolivälissä.

HimosLomat osakeyhtiön toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju kertoo Kiinan valikoituneen kohteeksi konsulttiverkostojen kautta. – Pyrimme tulevaisuudessa yhdeksi merkittävimmistä tämän alan palvelutarjoajista Suomessa. Tarkoitus on tarjota palveluita ympärivuotisesti ja myös muihin maihin. Kiinalaiset vanhemmat haluavat tarjota usein ainoalle lapselle parasta mahdollista ja Suomen korkeastikoulutetut opettajat ja Pisa-menestys sekä ilmainen ja terveellinen kouluruoka ovat juuri sellaista.

Paljon juridista selvittelyä oli tehtävä, ja lopputuloksena Jämsän kaupunki tuottaa palvelun, myy sen sidosyksikkönä toimivalle Jämsek Oylle ja tämä puolestaan myy sen edelleen HimosLomat Oy:lle. Koulutuspalvelussa ei suoriteta tutkintoja tai sellaisen osia eikä jaeta todistuksia.

Rehtori Minna Kinnunen selvittää koulutuksellista sisältöä: – Vierailevat opiskelijat toimivat omana ryhmänään, mutta ajoittain heitä voidaan integroida normaaleihin opetusryhmiin. Opetus tapahtuu ilmiöpohjaisen oppimisen tiimoilta, aivan kuten normaalistikin opetussuunnitelmassa. Teemoina ovat muun muassa puhdas luonto, kulttuuri ja yleensaä suomalaisuus. Metsäretki voi meille suomalaisille olla arkipäivää, mutta ulkomaalaiselle suuri elämys.

Koulutusvieraiden kohtaaminen tarjoaa myös paikallisille koululaisille ja opiskelijoille mahdollisuuden kansainvälisiin kontakteihin. Paikallisille opettajille tarjotaan mahdollisuus osallistua koulutusvierailuihin ja sitä kautta laajentaa työnkuvaansa.

Kaupungin tiedote asiasta:

Teksti ja kuva: Susanna Ruusu

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here